tiistai 21. marraskuuta 2017

Ruusuja

Kuka ikinä väittikään, ettei työttömän elämä ole ruusuilla tanssimista, oli väärässä. 

Sunnuntaina pääsin epäonnekseni sen todistamaan kun liukastuin koiran ulosteeseen ja kaaduin ruusunmarja-pensaaseen.

Tuhansien piikkien motivoimana sain sellaiset liikkeet aikaiseksi, että niistä olisi Jorma Uotinenkin ollut kateellinen...

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Hyväosaisuus

Onhan tässä jälleen kaivettu esiin yksi hyväosainen tuomitsemaan työttömät. En panisi tämän herran sanomisille kovinkaan paljon painoarvoa, jos on kolme tuurijuoppotyötöntä tavannut niistä tämän hetken 500 000:sta...

En myöskään usko kyseisen henkilön koskaan joutuneen kilpailemaan opiskelupaikasta, sen jälkeen alansa- tai tai ylipäätään kesätöistä, puhumattakaan että koulun jälkeen olisi edessä epävarma työnhaku...

Ikävä kyllä, kansaan tuntuu vain uppoavan nämä tämänkaltaiset ulostulot kuin kuuma veitsi voihin. En voi ymmärtää, että miksei kukaan kysy, että kuka hyötyy tämänkaltaisesta uutisoinnista? 

Itse pahoin pelkään, että kulisseissa valmistellaan parhaillaan jotain radikaaleja leikkauksia/huononnuksia sosiaaliturvaan ja tällä rummutuksella noiden uudistusten läpi saaminen on naurettavan helppoa.

Jos noita leikkauksia tullaan tekemään, on niiden vaikutus yhteiskunnalle aika radikaali. Kansantalouden nimissä työttömien elättäminen ei maksa juuri mitään. Yksi 6mrd (Lähde: https://m.kauppalehti.fi/uutiset/tyottomyys-maksaa-suomelle-jo-kuusi-miljardia-euroa-vuodessa/ssisCj99) ei ole niin merkittävä summa kuin aluksi voisi luulla. 

Yritystukiin sen sijaan uppoaa jo 25 mrd vuodessa (Lähde: https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005339076.html), joten miksei kukaan rummuta mediassa tätä tietoa ja ole syöksemässä yrityksiä maailmaan, jossa niille ei avokätisesti tarjoiltaisi tukia?

Yhdenvertaisuutta lienee turha odottaa tässä kapitalistisessa talousjärjestelmässä. Kukaan ei vaivaudu mainitsemaan sellaista pientä ja merkityksetöntä seikkaa kuin, että kapitalistisen talousjärjestelmän kulmakivi on että yksiä vauraus tulee toisten köyhyyden kustannuksella. Yksiän hyvinvointi on siten riippuvainen toisten huonovointisuudesta. Toisin sanoen yksien rikkaus on ansaittu viemällä toisilta mahdollisuus elää normaalisti.

Siitäpä vain eivät nämä julkitulot kerro mitään, miksiköhän...?


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005418524.html


Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan


Antti Aarnio-Wihuri pani työhaastatteluun kutsutulle jauhot suuhun.
Julkaistu: , Päivitetty: 

Julkisuudessa itseään ”ideologisiksi työttömiksi” kuvaavat ovat nousseet valtakunnan puheenaiheeksi viime päivinä.
Ilmiö käynnistyi Helsingin Sanomien haastattelemasta Ossi Nymanista, 39, joka elää yhteiskunnan tuilla, mutta ei edes halua ottaa vastaan työpaikkaa. Tämän jälkeen julkisuuteen nousi muitakin henkilöitä, jotka kertoivat karttelevansa töitä tarkoituksella.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhui ”oleskeluyhteiskunnasta” jo muutama vuosi sitten, eikä ole edelleenkään ilahtunut ilmiöstä.

– Olen heistä samaa mieltä kuin ymmärtääkseni jokainen tervejärkinen suomalainen, Niinistö sanoi IS:n tuoreessa haastattelussa. 

– Se, että asiaa mainostetaan, kuvastaa jotain, jota ei toivoisi näkevänsä, hän korosti.

Nyt samaa kielteistä äänensävyä käyttää vuorostaan teollisuuspohatta Antti Aarnio-Wihuri, yli satavuotiaan perheyrityksen pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Työnantajan näkökulmasta Aarnio-Wihurilla, jos kenellä, on kompetenssia kommentoida aihetta.

– Kyse on erittäin valitettavasta ilmiöstä. Kaikenlainen vastikkeeton tuki johtaa sairaisiin tilanteisiin yhteiskunnassa, Aarnio-Wihuri, 77, sanoo IS:n haastattelussa.

Aarnio-Wihuri, tuttavallisemmin AAW, aloitti perheyrityksessä työskentelyn 18-vuotiaana, ja nyt hän on jo yli 50 vuotta johtanut sitä. Liikemies on pitänyt alusta asti tarkasti huolen siitä, etteivät edes hänen omat lapsensa – kaikkiaan seitsemän – saa minkäänlaista erityiskohtelua, pikemminkin päinvastoin.

Esimerkiksi Aarnio-Wihurin Risto-poika kertoi vuosi sitten IS:lle aloittaneensa työuransa 6-vuotiaana, kun isä osti lapsille possut. Riston piti sisarustensa tavoin kasvattaa possuja ja palkaksi tuli markka jokaiselta lihomiskilolta.

– Minulla on muuten omakohtainen, erikoinen kokemus näistä tietoisesti töitä pakenevista. Kolmisen vuotta sitten jouduin etsimään työvoimatoimistosta lisää työvoimaa maatilalleni, koska tilanhoitaja sairastui vatsatautiin juuri kiireisimpään aikaan, Aarnio-Wihuri kertoo.

– Työvoimatoimisto lähetti työhaastatteluun kolme henkilöä, joista jokainen kertoi samanlaisen tarinan. Eli aina kun kysyin, miksi olet joutunut työttömäksi, vastaus oli sama: ”No, koska olen sellainen tuurijuoppo”. Kukaan ei ollut juopon näköinen, vaan he olivat keksineet tällaisen sepityksen, jottei kukaan palkkaisi heitä.

Aarnio-Wihuri ei ollut aluksi uskoa korviaan. Lopulta hän iski vastaan, omanlaisellaan tyylillä.

– Kolmannelle kaverille sanoin, että ei se mitään haittaa. Otetaan drinkit pellolle mukaan, kyllä se niinkin hoituu! Kaverilla venähti leukaperä, kun se pelkäsi minun palkkaavan hänet juoppoväitteistä huolimatta. Arveli varmaan, että on siinä saakelin hullu isäntä, Aarnio-Wihuri sanoo naurahdellen.

– En tietysti palkannut kaveria. Vakavasti puhuttuna tästä ilmiöstä on syytä päästä eroon. Jossain on joku pahasti vialla, jos pystyy elämään yhteiskunnan tuilla minkäänlaista vastuuta kantamatta.


Virhetilanne
Virhe ladattaessa mainoksia. Virhe voi johtua mainonnan esto-ohjelmasta tai mahdollisesta häiriöstä tietoliikenteessä.

torstai 2. marraskuuta 2017

Syrjäyttäminen


Kerrankin mielenkiintoinen näkökulma työttömyyteen. Vaikkakin varsin suppea kertomus siitä eristäytyneisyydestä, jossa työtön elää. Artikkeli omien jorinoitteni jälkeen.

Meillä ihmisillä on biologinen tarve kuulua johonkin yhteisöön. Lajillemme tyypillisesti tarvitsemme toisia ihmisiä selvitäksemme elämästä. Tämä perustarve ulottuu jo kivikauden aikoihin, jolloin yhteisöön kuuluminen paransi henkiin jäämisen todennäköisyyksiä merkittävästi.

Tänä päivänä hengissä pysyminen ei liene niin suuri ongelma, mitä se joskus muinoin oli. Kuitenkin, yhteisön puuttuminen elämästä vie joiltain halun elää, sillä minkä vuoksi sitä oikeasti elää, jos ei ole jotain tarkoitusta olemassa, jotain tavoitetta jota kohden kulkea?

Pelkkä olemassaolo ei riitä älykkäälle olennolle, ihmiselle. Tunne omasta tarpeellisuudesta on erittäin merkittävä osa inhimillisyyttä ja tätä tunnetta ei pääse ruokkimaan, ellei kuulu johonkin yhteisöön.

Itse olen tarpeettomuuteni selättänyt ruokkimalla takapihallani notkuvia oravia. Sivuhuomautuksena tähän väliin, että sekin on nyt kielletty, koska houkuttelee paikalle rottia.

Mutten juuri muuten koe olevani tarpeellinen. Päivä toisensa perään noudatan rutiineja, jotta pysyisin jollakin tavoin järjissäni tässä olemassaolon limbossa. Nuo rutiinit ovat itse kehitettyjä ja luovat epämääräisen tarpeellisuudesta muistuttavan tunteen. Joskus olen pelännyt niiden johtavan pakko-oireiseen häiriöön (ocd), mutta toistaiseksi olen pystynyt rutiinejani muuntelemaan niin, että koen olevani tilanteen herra.

Päivä päivältä kuitenkin tunnen yhteiskunnan syrjäyttäneen minut. Joka viikko saan sähköpostiini viestejä, joissa kerrotaan, etten taaskaan ole kelvannut. Jos niitä pysähtyisi miettimään niin jollain kieroutuneella tavalla tuota voisi pitää jo kiusaamisena. Vai millä tavoin muutoin sitä voisi ajatella 10+ vuotta saada kuulla tuhansia kertoja, ettet ole sellainen, joka kelpaisi?

Parempi varmaan olla lähtemättä tuolle linjalle, katkeruus on siitä kavala myrkky, että se on kuin itse joisi myrkkyä ja toivoisi jonkun muun sairastuvan siitä...

Miltä tosiaan tuntuisi yhteiskunta, jossa ei leimattasi erilaisuuden johdosta? En todellakaan tiedä, sillä jo varhaisesta lapsuudesta lähtien kuuluu sinun olla tietynlainen, tai sinua ei oteta leikkiin mukaan. Erilaisuudesta myöskin muistetaan kertoa mitä mielikuvituksellisin sanoin.

Paljon puhutaan koulukiusaamisesta, työpaikkakiusaamisesta, ahdistelusta, ystävien, kavereiden, tuttavien, sisarusten, puolisoiden välisestä kiusaamisesta. 

Eräs ihminen matkani varrelta kertoi minulle olevansa koti-kiusattu. Kotona hänen veljensä ja äitinsä liittoutuivat kiusaamaan häntä. Toki kyse oli vitsiksi tarkoitettu ja yhdessä sille nauroimme, mutta entäpä jos se olikin huumorilla naamioitu totuus? K. toisinaan olen miettinyt, mitä sinulle oikein kuuluu?

Elämmekö Suomessa yhteiskunnassa, jossa meidät kasvatetaan joko kiusaamaan tai kiusattaviksi. Sattuma(tai sukunimesi) sanelee, kumpaan joukkueeseen mahdatkaan kuulua?







Työttömän kipu sattuu kuten kenen tahansa hylätyn – miltä tuntuisi yhteiskunta, jossa työttömyysturva ei leimaa ketään?

Ihminen olisi onnellinen, jos saisi itse tehdä elämänsä valintoja, mutta emmehän me kaikki saa. Aina ei voi valita. Saa yrittää, mutta onnistuminen on usein muiden ihmisten varassa, kirjoittaa Rosa Meriläinen kolumnissaan.



IHMISELLE on kivuliasta, jos hänet hylätään. Tuntuu pahalta, jos ei pääse mukaan joukkoon. Ihminen toki sopeutuu monen­laisiin epämiel­lyttäviin olo­suhteisiin, kuten yksinäi­syyteen ja työt­tömyyteen.

Ihminen osaa tehdä välttämättömyydestä hyveen. ”En ole seksi-ihmisiä.” ”En haluaisikaan mennä päivätöihin.”

Tästä on olemassa oikein naseva faabelikin: happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Sen sijaan, että nauraisimme ketulle, voimme hetken ihailla sitä, miten kettu yrittää muuttaa häviön voitoksi.

JOS emme osaisi selittää itsellemme pettymyksiämme ja mokiamme edes joskus parhain päin, katkeroituisimme vielä syvemmin ja nuorempina kuin nyt.

Kun ihminen sanoo, että ”minulle on ihan yksi lysti mitä siskoni minusta ajattelee”, tai ”kiitos yt:t, kun pääsin pois siitä kateellisten paratiisista”, hän ei valehtele. On onnekasta osata olla näkemättä totuutta koko kivuliaassa rumuudessaan ja rakentaa itsestään tarina, jossa ei olla tuuliajolla tappion maisemissa.

TIEDÄN mistä puhun. Kuulisittepa, miten puhun eduskunnasta silloin, kun yritän olla ajattelematta miten sietämättömän nöyryyttävältä tuntuu epäonnistumiseni poliitikkona. Miten mollaan yliopistomaailmaa, jossa en saanut väitöskirjaani valmiiksi. Miten nohevasti analysoin teatterityön huonoja puolia, koska en päässyt teatterikouluun.

Nuorelle sanotaan, että pitää uskoa omiin unelmiin, tehdä sitä missä on hyvä tai etsiä oma kutsumus. Entä jos ei tiedä missä on hyvä, eikä mitä haluaa? Yhteiskunnan, kavereiden ja äidin odotuksia täytellessä sitten vielä kohtaa työnhakuaikoja, jolloin ei pääse edes haastatteluun.

Hakee vuodesta toiseen opiskelupaikkoja, joita ei saa.

IHMINEN olisi onnellinen, jos saisi itse tehdä elämänsä valintoja, mutta emmehän me kaikki saa. Aina ei voi valita. Saa yrittää, mutta onnistuminen on usein muiden ihmisten varassa. Sitä voi sitten yrittää selittää itselleen, että tällaista elämää minä halusinkin, mitä nyt elän.

Minä sanon eläväni vapaana taiteilijana omaa unelmaani, mutta säännöllisesti pikkutunneilla itken itsesäälikännissä ystävilleni, miten en kelpaa ikinä mihinkään työyhteisöön, koska olen tällainen kuin olen.

Sellaisina hetkinä olen edelleen se roskikseen syljettäväksi työnnetty teinityttö, joka vain haluaisi kuulua porukkaan.

IHMISEN perustarpeita yhteisön jäsenenä ovat nämä: Tulla nähdyksi sellaisena kuin on. Tuntea olevansa muille tärkeä. Tuntea voivansa vaikuttaa omaan työhönsä ja elämäänsä. Tehdä jotain, jonka kokee merkitykselliseksi. Saada onnistumisen iloa.

Tätä kirjoittaessa olohuoneessamme istuu berliiniläinen toimittaja haastattelemassa perustulokokeiluun päässyttä miestäni Die Tageszeitungiin. Meillä suorastaan ramppaa kansainvälistä mediaa. Ei heitä kiinnosta vain perustulon taloudellinen puoli tai se, kuka työllistyy ja miten. Heitä kiinnostaa miltä tämä kaikki tuntuu – miltä tuntuu yhteiskunta, jossa on tarkoituksena poistaa työttömyysturvan leimaavuus.

Ettei työttömyydessä, on se sitten satunnaista tai pitkäaikaista, ole mitään hävettävää.

Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi. 

maanantai 23. lokakuuta 2017

Loisiminen

Selvästi meneillään jokin työttömien lokaamiskampanja, jota sitten useimmiten seuraa kaikessa hiljaisuudessa valmisteltu uudistus sosiaalitukiin. Menee kansalla ehdotukset paljon helpommin läpi kun on muutaman kuukauden ajan mediassa rummutettu, kuinka työläisten selkänahasta revityt rahat menevätkin sosiaalipummien kaljaan... 

Mielikuvat myy ja kansa suorastaan hurmiotilassa äänestää sitä puoluetta, joka leikkaa sosiaalituista. Kaikki on auvoista siihen asti, kunnes huomaa olevansa yksi niistä lukemattomista, jotka tarvitsisivat tukia.

Se on vähän kuin noissa uhkapeleissä, talo voittaa aina, lopulta. Ehkä silloin joillekin valkenee, mitä tulikaan tehtyä ja ketä oikein äänestettyä.

Minullapa on ratkaisu tähän yhteiskunnalliseen ongelmaan.

-Nyttemmin mediassa on paljon poristu siitä, miten työttömille syydetään rahaa ilman velvoitetta.

-Samoin paljon työkykyisiä ihmisiä kierrätetään työpaikasta toiseen tekemässä työtä ilman palkkaa.

-Meillä on valtava työttömyys ja yhtäaikaa osaajapulaa tietyillä aloilla, eli kohtaanto-ongelma.

Mitäs jos vapautettaisiin yhteiskunta maksamasta työttömyydestä, sillä sehän on lopulta firmojen vika kun eivät palkkaa työntekijöitä. Laaditaan laki, jossa firmat maksavat työttömyyskorvauksen, eli maksaisivat työttömyydestä aiheutuvat kulut kun ahneuksissaan mieluummin jakavat rahat osakkeenomistajille, eivätkä työntekijöille ja näin itse toiminnallaan aiheuttavat työttömyyttä ja köyhyyttä.

Näin työttömyys varmasti vähenisi ja raha palaisi kiertoon ja talous lähtisi nousuun! Kaikki voittaisivat, eikö vain? 

Ansiotuloverotus putoaisi kun ei tarvitsisi työttömiä elättää. Näin työtätekevällä olisi mahdollisuus laittaa kulutukseen entistä enemmän rahaa, joka taas ruokkisi taloutta, eli tuotteita ja palveluita tarjoavia firmoja ja niiden työntekijöitä mahdollistaen näin yhä vain enemmin väkeä palkattavan.

Monet saisivat ihmisarvonsa takaisin kun alkaisikin niitä palkallisia töitä löytymään, eikä enää joutuisi työttömän statuksella toimimaan valtakunnallisena sylkykuppina. 

Sitä en osaa ratkaista, että mitä heikompaa ihmisryhmää sitten sorrettaisiin kun ei olisi enää valtavaa työttömien ihmismassaa haukuttavana?

https://www.talouselama.fi/uutiset/palkaton-harjoittelu-arsyttaa-pienyrittajaa-jos-me-pienet-yritykset-pystytaan-maksamaan-palkkaa-kylla-kuka-tahansa-muukin-pystyy/9b23bdb2-1269-35bf-a035-60de7e98f969

Palkaton harjoittelu ärsyttää pienyrittäjää: "Jos me pienet yritykset pystytään maksamaan palkkaa, kyllä kuka tahansa muukin pystyy"

15.10.2017 18:15



Yrittäjä Olli Vainio peräänkuuluttaa tynantajan vastuuta työharjoittelijoiden palkan maksussa.

Palkattomat työharjoittelut ovat yhä opiskelijoiden riesana. Pienyrittäjä Olli Vainio ihmettelee, miten isommilla yrityksillä ei ole halua maksaa työharjoittelusta korvausta.

Palkaton työharjoittelu hiertää monien opiskelijoiden mieliä. Miksi isotkin yritykset, joilla olisi varaa maksaa harjoittelijapalkkaa, eivät sitä tee?

Tätä pohtii myös Voimisto Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Olli Vainio.

Viestintä- ja vuorovaikutuskehittämisen palveluita tarjoava Voimisto on perustettu vuonna 2015. Voimisto on pieni firma, sen liikevaihto menee tänä vuonna Vainion mukaan noin 100 000 euron kieppeille. Yrityksellä ei ole velkaa, ja se on tehnyt pientä voittoa joka vuosi.

Yrityksessä on kaksi työntekijää ja yksi harjoittelija.

”Joka saa palkkaa”, Vainio naurahtaa.

Verkostostaan yritys työllistää myös kaiken aikaa noin 4-10 henkeä projekteihin työkorvausperiaatteella tai ihan laskutuksella yrittäjiltä.

Mutta palataanpa niihin harjoitteluihin. Mikä Vainiota palkattomissa harjoitteluissa ärsyttää?

"Minusta tuntuu lähtökohtaisesti todella epäreilulta, jos organisaation tuottavaan työhön otettu harjoittelija ei saa tekemästään työstä palkkaa itselleen."

Eri asia voisi olla, jos harjoittelija tulisi työpaikalle vain seuraamaan, miten asiat käytännössä toimivat ja opettelemaan, eikä tekemään tuottavaa työtä.

”Mutta jos tuottavaan työhön otetaan ihmisiä, tulee olla vastuuntuntoa, että myös maksaa tehdystä työstä palkkaa”, Vainio sanoo.

Harjoittelijat joustona työmarkkinatilanteeseen

Suurimpana palkattoman harjoittelun ongelmana Vainio pitää työtehtävän ja työntekijän osaamisen arvostusta. Keväällä julkaistun kyselyn mukaan opiskelijat kokevat rahan työn arvostuksen symbolina.

Huomioon tulee ottaa myös opiskelijoiden toimeentulo. Useat opiskelijat työskentelevät opintojensa ohessa, ja nämä muut työt jäävät helposti pois työharjoittelun alkaessa. Voi olla hyvinkin vaikea kattaa elämisen kuluja pelkällä opintotuella, jos opintoihin kuuluvasta harjoittelujaksosta ei saa minkäänlaista palkkaa.

”Haluaisitko, että harjoittelijasi tekisi muualle töitä samaan aikaan? Silloin kun on töissä, niin siitä pitäisi saada palkkaa”, Vainio toteaa.

Hän nostaa esimerkiksi oman yrityksensä, joka ei tee suuria voittoja, mutta on siitä huolimatta tehnyt päätöksen, että jos yritys työllistää ihmisen, maksaa se siitä myös palkan.

”Jos me näin pienet yritykset pystytään siihen, niin mietin, että kyllä melkein kuka tahansa muukin pystyy. Todella moni yritys Suomessa on meitä isompi, joten ehkä palkanmaksaminen on enemmän päätös kuin, mikään muu syy.”

Mitä yritysten tulisi sitten tehdä, jotta palkattomista harjoitteluista päästäisiin eroon?

Vainio myöntää, että kyse ei ole mustavalkoisesta asiasta, vaan monimutkaisesta kokonaisuudesta.

Vainio katsoo, että useat yritykset käyttävät palkattomia harjoittelijoita eräänlaisena joustona palkka- ja työmarkkinatilanteeseen.

”Suomessa on aika vaikea palkata ihmisiä töihin. On helpompaa saada tällaisten harjoitteluiden kautta tekijöitä.”

Tapoja palkattomasta harjoittelusta eroon pääsyyn silti löytyy.

Vainio nostaa esiin työkorvausperiaatteen, jolla voi sopia projektityöntekijänkin korvauksen tiettyyn projektiin ja tietyllä ajanjaksolla. Tällöin työ voidaan tehdä verokorttia käyttäen ja siitä saa palkkaa.

”Ei tarvitse olla työsuhteessa, eikä tarvitse olla yrittäjä. Tällaisella mallilla pystyisi palkkaamaan esimerkiksi kolmen kuukauden harjoitteluun projektityöhön, jos se vaan oppilaitokselle sopii.”

Oppilaitos saattaa vaatia, että työharjoittelijalla pitää olla työsopimus, joten työkorvausperiaate ei välttämättä kaikkialla onnistuisi.

Vastuu on työnantajalla

Yrityksille, jotka tarjoavat palkatonta harjoittelua, Vainio haluaisi sanoa toivovansa, että yrityksillä olisi siinä harjoittelun taustalla jokin pidemmän aikavälin näkemys, jonka myötä harjoittelija esimerkiksi työllistyisi firmaan harjoittelujakson jälkeen. Toinen toive olisi edes jonkinlainen kannustin, jolla opiskelija voisi saada tuloksesta rahallisen kannustuksen, jos kiinteää palkkaa ei haluta tarjota.

Vainio palaa vielä palkkaan ja työnantajiin. Hän kertoo kuulleensa monien sanoneen, että työnantajat ovat siirtäneet vastuuta myös oppilaitosten suuntaan kysymällä, miksi oppilaitokset eivät ole valmentaneet hakijoita vaatimaan palkkaa. Opiskelijoita itseäänkin voidaan syyttää siitä, että on oma vika, jos ei vaadi palkkaa.

”Siihen voi sanoa, että opiskelijana voi olla aika hankalaa tulla johonkin yritysjohtajan luokse ja vaatia palkkaa, koska ei ole välttämättä tutkintoa ja voi olla vaikea tunnistaa omaa arvoa ja osaamista.”

Vainio haluaisi, että työnantaja ottaisi kannustavan ja opettavan roolin, jotta opiskelija saisi rohkeutta ja varmuutta tulevalle työuralleen ja oppisi pyytämään palkkaa.

”Sinä voit olla nuoren työnhakijan elämässä se ensimmäinen tärkeä henkilö, joka opettaa häntä arvostamaan omaa osaamistaan”, Vainio sanoo työnantajille.

Harjoittelu on opiskelijallekin riski

Palkaton harjoittelu ei saa seläntaputuksia myöskään Akavan opiskelijoilta.

Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Henna Pursiainen peräänkuuluttaa Vainion tavoin, että työstä täytyy maksaa korvaus.

Pursiainen huomauttaa, että palkattomassa harjoittelussa ongelmaksi voi muodostua myös opiskelijan oikeusturva. Palkaton harjoittelija ei kuulu työehtosopimuksen piiriin eikä hänellä ole yhtä hyvää lainsäädännöllistä turvaa kuin tavallisella työntekijällä.

Palkaton harjoittelu ei myöskään kerrytä työssäoloehtoa, Pursiainen sanoo. Tämä vaikuttaa esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen kertymiseen, joka turvaisi toimeentuloa paremmin jos opiskelija jäisi vaikka valmistuttuaan työttömäksi.

Pursiainen ei kannata lähtökohtaisesti palkattomia harjoitteluita, mutta joissain tapauksissa niitäkin voidaan soveltaa. Esimerkkinä hän mainitsee sosiaali- ja terveysalan, jossa opinnot ja työelämä kulkevat käsi kädessä, ja voi olla järkevää viedä opiskelu harjoittelun muodossa myös työpaikalle.

”Kuitenkin harjoittelusta pitäisi saada vastineeksi edes opintopisteitä tai muuta. Se ei voi olla vaan sitä, että opiskelijoita käytetään halpatyövoimana tai toisaalta puhtaina sijaisina. Harjoittelija ei kuitenkaan ole sama asia kuin itsenäinen työhönsä kykenevä sijainen, vaan tarvitsee nimenomaan ohjausta työn tekemisessä.”

Akavan opiskelijat on tehnyt harjoittelua koskevat suositukset, joissa on ohjeita opiskelijoille, työnantajille sekä korkeakouluille.

Pursiainen toivoisi, että työnantajatkin pystyisivät katsomaan harjoittelun kannalta pidemmän aikavälin hyötyjä. Monelle opiskelijalle harjoittelu on ensimmäinen työkokemus omalta alalta, jolloin motivaatio ja halu suoriutua harjoittelusta on kova.

”Työnantajat voisivat miettiä, että mistä harjoittelussa maksetaan ja millainen viesti osaamisen arvostamisesta annetaan”, Pursiainen sanoo.

”Se ei ole vaan reilua peliä. Harjoittelu on kuitenkin työtä.”

Työnantajat voisivat mennä Pursiaisen mukaan itseensä ja pohtia, miltä näyttää ulospäin, ja onko tilanne kestävällä pohjalla, jos vakituista henkilökuntaa on pistetty huonompina aikoina pihalle ja otettu sitten palkattomia opiskelijaharjoittelijoita heitä korvaamaan.

Opiskelijoiden, jotka pohtivat palkattomaan harjoitteluun lähtemistä, Pursiainen toivoisi miettivän tarkkaan oikeusturvaansa.

”Monesti opiskelujen aikana keskittyy ajattelemaan, mitä haluaisi tehdä valmistuttuaan, eikä sitä, jos ei saakaan sitä työtä. Palkattomassa harjoittelussa nimenomaan se oma oikeudellinen asema on heikompi. Se on henkilökohtainen riski, kun miettii toimeentuloa.”

”Monelle palkaton harjoittelu on taloudellinen riski, joka kannetaan omalla vastuulla.”

maanantai 16. lokakuuta 2017

Reilu meininki


Vihkitodistus ei riittänyt esteeksi - Kela "naitti väkisin" vuokraemännän ja vuokralaisen

Sunnuntai 1.10.2017 klo 19.56
Vuokraemännän oma vihkitodistus ei riittänyt. Kela hylkäsi vuokralaisen asumistukihakemuksen väittäen, että tämä eli avioliitossa vuokraemäntänsä kanssa.
Kansaneläkelaitos hylkäsi vuokralaisen asumistukihakemuksen.
Kela väitti, että mies eli avioliitossa vuokraemäntänsä kanssa.
Edes vuokraemännän vihkitodistus ei vakuuttanut Kelaa siitä, että tämä oli naimisissa aivan toisen miehen kanssa.

Oululaismies sai taistella toden teolla osoittaakseen, ettei hänellä ollut suhdetta vuokraemäntänsä kanssa. Kuvassa Kelan toimisto Tampereella. (ELIAS LAHTINEN/AL)

Syyskuun 5. päivänä lähettämässään kirjeessä Kela väitti vuokralaisen olevan avioliitossa vuokraemäntänsä kanssa. (IL)

Asumistukea hakenut oululaismies joutui erikoiseen tilanteeseen Kelan hylätessä hänen anomuksensa väittäen, että mies oli milloin avoliitossa, milloin naimisissa vuokraemäntänsä kanssa.
Tosiasiassa he eivät edes tunteneet entuudestaan toisiaan.
Kela vaati todisteita
Töiden vuoksi kahta paikkakuntaa elävän avioparin neljän vuoden takainen vihkitodistus ei yllättäen kelvannutkaan Kansaneläkelaitokselle. Asia kävi ilmi, kun Oulussa asuvan naisen alivuokralainen sai hylkäävän päätöksen asumistukihakemukseensa.
Nainen asui valtaosan ajasta Oulussa, hänen aviomiehensä pääkaupunkiseudulla. Nainen oli hiljattain verkkopalvelun kautta löytänyt omakotitalon tarpeettomaksi käyneelle yläkerralle sopivan vuokralaisen - miehen, jota hän ei tuntenut entuudestaan.
Elokuun lopulla Kela lähti kuitenkin peräämään miehen suhdetta tämän vuokraemäntään. Miehelle lähetetyssä kirjeessä vaadittiin selvitystä asumisjärjestelyistä tyyliin "jos haluat osoittaa, että et asu avoliitossa Xxx Xxxx:n kanssa".

Mies lähetti Kelalle vuokrasopimuksensa. Se ei kuitenkaan riittänyt. Parin viikon kuluttua tuli uusi kirje, jossa mentiin vielä pitemmälle. Nyt Kela väitti hänen olevan naimisissa vuokraemäntänsä kanssa:
"Teidät katsotaan kuuluvan samaan ruokakuntaan, koska olette avioliitossa...."

14.9. lähettämässään kirjeessä Kela hylkäsi tukihakemuksen todeten, ettei vihkitodistus tai naimisissa oleminen ole este uudelle avoliitolle. (IL)
Todistus ei riittänyt
Nyt vuokraemäntä antoi oman vihkitodistuksensa osoittaakseen, että hän on oikeasti naimissa oman aviomiehensä, eikä vuokralaisensa kanssa. Vielä tämäkään ei vakuuttanut Kelaa:
"Toimittamasi vihkitodistus ei ole riittävä selvitys siitä, että ette ole Xxx Xxx:n kanssa avoliitossa. Vihkitodistus / naimissa oleminen toisen henkilön kanssa ei ole este uudelle avoliitolle", Kela totesi pari viikkoa sitten hyläten miehen anomuksen.
Nyt alkoivat vuokralaisen sekä vuokraemännän kärsivällisyys loppua. Kela olisi halunnut kuvia omakotitalon sisältä niin, että huone- ja muut järjestelyt olisivat näkyneet.
- Vuokralaisella ja minulla on erilliset sisäänkäynnit ja omat avaimet. En todellakaan halunnut ruveta avaamaan omaa asuntoani Kelalle. Minusta tuo vaatimus oli asiaton. Kyse oli ihan periaatteesta, vuokraemäntä sanoo Iltalehdelle.
"Käämit paloivat"
Vuokralainen puolestaan soitti Kelaan kysyäkseen, miten hän vielä voisi todistaa sen, ettei hän suinkaan ollut avoliitossa saati avioliitossa vuokraemäntänsä kanssa.
- Siinä alkoivat käämit vähän palaa. Kysyin, että mitä hemmettiä teille pitää lähettää, jotta uskoisitte, kun vihkitodistuskaan ei kelpaa, vuokralainen kertoo.
- Virkailija sanoi, että todistustaakka oli minun. Hän ei halunnut ruveta neuvomaan. Kertoi vain, että he päättävät asian lähettämäni materiaalin perusteella.
Lopulta mies keksi lähettää Kelalle Tori.fi:ssä käymänsä viestiketjun, jossa hän oli kysellyt nykyiseltä vuokraemännältään tämän ilmoittamasta asunnosta. Vihdoin se sai Kelan uskomaan, että hänellä ei aiemmin ollut ollut tekemistä vuokraemäntänsä kanssa.
- Vasta tuon jälkeen anomukseni hyväksyttiin, vuokralainen kertoo.
RISTO KUNNAS


Tätä kai Suomessa kutsutaan: ”reiluksi meiningiksi”. Ymmärrän toki, että yhteiskunnan verovaroja on jaettava kitsaasti, jotta kaikille riittää. Yhtäällä taas ihmetyttää kansanedustajien sopeutumiseläkkeet. Paljon on puhuttu sairaanhoitajien ammatin olevan kutsumustehtävä ja siksi siitä ei voida maksaa työn kuormittavuuden mukaista palkkaa. Yhtälailla katson kansanedustajan tehtävän olevan kutsumuksen omainen luottamustehtävä, jossa heidän kuuluisi nimenomaan edustaa sitä kansaa, joka ei ääntänsä saa kuuluviin.

Jos näiden edustajien toimesta ei saada työttömälle kansanosalle kuin n. 500€:n kuukausittainen tuki hengissäpysymiseen niin jotenkin tuntuu kohtuuttomalta tällaisen edustajan saavan sitten 5000€/kk avustuksen, jonka päälle voi tehdä töitä/saada pääomatuloja, joita ei sitten vähennetä tuosta tuesta, kuten työttömillä tehdään.

Asiasta kertoi uuninpankkopoika Saku Timonen blogissaan: http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/10/03/parempaa-loisimista/

Hän kiteyttikin asian oivasti sanomalla: ”Näkyy tosiaan olevan niin, että työttömät eivät mene töihin juuri ruhtinaallisten korvausten takia. Tämä pätee tietysti vain niihin, joiden korvaukset ovat oikeasti ruhtinaallisia. Heidän loisimisensa onkin sitä parempaa loisimista.”


Kokonaisuuteen toki ei paljoa ole merkitystä jokusen kansanedustajan tai ministerin eläkkeiden kustantamisessa verrattuna puolen miljoonan työttömän elättämiseen. Kyse onkin enemmän periaatteesta ja siitä, minkälaista esimerkkiä antaen kansaamme johdetaan. 

Muistan lukeneeni siitä, miten epäkiitollinen työ kansanedustajalla on kun aina kritisoidaan. Voisin muistuttaa arvoisia kansamme edustajia siitä jatkuvasta loka-kampanjasta, jota työttömät saavat osakseen, sen lisäksi, että he joutuvat taistelemaan KELA:n ja sosiaalitoimen kanssa jokaisesta roposesta. Heidän tukiin vaikuttaa tilille ilmestyvä mummulta saatu 20€ syntymäpäivälahjaraha ja se vähennetään tuista. Toteutuuko sama yhdenvertaisuus myös näiden ”varakkaampien työttömien” osalta?

EDIT: Oiva heitto siitä, miten saadaan jo hälyttävällä asteella oleva sinkkuus ja avioerot pienemään kun laitetaan KELA hoitamaan parinmuodostusta niin siitä ei vapauta kuin kuolema:

https://kauppalehti.fi/uutiset/tinder-kohtasi-voittajansa---tehokkain-parinmuodostaja-tekee-suhteesta-heti-virallisen/eESs6wJr?ref=whatsapp%3A4613&utm_medium=Social&utm_source=Whatsapp&utm_campaign=Whatsapp