maanantai 27. helmikuuta 2017

Työhaluttomuus

Haiskahtaa voimakkaasti äänten kalastelulta, pessimisti kun olen, mutta on kirjoituksessa erittäin paljon asiaa:


Harry Harkimo

Tiesittekö, että Suomessa on avoimia työpaikkoja, joista suomalaiset työttömät eivät edes saa tietää? Näin kuitenkin on, eikä siinä ole mitään järkeä.

Otan esimerkiksi Keski-Suomen ja Äänekosken biotuotetehtaan. Sen rakennustyömaalla oli lokakuussa 1540 ulkomaista työntekijää, melkein puolet koko työvoimasta. Paikkakunnalla vaikuttavan Adeccon kautta biotuotetehtaan työmaalle on saatu vain alle sata äänekoskelaista töihin.
Halu keskisuomalaisten työllistämiseen on ollut ainakin juhlapuheissa suuri. Miksi se ei sitten onnistu? Se johtuu Suomen työmarkkinoiden jäykistä rakenteista.

Työvoimahallinnon, ammattiliittojen ja työehtosopimusten yhteinen sääntöverkko estää sekä nuorten että ammattilaisten siirtymisen isoihin investointikohteisiin työntekijäksi.

Usein investointikohteet ovat parin vuoden projekteja, joihin osa työvoimasta tulee perinteisesti kauempaa. Mutta jos urakoitsija, alihankkija tai laillisesti toimiva vuokratyöfirma haluaa tarjota suomalaisia muualta kuin paikkakunnalta töihin, kustannukset nousevat liian korkeiksi. Asiakkaalla ei ole varaa maksaa päivärahoja ja matkakorvauksia.

Toisin on ulkomaisen työntekijän kohdalla – tsekkiläinen tai bulgarialainen tulee työehtosopimuksen minimipalkalla ja ammattitaidolla tekemään nämä työt. Hän suostuu myös asumaan kymmenen neliön parakkikodissa.
Suomalainen ammattimies ei ota vastaan tarjottuja töitä, koska ei saa aina edes tietoa näistä avoimista paikoista. Tähän vaikuttavat henkilötietosuojalaki ja työvoimatoimistot itse.

Olen sitä mieltä, että kaikkien työttömien tulee saada tieto näistä työpaikoista, joita esimerkiksi vuokratyöfirmat tarjoavat. Tästä ei tulisi saada sanktiota, jos työtä ei ota vastaan. Valtio voisi tarjota työn perässä liikkuville reissusetelin ja velvoittaa kunnat auttamaan työttömän uuden asumisen järjestämisessä, jos tämä muuttaa työllistyäkseen.
Keski-Suomessa on pitkäaikaistyöttömiä yli 800 enemmän kuin vuosi sitten, ja yli vuoden työttömänä olleita oli runsaat 8 500. Heistä yli puolet ovat olleet työttömänä yli kaksi vuotta. Silti ammattiliitot puolustavat historiassa ansaittuja keskituntiansiotasoja ja suosittelevat, että työvoimaviranomaiset tarjoavat jäsenilleen lähinnä vakinaisia tehtäviä.
Miten vakinaisia töitä tarjotaan, jos näitä ei enää ole? Tosin kohta meillä ei ole ammattimiehiäkään.

Miten nuorempi sukupolvi pääsee näihin töihin opettelemaan, jos siihen ei anneta tilaisuutta kouluttautua? Tulevaisuudessa teollisuuden työpaikkoihin on varmaankin hakeuduttava muihin maihin, jos homma ei meillä muutu.

Nyt olisi mahdollista tehdä ratkaisuja, että edes puolet työväestä otettaisiin Suomesta. Tilaajan, kunnan, oppilaitosten, verottajan ja liittojen pitäisi nähdä tässä yhteinen etu. Vielä ehtisi kouluttamaan tekijöitä.

Olen vakuuttunut, että 450 000 työttömän joukosta löytyy pari tuhatta innokasta, jotka voitaisiin auttaa työn syrjään kiinni. Muuten ihmisten koko asenne työntekoon voi muuttua. Taloudellinen niukkuus ja sosiaalinen syrjäytyminen romahduttaa toimintakyvyn.

Vaikka halua Suomeen kohdistuviin investointeihin tai tuotannollisen toiminnan palauttamiseen löytyykin, ei systeemi tällä hetkellä siihen kannusta. Systeemi on itse este.

Kirjoittaja on kansanedustaja (kok.) ja liikemies.

Harvinaista tekstiä kokoomuksen kansanedustajalta. On aivan kuin hän olisi kotimaisen työvoiman puolella. Kirjoituksesta ei minulle selvinnyt, tukeeko hän kotimaisen työvoiman käyttöä sellaisenaan vai olisiko tarve saada kotimaiset työntekijät tekemään työtä samalla hinnalla kuin mainitsemansa tsekkiläiset tai bulgarialaiset?

Selvää pässinlihaa on tarttuminen yleisimpään hankaluuteen työllistämisessä eli byrokratiaan. Kun ammattiyhdistys ja työnantaja miekkailevat keskenään, sivulliseksi uhriksi usein päätyy itse työntekijä, joka jää ilman mahdollisuutta elättää itsensä työllä. 

Paljon myös puhutaan kannustinloukuista, joiden merkitys usein ymmärretään väärin. Valitettavan usein törmää harhaluuloon, ettei töitä oteta sen takia vastaan koska sosiaalituet ovat niin hyvät. Voin kertoa salaisuuden, eivät ne ole. Työssäkäyvillä on vain jokin kumma harhakäsitys siitä, että työttömät saisivat sen 520€/kk humpparahaa heidän vastaavan palkan päälle. Ei, se on tuo summa ja siitä on maksettava ne kaikki samat maksut kuin työssäkäyväkin maksaa 1500€/kk-6000€/kk palkasta. 

Toki työssäkäyvä voi lyhentää asuntolainaa 700-1500€/kk tulojen mukaan, mutta on työttömänkin maksettava keskimäärin se 700€/kk vuokraa. Asuntolainan lyhentäjä ei myöskään muista huomioida sitä seikkaa, että koko ajan maksaa itselleen omaisuutta velattomaksi, vanhuuden turvaksi. Kun asunto on joskus eläkeiän kynnyksellä maksettu, voi nauttia matalista asuinkuluista. Työtön makselee edelleen vuosien varrella noussutta vuokraa ja muuttaa kerran vuosikymmenessä pienempään asuntoon kun ”liian hyvät sosiaalituet” eivät nouse vuokrien tahdissa, joten on päätettävä asumisen, lääkkeiden ja ruuan väliltä ja todettava, että kaikkia tarvitaan tasapuolisesti, joten kaikista on tingittävä.

Joten hummausrahaa harvoin jää. Syy miksei työtön lähde päivän, viikon tai kuukauden keikalla, (puhumattakaan osa-aikaisesta sopparista) on se, että ennestään tyhjää huutava pankkitili on tulojen ja menojen suhteen optimoitu niin, että ovat suunnilleen tasapainossa. Kun päättää lähteä työkeikalle, tilanne muuttuu. Kaverini teki neljässä vuodessa 11 määräaikaista keikkaa samalle työnantajalle ja tismalleen samoja tehtäviä. Jokaisen määräaikaisuuden jälkeen oli viikon->useamman kuukauden pätkä, ettei töitä ollut. Tämä mahdollisti työnantajalle sen, ettei kaveriani tarvinnut vakinaistaa ja työnantaja sai siinä jotain säästöä.

Kaverilleni tämä tiesi jatkuvaa epävarmuutta toimeentulosta ja tulevaisuuden suunnittelusta. Pahin tapaus oli kun jälleen yksi työpätkä loppui ja tällä kertaa ei ollutkaan tiedossa viikon päästä alkavaa uutta työtä. Haettuaan työttömyyskassasta korvauksia, niiden käsittely kesti liki neljä kuukautta. Kaverini työttömyys kesti liki saman verran. Eli hän pääsi taas määräaikaiselle pätkälle kun päätös ansiosidannaisen työmarkkinatuen maksamisesta tuli.

Kenen talous on niin hyvässä kunnossa, että tililtä löytyy neljän kuukauden elämiseen varattu summa rahaa vuokrineen yms. laskuineen? Ei taida ihan jokaiselta työssäkäyvältäkään sellaisia summia löytyä? 

Tässä on se yksi syy, miksei työtön lähde päiväksi töihin ja leiki hippaa työkkärin kanssa, että milloin saa seuraavaksi rahaa. Asunnottomuus, sähköttömyys, vedettömyys, vakuutuksettomuus, lääkkeettömyys, ruuattomuus, lääkkeettömyys, internetittömyys, voi olla tänä päivänä aika haastava kokemus ja tämä kaikki voi seurata siitä, että lähtee tekemään työtä, joka ei tarjoa edellytyksiä itsensä elättämiseen. 

Erittäin mielenkiintoinen näkemys globaalista kaupasta oli se, että jos ei meillä meno muutu, niin silloin on nuorten ammattilaisten lähdettävä ulkoimaille tekemään töitä ja oppimaan. Sinne missä tuotantolaitoksia ja töitä vielä on, koska kotimaamme ei tarjoa mahdollisuutta siihen. 

Tämäkö sitten on kaikkien meidän etu, että nuori käy täällä koulut ja huomaa ettei kotimaa tarvitse häntä, joten hän vaihtaa maata. Piakkoin maassamme ei olekaan muita kuin työttömiä ja eläkeläisiä.




maanantai 20. helmikuuta 2017

Introvertin elämää

Voi elämän kevät taas kun jurppii ihmiset.

Pieni juttu, mutta kärsimättömälle adhd-introvertille aivan katastrofaalinen juttu.

Uimisen jälkeen menin monitoimialtaaseen vesisuihkuilla hieromaan uimisesta rasittuneita lihaksiani ja siinä kurkkaan kellon olevan 15:40 ja katson kun mummo 1 juuri poistuu kovempipaineisen suihkun alta ja mummo 2 menee siihen. Siinä on kyltti, että max 5 min/suihku/hlö. Mummo 2 ottaa toisen kierroksen ja kolmannella kerralla ärähdän nyt olevan minun vuoro.

Mummo alkaa jotain jäpisemään, että vasta kymmentä vaille.... Siinä vaiheessa näen punaista ja sanon, että nyt minä suihkutan kerran ja pääset sitten jatkamaan. Läppäsin suihkun päälle ja se osui sitten mummo 2:sta osittain naamaan ja suihkun voimasta mummo 2 ajelehti pois suihkun alta, joten minä sain sen kaapattua itselleni.

Tuntien jälleen rajatonta vihaa kanssaihmisiäni kohtaan yritän rentoutua ja antaa vesisuihkun porata lihaksiani. Samalla mietin, kumpi olisi parempi vaihtoehto hävittää tuollaiset ihmiset maan päältä; sarja pieniä meteoriittejä vai yksi jättimäinen?

Tämä ihana päiväunelma keskeytyy kun mummo 2 tulee jupisemaan jostain kymmentä vaille hänen ajastaan ja minä ärähdän vastaukseksi, että olit kuule kahdeksan minuuttia jo tässä, nyt on minun vuoro. Odota pari minuuttia niin saat suihkun kokonaan itsellesi. 


Mummo 2 siirtyi kälättämään mummo 1:lle huonosti käyttäytyvistä ihmisistä jne jne. ja siinä minä lupaan karmalla, odinille, jumalalle, allahille, jahvelle, shivalle, vishnulle, buddhalle, joulupukille, pakkasukolle, heinäsirkalle ja spagettihirviölle, että palvon niitä lopun elämääni jos nyt vastaat rukouksiini ja lähetät sen meteoriitin tänne, viereeni vaikka vieden minut mukanaan...

Kuten niin tavallista, henkiolennot ovat niitä tyyppejä, jotka kuulevat hätäsi ja ignooraavat sinut täysin ja niin kävi minulle tässäkin tapauksessa. 

Kun vesisuihku loppui, ääni sisimmässäni kehotti minua tyynesti käynnistämään suihkun uudestaan, mutta tunnen jo mieleni ja sen pyrkimykset saattaa minut hankaluuksiin. Minulla nimittäin ei ole minkään sortin itsesuojeluvaistoa saati tilannetajua ja niin onnistun löytämään tieni ties minkälaisiin vaikeuksiin (vaimo voisi kertoa esimerkin tai kaksi tempauksistani..). 

Yleensä selviänkin tilanteista tekemällä juuri päinvastoin kuin mitä ääni sisälläni kehottaa ja niin tein tässäkin tapauksessa. En vain jaksanut enempää altistaa itseäni ihmisille.


maanantai 13. helmikuuta 2017

Tuetaan toisiamme?

Kun nyt tapetilla on jälleen sosiaaliturvan vastikkeellisuus ja ettei sohvalla makoilusta pitäne maksaa mitään. Niin miksi sitten hallitus päättää poistaa tuet aktiivisilta työnhakijoilta, jotka itse järjestävät itselleen päivitystä osaamiseensa? Tuet kyllä säilyvät TE-toimiston järjestämille koulutuksille, joista on joskus ollut saatavilla tutkimustietoa, että vain alle 5% työllistyy tuota kautta.

Toinen seikka mikä myös tässä sopassa ihmetyttää on se, että työtä vailla oleva saa tuntea yhteenkuuluvuutta yhteiskuntaansa ja merkitystä omalle olemassaololleen työskentelemällä palkatta. Miksi tätä samaa osallistumisvelvoitetta ei uloteta yrityksiin? Työttömyyden hoito maksaa 5 mrd vuosittain, mutta yritystuet erilaisine verohelpotuksineen ovat 7 mrd vuodessa. Milloin yritykset velvoitetaan työllistämään kotimaassamme noita tukia vastaan?

Ei mielestäni ole kovin reilua, että koko taakan yhteiskunnallisista talkoista kantavat vain pienituloiset, henkilöt joilla jo valmiiksi on tiukkaa talouden suhteen. Mikäli peruste yritystuille on markkinatalous, niin eikö silloin juuri pitäisi nuo poistaa? Mielestäni, jos yritys ei voi toimia ilman tukia, niin silloin sillä ei ole edellytyksiä toimia lainkaan.

Todennäköisin syy on ahneus. Tästä erinomainen esimerkki on pääosin ammattiliittojen omistama VVO. Se teki viime vuonna 371 milj. liikevaihdolla uskomattomat 225 milj. euroa voittoa.

VVO omisti viime vuonna 32500 asuntoa, joita se vuokraa. Jos se alentaisi jokaisen asuntonsa vuokraa 500e/kk, saisi se kuitenkin voittoa vielä 30 milj. euroa eli yli 8 % liikevaihdosta (lainaus: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/208373-kansanedustaja-vvo-voisi-alentaa-kaikkia-vuokria-550-eukk-uskomaton-asuntobisnes)

Miksikö kyseinen firma voi sitten pitää hävyttömiä vuokria ja silti tahkota noin mieletöntä tulosta? Vastaus on simppeli, asumistuki. Se mahdollistaa vuokrien vuosittaisen noston, jolloin tuet seuraavat perästä. Ja tämä kaikkirahoitetaan työssäkäyvien verorahoista. Kun puhutaan miljoonien voitosta viivan alla, niin tuossakin esimerkissä toteutuu vanha sanonta erinomaisesti:”Köyhälle riittää vähän, rikkaalle paljon, mutta ahneelle ei mikään!”. 

Kun miettii, miten kansalaisten ostovoima paranisi, jos valtakunnallisesti (ei pelkästään vvo) alentaisi vuokrien hintoja tuon 500€/kk. Ei tarvittaisi verottaa työtä tekevää niin paljoa. Ei tarvitsis työllistää KELA:ssa virkamiesarmeijaa käsittelemässä asuntotukia. Yksittäinen kansalainen ei maksaisi asumisestaan niin paljoa, joten rahaa jäisi muuhun kulutukseen. 

Eihän nuo yksi yhteen mene, mutta jokaisessa roposessa on suuremman potin alku. Ja erilaisten tukien väheneminen elämisen halventuessa, kuin huomaamatta byrokratia kevenisi ja taas voitaisiin verotusta keventää/emme tarvitsis niin paljoa lainaa ulkomailta.


Niin, että miksi pelkästään pienituloisten kuuluu osallistua näihin talkoisiin?




maanantai 6. helmikuuta 2017

Pullopostia


Monesti repsahtaessa sortuu katastrofiajatteluun:”Kun nyt kerran repsahdettiin niin antaa mennä sitten kunnolla samaan konkurssiin”. Se on ajatusmalli, josta pitäisi pyrkiä pois. Repsahduksia tulee aina toisinaan ja sille ei voi mitään. Irrottautuminen koukuttavasta aineesta/tavasta on pitkä, monesti vuosia vievä prosessi. 

Tärkeintä tuossa olisi kuunnella sisäistä ääntään. Siinä vaiheessa kun se kertoo sinulle, että nyt repsahdit, niin ei lähdekään tuttuun suuntaan, jossa ajattelee samaan konkurssiin vetäisevänsä sellaiset överit, että ”krapuloissa” taas lupaa lopettaa haitallisen käyttäytymismallin. Toinen polku, jota ei myöskään kannata kulkea on siirtää aloitusta huomiseen, niin että aloitan huomenna/maanantaina tai että aloitan sitten kunhan tästä pääsen taas jaloilleni.

Nämä ovat tärkeitä asioita siksi, että joka kerta kun sisäinen ääni kertoo sinulle jotain ja päätät sen ohjeistuksen vastaisesti lopettaa vasta tämän ryminän jälkeen tai huomenna niin silloin sivuutat tärkeän alitajuntasi viestin, joka yrittää kertoa sinulle, ettet nyt toimi kaikkein viisaimmalla tavalla. Tosiasiassa kehität/ruokit haitallista toimintamallia, jossa vaimennat sisäisen itsesi toiveen muuttua ja kasvaa pois tilanteesta jossa sinulla on paha olo.

Sivuuttamalla alitajunnan toiveen muutokseen, henkinen vointisi muuttuu entistä huonommaksi. Kun vointi huononee, saat aina vain enemmän perusteita vältellä asioiden kohtaamista ja sivuuttaa ne mm. juomalla. Pahoinvoinnin yrittää usein vaimentaa juomalla/syömällä/urheilemalla tms. toiminnalla jolla kukin onnistuu sen pahoinvoinnin työntämään hetkeksi syrjään.

Alkoholi on siitä kavala aine, että se muuttaa aivoja ja sitä kautta persoonallisuutta. Ennenpitkää aivosi priorisoivat alkoholin saamisen ykköseksi ja kaikki muu jää silloin toisarvoiseksi. Jos sille valheelliselle tarpeelle antaa säännöllisesti periksi niin päätyy isäni kaltaiseen tilaan, jossa selvittyään pitkästä rännistä, voi hyvin istua kolme päivää sohvalla kuset ja paskat housuissa kun jalat eivät enää toimi.

Kun persoonallisuus muuttuu niin muuttuu myös kaikki toiminta. Isä oli ennen aikaansaava ja tarkka ihminen. Kaikki mitä hän rakensi, oli millilleen kohdallaan ja viimeistelty. Kun alkoholi otti vallan isästä hänen ollessa 42 vuotias, ei hän enää kyennyt tekemään mitään. Hän vain istui kuin Buddha ja katsoi kun toiset tekivät.

Mikä hulluinta tuossa tilassa oli se, että usein hän oli vakaasti sitä mieltä, että oli itse tehnyt asioita. Tähän esimerkkinä eräät puutalkoot. Hän sanoi osallistuvansa niihin, mutta käy ensin sisällä laittamassa lämmintä vaatetta päälle. Se siis tarkoitti, että hän meni ottamaan rohkaisuryypyn.

Kuinka ollakaan, ryyppyä seurasi toinen ja kolmas ja ties kuinka monta ja minä, äitini ja vaimoni hoidettiin puutalkoot kolmistaan.

Seuraavana päivänä isä kertoili kuinka oli yksin kantanut koko puukasan vajaan… Mielen voima on vahva kun sen itselleen vakuuttaa, että tekee jotain. 

Toinen esimerkki toisesta puutalkoista tai niitä edeltävästä ajasta kun isä kantoi puita sisälle jonkinasteisessa humalatilassa ja seuraavana päivänä meuhkasi, kuinka joku oli varastanut pihalle pinotusta puukasasta sylillisen puita…Hän ei enää saavuttanut saman asteista humalatilaa, jossa oli edeltävänä päivänä, jotta muistaisi itse kantaneensa ne puut sisälle eikä niitä kukaan varastanut.

Pointtini noissa esimerkeissä lienyt se, että alkoholin noustessa ykköstarpeeksi ja persoonallisuuden muutoksen myötä, usein itselle tärkeät asiat huuhtoutuvat pois. Ne asiat, jotka tekevät sinusta sinut. 

Isän tapauksessa tarkkuus, kyky korjata autoja yms koneita ja ylipäätään aktiivinen tekeminen jäivät pois ja jäljelle jäi sohvalla passiivisesti istuva ihmisraunio. Riippuvainen, jota kiinnostaa vain, että viinaa riittää kotona.

Isä ei ole vuosikymmeneen rakentanut mitään saati onnistunut korjaamaan ensimmäistäkään autoa. Asumassaan omakotitalossa hän ei ole tehnyt mitään muuta kuin asunut. 

Jokainen omakotitalossa asunut tietää, että ajoittain tulee paljonkin remontoitavaa ja tietysti on kaikennäköiset ylläpitotyöt(polttopuut, nurmikonleikkuu, lumityöt, räystäskourujen puhdistus yms yms) myös aina olemassa. Nämä kaikki ovat jääneet ja hän vain on ja juo.

En ole pystynyt henkeviin keskusteluihin isäni kanssa syystä tahi miljoonasta, niin en tiedä mitä hänen pään sisällä oikein liikkuu. Muistan kuitenkin sen persoonallisuuden muutoksen kun juomisesta tuli täysipäiväistä. 

Aina löytyi jokin asia joka vastusti, koskaan ei mikään mennyt hyvin ja jo pienestäkin vastoinkäymisestä sai aikaiseksi raivokohtauksia, joissa lensi työkalut yms seinille ja kaikki mitä käsiin sai, rikkoi raivon voimalla. Kun purkaus oli ohitse niin marssi hän pullon luokse hakemaan turvaa. Äitini ja minä jäimme aina vaille selitystä, että mikä kivi tällä kertaa hiersi. Usein isä vain toisteli:”Köyhää vastustaa”, ”köyhän ei pitäisi yrittää kun aina epäonnistuu” yms. 

Syy oli aina muualla ja aina oli oikeutettua lopettaa mitä tahansa oli tekemässä ja siirtyä alkoholin avulla tiedostomattomaan tilaan. Tai no, en muista isän koskaan juoneen itseään yhtäsoittoa tajuttomaksi, kuten itse juomisvuosieni aikana tein. Isä onnistui pysähtymään juuri hetki ennen sammumista ja oli hereillä, mutta kykenemätön kommunikoimaan ulkomaailman kanssa siis täysi zombie.

Jäin miettimään kun eräs uskollinen seuraajani (jotenkin tuo kalskahtaa korvaani, aivan kuin olisin jokin lahkon johtaja..) kertoi olevansa iloinen ja herkkä humalassa. Alkoholin vaikutuksen alaisena, tällaista arviota on hyvin vaikeata pitää objektiivisena, sinällään kuin ihminen ei mielestäni ikinä voi sanoa minkään asian olevan objektiivisesti havaittua. 

Alkoholi vaikuttaa aivojemme mielihyväkeskukseen, syöttäen sille valheita, jotta juominen jatkuisi. Se tekee meistä rennompia, sosiaalisempia, kauniimpia, parempia koomikoita…lista on loputon. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin itsepetoksesta, jolla haemme oikeutusta sille, että voimme jatkaa juomista, koska olemme parempia ihmisiä kun niin teemme.

Eräs suosikkiartistini: Alice Cooper, onnistui luomaan hyvää musiikkia, mutta sotkeutui pahasti alkoholiin ja menetti perheensä ja otteensa musiikintekoon. Kun hän tajusi, mitä menetti, hän raitistui. Hän on useassa haastattelussa kertonut, kuinka alkoholista luopumisen jälkeen hänestä kuoriutui entistä parempi artisti. Hän löysi itsekunnioituksen ja -arvostuksen. Tätä kautta löyti myös aivan uuden luomisvimman ja kyvyn tehdä musiikkia. Hän on kertonut, kuin alkoholin vaikutuksen alaisena hän oli vain varjo itsestään ja alkoholi oli kahleet, jotka estivät häntä olemasta oma itsensä.

Kunpa voisin sanoa, että muistaisin millainen isäni oli ennen vuotta 1996 milloin hän aloitti täysipäiväisen juomisen. Tosiasia kuitenkin on, että hän on juonut runsaasti koko elämäni ajan, joten en ole tainnut koskaan päästä tutustumaan oikeaan isääni. Minulle on vain suotu mahdollisuus tutustua alkoholistiin, kuka väittää olevansa isäni.

Monesti olen kuullut sanottavan, että pitää ymmärtää kun toisella on vaikeaa. Minusta ei ole millään tavoin ansainnut ymmärrystä, että priorisoi juomisen oman perheen edelle. Jos kerran juominen on niin tärkeätä niin silloin olisi parempi jättää perhe perustamatta ja pilata vain oma elämä sillä touhulla ja jättää muiden elämät tuhoamatta siinä sivussa.

Olen myös kuullut olevani kiittämätön ja sydämetön kun olen jättänyt isäni oman onnensa nojaan, enkä auta häntä. Minun sympatiat on aika pitkälti käytetty loppuun tuossa tapauksessa. Olen oman osani auttanut, mutta toinen ei halua parantua. Hän haluaa vain saada jonkun hoitamaan aikuisten velvoitteet, jotta hän voi lapsenomaisesti keskittyä täysillä juomaan.  

Ryhtymällä auttamaan esim. hoitaen laskut ja käymällä kaupassa, en todellisuudessa auta häntä lainkaan vaan mahdollistan hänen elämäntyylinsä. Onko se sitten auttamista?

Auttaisin mielelläni, mutta omat kokemukset värjäävät ajatusmaailmaani sen verta, etten siihen pysty. Koen edelleen kyseessä olevan itse aiheutettu sairaus. On mielestäni aivan sama tilanne jos minä söisin itseni 300kg painoiseksi, niin auttaisiko minua oikeasti sellainen, että kaikki tehtäisiin puolestani ja itse saisin vain keskittyä syömään lisää ruokaa?

Kyllä jossain vaiheessa alkoholistikin kuulee sisältään äänen, että nyt meni vähän överiksi kun tiistaina olit kännissä ja työnsit vaatteet vessanpyttyyn ja teit tarpeesi niiden päälle ja kun lopulta huuhdoit pöntön niin kaikki tavara tulvi lattialle(täyttä totta, armeijakaveri teki näin). 

Sitä voi myös herätä omasta oksennuslammikostaan. Sitten toisaalta voi käydä niinkin, että siskosi tulee varhaisteini-ikäisen lapsensa kanssa kylään ja löytää sinut lattialta, omasta oksennuslammikostaan, tukehtuneena omaan oksennukseesi (tositarina, äidin veli kuoli näin).

Niin valitettavan monesti ihminen sekoittaa tarpeen ja halun. Liian helposti löytää perusteita juomiseen ja mikä pahinta sen kääntää arkiseksi tarpeeksi, kuten vaikka syömisen. Kuinka monesti sitä perjantaina ajatteleekaan, että ”tarvitsee” lasin viiniä kun on viikon velvoitteet hoidettu tai että oli rankka työviikko niin ”tarvitsee” saunaoluen tai pari?

Sitä ei oikeasti tarvitse kuin lakata valehtelemasta itselleen ja huomattava varoitusmerkit. Ei alkoholin juomiseen ole tarvetta, se on halua. Itsekin koen edelleen kaipuuta saada vaimennettua AD/HD:n tuottama ärsyketulva pääni sisällä. Nuorempana join itseni tajuttomaksi ja sitä hiljaisuutta kaipaan edelleen. Onko se silti tarve? Ei ole, vaan halu, sillä olen 13 vuotta, 8 kk ja yhden päivän pärjännyt ilman. Jos kyseessä olisi tarve, kuten ruoka, olisinko pärjännyt näin pitkälle? Tuskinpa. 

Lopulta on kyse siitä, että kuunteleeko sisäistä ääntään kun se yrittää varoittaa sinua, että nyt on lähdössä addiktio käsistä. Kun sen äänen kuulee, on mahdollista valita muutamasta eri suunnasta. Ne kierrättävät erilaista tietä siihen vääjäämättömään lopputulokseen, jossa me kaikki päädymme lopulta kasvien ravinteiksi. 

Eli kuunteletko sisintäsi ja annat sen ohjata sinua, jolloin opit vuorovaikutukseen itsesi kanssa? Haluatko oppia tuntemaan itsesi vai vaimennatko ne viimeisetkin signaalit, jotka yrittävät kertoa sinulle, kuinka tärkeä oletkaan?