maanantai 28. marraskuuta 2016

Risusavottaan

Jotenkin voisin sanoa, että kerrankin karma palkitsee. Susanna Koski hiljattain päästi sammakon suustaan ja totesi A-Talk-ohjelmassa, että ”Riittää kun istuu autoon tai junaan ja katselee metsää, niin siellä on aika paljon sellaista työtä”.


Kuinka ollakaan, ei aikaa vierähdä kovinkaan paljoa kun jo uutisoidaan Metsähallituksen aikeista lomauttaa kaikki 357 metsuriansa:


Tässä jos missä meinaa toinen suupieleni saada pienen kouristuksen ja nousta liki virnettä muistuttavaan ilmeeseen..

Nyt jos koskaan toivoisin median tarttuvan tähän ja hieman tarjoavan ryöpytystä Koskelle. Sillä ei tuollaisessa asemassa oleva voi laukoa mitä tahansa sylki suuhun kuljettaa. Kun kerran elämme suvaitsevuuden aikoja niin ilmeisesti samat säännöt eivät päde työttömiin, sillä heidäthän voi aina ohjata risusavottoihin.



maanantai 21. marraskuuta 2016

Kansantauti

Mielenkiintoinen kirjoitus uudesta kansantaudistamme, välinpitämättömyydestä.

https://www.uusisuomi.fi/terveys/197857-kansantauti-johon-ei-ole-laaketta?ref=suosituimmat

Tähän samaan olen törmännyt liikenteessä valitettavan usein. Monesti itsekkyys ajaa yhteisen hyvän ohitse ja omista oikeuksistaan tiukasti kiinnipitävä voi aiheuttaa aikamoisen kaaoksen. Sitten kun tällainen egoisti joutuu jonkun toisen kaltaisensa egoistin takia seisomaan kaaoksessa, syntyy rattiraivo.

Polkupyöräilijät ovat pahimpia. En nyt välttämättä tarkoita mummopyöräilijöitä vaan näitä trikoo-ohjuksia, jotka ajavat pyörätiellä aivan liian lujaa ja autotiellä liian hiljaa.

Tapahtuipa eräänä päivänä; Kaksikaistainen tie, ajan vasenta kaistaa ja edessäni ambulanssi hälytysvalot päällä ja pillit huutaen yrittää päästä oikealle kaistalle mutta ambulanssin rinnalla on bussi ja ambulanssin edessä ajaa joku törttö kuka ei aja kovempaa pois tieltä. Lopulta ambulanssi joutui melkein pysähtymään että bussi oikealta meni ohi ja viimein pääsi ajamaan katukiveykselle, johon jäi parkkiin.

Pääsin vajaa 100m eteenpäin tulee toinen ambulanssi valot vilkkuen ja pillit huutaen. Ambulanssin edessä kaksi kaistaa täynnä autoja, mutta kääntyvien kaista tyhjä. Ambulanssi ajaa kääntyvien kaistalle ja on jo menossa autojonon ohi kun valot vaihtuvat ja ambulanssin rinnalla ollut jäbä päättää kiihdyttää niin että ambulanssin kaista loppuu ja hän melkein kiilaa ambulanssin liikenteenjakajaan.

Harvoin pahaa toivoo ihmisille, mutta tällä kertaa tekisi mieleni manata heille sellaista epäonnea, että kun ovat itse ambulanssissa niin samanlaiset törpöt osuisivat liikenteessä kohdille ja viivästyttäisivät hoitoa sen verran, että kärsisivät koko loppuikänsä jostain kroonisesta kivusta tms.

Hittolainen, mielestäni ambulanssien pitäs olla varustettu ohjuksilla et tuollaiset törpöt voisi räjäyttää pois tieltä.

Ehkä olemme vieneet yksilöllisyyden askeleen liian pitkälle, sillä kiinnittäessämme huomion vain itseemme, jää kokonaisuus hämärän peittoon. 


Olenkin miettinyt, että johtuuko tämä asenneilmapiiri puhtaasti siitä, että jo alakoulusta lähtien opimme kilpailemaan kaikesta toisiamme vastaan. Luokkatoverit eivät enää näy verkostoina tai ystävinä vaan pikemminkin sellaisina kilpakumppaneina, jotka seisovat oman menestymisen tiellä. Sitä satoa nyt sitten niitetään…






maanantai 14. marraskuuta 2016

Seiskan oppilas

Törmäsin uutiseen, jossa professori Juha T. Hakala mainostaa omaa kirjaansa, joka käsittelee varsin mielenkiintoista aihetta: nimittäin ylisuorittamista.


Itselleni on aina ollut tärkeätä tehdä asiat niin hyvin kuin ne voin rajallisella osaamiskapasiteetillani tehdä. Nyt kävi ilmi, että olenkin tehnyt aina väärin. Pitäisikin tehdä asiat vain kouluarvosanan seiskan arvoisesti. Tälläkö tosiaan saadaan Suomi nousuun ja kilpailukykymme paremmaksi? Tuottamalla samantasoista Kiinaroskaa, kuin mitä jo kyseisessä maassa tuotetaan?

En oikein tiedä miten pystyisimme kilpailemaan Kiinan kanssa tuossa kun meidän ja heidän välillä on vielä aikamoinen palkkakuilu..

Periaatteen toki ymmärrän. Pitää olla valmis tekemään vain juuri niin hyvää kuin asiakas on valmis maksamaan. Mutta eikö professorin lausahdus juuri tarkoita sitä, että saamme samaa roskaa, riippumatta paljon olemme siitä valmiita maksamaan?

Tämänkaltaisen ajattelin vuoksi joka neljäs asunto maassamme kärsii kosteusvaurioista, kun ne rakennetaan vain sinnepäin. Tarkoituksena kestää vain sen viisi-kymmenen vuotta, jonka ajan tekijä on työstään vastuussa. Tokihan käyttämällä väärin saa tuhottua rakenteet nopeastikin, mutta se onkin sitten toinen tarina.

Huomaan usein haikailevani entisaikojen perään, jolloin oma työnäyte toimi käyntikortti ammattitaidolle. Noina aikoina rakennettu hirsitalo saattaa olla vielä tänäkin päivänä, sata vuotta myöhemmin pystyssä ja rakenteet terveinä. Vaan kuinka onkaan rakennusbuumin 50-80-lukujen välissä tehtyjen talojen, puhumattakaan 90-luvulla tutuiksi tulleiden ”muovipullo”-talojen kanssa?

Miksei erikoistumisemme voi tähdätä laatuun? Kyllä minua ainakin hirvittäisi kulkea eri liikennevälineillä, jotka on tehty seiskan arvosanoilla. Muistan katsoneeni dokumenttia avoautojen kokoonpanosta. Siinä eritoten oli jätetty ihmisen hitsattavaksi turvakaari, jonka tarkoituksena oli suojata katon lailla jos auto pyörähtää ympäri. Tämä siksi, että ihminen tuntee olevansa vastuussa toisista ihmishengistä, hitsatessaan sitä turvakaarta ja täten tekee sen niin hyvin kuin ammattitaito ja oma etiikka sallii. 

Mutta ahneus ajaa tämänkin ohitse kun tehdään työtä luottaen todennäköisyyksiin, ettei mitään tapahdu. Autoohjelma Top Gear omisti yhden jakson Saabille. Tuossa kävi hyvin selväksi, miksi Saab oli liian hyvä auto markkinoille ja siksi General Motors tuhosi sen. Hyvänä esimerkkinä turvallisuudesta oli kun he käänsivät auton ylösalaisin ja nostivat auton kolmen metrin korkeuteen lopulta tiputtaen sen alas. Seuraukset olivat yllättävät; katto pysyi ehjänä ja ovetkin toimivat hyvin. Kun he tekivät saman vastaavalle BMW:lle niin katto painui kasaan ovien yläreunan tasalle.

BMW:ssä oli ihminen täten litistynyt niin pahasti, että henki olisi mennyt. Saabista taas olisi omin avuin noussut ylös. Toki ymmärrän GM:n kannan, että oli kallista valmistaa niin hyvää autoa, mutta miksei tuossa vaiheessa olisi ottanut tuota markkinointikeinoksi? Jo nyt julkisuuteen on silloin tällöin ponnahdellut Irv Gordon, joka on ajanut pyhimys Volvollaan jo 5 miljoonaa kilometriä. Tuosta jos mistä saa mielikuva, että Volvo kestää.

Toki järjellä ajateltuna kyseesssä on vain yksittäistapaus, mutta ajatus jää kytemään kyseisen merkin kohdalla; onko se todella niin kestävä ja helposti sitä ryhtyy netin syövereistä louhimaan dataa tämän ajatuksen tueksi/vastaan.

Pointtini kai oli siinä, että mielikuvilla ratsastetaan tänä päivänä niin paljon niin miksei sitä sitten voitaisi rakentaa laadukkaan tuotannon varaan? Kyllähän meillä muutamia laivojakin rakennellaan ja jos halvinta haluttaisiin niin silloin Aasian suunnalla varmasti riittäisi valikoimaa, mutta ei ne halutaan tehdä täällä, koska täällä ne tehdään hyvin ja kestämään.

Miksi sitten professorit puhuvat julkisuudessa, että pitäisi työt ja opiskelut tehdä vain sinne päin? Meidän tuottavuutemme on moninkertaistunut kolmessa vuosikymmenessä ja osan selittää tietokoneet ja automaatio, mutta valitettavan paljon selittää myös se, miten työ- ja kouluelämä on muuttununut hektisemmäksi. 

Jo minun aikana yksi opintoviikko oli 40h ja se tarkoitti 30h opetusta ja 10h kotona tehtävää työtä. Se lopulta muuttui 25h opetusta ja 15h kotihommia ja samalla tiivistettiin opetusta kun osa siitä siirtyi kotiin tehtäväksi. Tästä seurasi ainoastaan se, että vaikka näennäisesti opetussuunnitelman mukaan koulu loppui aiemmin, opiskelijoille ei tullut vuorokauteen lisää tunteja vaan opinnot venyivät kun enemmän joutui painiskelemaan asioiden kanssa yksin ja ottamaan selvää asioista, jotka opettaja olisi hetkessä osannut selittää. 

Tuon ansiosta monilla venähti nelivuotinen koulu viisivuotiseksi. Kaikki vain tehokkuuden nimissä? Itse edelleenkin haluaisin tehdä laadukasta jälkeä, sillä suunnittelutoimistossa työskennellessäni meillä oli sanonta:”Koskaan ei ole aikaa tehdä töitä kunnolla, mutta aina on aikaa tehdä samat työt kahdesti”. Tuota en edelleenkään näe fiksuna, sillä kerralla kun tekee kunnolla, säästää se aikaa ja rahaa, eikä se turhauta työntekijöitä niin pahasti kuin mitä säästöpolitiikalla tehdyt työt turhauttavat.


Lisäisin vielä tähän loppuun, että kuinka mielellään sitä käyttää terveyspalveluita tietäen, että sinut leikkaava kirurgi on seiskan arvosanalla läpäissyt kurssit? Aivan!




maanantai 7. marraskuuta 2016

Sota työttömiä vastaan

Saku ”Uuninpankkopoika” Timonen kirjoitti erinomaisesti käynnissä olevasta sodasta työttömiä vastaan.


Opetushallitus on linjannut, ettei kouluissa enää puhuta tytöistä ja pojista. Tuli ajatus mieleen, että meneeköhän kauan kun nuo kuvaavat termit poistuvat kaikkialta muualtakin? Silloin joutuu Sakukin muuttamaan bloginsa nimen..


Teräviä havaintoja siitä tosiasiasta, josta tunnutaan vaiettavan. Työttömyysturvan omavastuupäivät ulotetaan nyt koskemaan kaikkia työttömiä aiemman ansiosidannaista saavien lisäksi. Joten miten ihmeessä tällaiset ihmiset, jotka ovat pudonneet perusturvan varaan oikein löytävät mistään töitä muutamaksi päiväksi? Hehän ovat olleet työttöminä yli 500 päivää kun ovat tippuneet peruspäivärahalla.

Itsekin usein olen tippunut tuolle peruspäivärahalle, koska tuhansista haetuista työpaikoista huolimatta töihin ei pääse. Kuten Saku sen totesi, tässä on käynnissä sota työttömiä vastaan, ei työttömyyttä. Hallituksemme on aivan selvästi nostanut kätensä pystyyn ja lausunut ääneen puhekielessä niin tutun ilmaisun EPEK (Ei Pysty Ei Kykene). Työttömyyttä on yritetty suitsia jo 90-luvun lamasta lähtien erittäin laihoin tuloksin. Jo tuolloin keksittiin sitten osallistava sosiaaliturva ja kaikenlaisen tilastojen siivoamiseen tähtäävät tempputyöllistämiset Tarja Filatov:n johdolla.

Tuolloin työelämästä syrjäytettyjä ei olla vieläkään onnistuttu palauttamaan takaisin työelämään, vaan työttömyys koskettaa yhä vain useampia. Se ero entiseen toki on, että työttömyys on tasa-arvoisempaa kuin tuolloin, sillä nykyisin koulutus ei enää suojaa työttömyydeltä yhtä tehokkaasti kuin se suojeli 90-luvulla.

Tasa-arvovaltuutetut voivat täten nauttia hyvin tehdyn työn hedelmistä ja todeta Suomen olevan tässäkin mielessä maailman edistyksellisin maa. Surullisia ihmiskohtaloita tämä ei vain tunnu poistavan, eikä tämäkään saavutus ole millään tavoin tavoittelemisen arvoinen ruohonjuuritason ihmiselle, joka on parhaat nuoruusvuotensa uhrannut opiskeluun, jotta voisi turvata itselleen paremman tulevaisuuden.


Lupaukset on petetty ja hallitus tarjoilee vain lisää keinoja eriarvoistaa kansalaisiaan. Toisaalta nerokasta hyödyntää jo muinaisen Rooman oppeja, jossa kylvettiin eripuraa yhteiskuntaluokkien välille, jotteivat he keskinäisiltä nahisteluiltaan huomanneet kuka niitä naruja loppujen lopuksi pitää käsissään ja kuka todella hyötyy tästä kaikesta?