keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kauaskantoiset virheet

Lauantaiaamuna pelatessani autopeliä, minulle tapahtui niin, että joku kanssakilpailijoista törmäsi minuun ja ajauduin pois radalta. Tämän myötä menetin kovalla työllä saavuttamani aseman ja putosin kilpailun hännille. 

Tismalleen sama on tapahtunut ottaessani kovempia riskejä ja yrittäessäni liikaa. Tavallaan olen tiennyt ajavani riskirajoilla ja ylittäväni ne usein, mutta voitonhalu on niin voimakas, että se sumentaa järjen äänen, joka kehottaa noudattamaan sääntöjä ja oikeita ajolinjoja. Seurauksena on erittäin usein edellä mainittu, pieni virhe ja ajolinja menee leveäksi ja tipun jonon hännille, ilman mitään mahdollisuutta nousta enää aiemmin saavuttamaani sijoitukseen.

Kaikesta huolimatta, ajan silti täysillä loppuun asti, vaikka tiedänkin, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia päästä palkintopallille.

Seuraan vaimoni kanssa MasterChef Australia-kilpailua. Tuo ohjelma on ainoa kilpailu, jota pystyy seuraamaan ja sekin on puhtaasti tuomareiden ansiosta. Tuo on ensimmäinen ohjelma, jossa tuomarit toimivat mentoreina. He osoittavat kyllä, missä kilpailija tekee virheen, mutta keskittyvät myös positiivisiin puoliin ja onnistumisiin kilpailijan annoksissa. 

Syy miksi muita ohjelmia on vaikeata seurata on se, että ne muistuttavat liian paljon oikeata elämää, jossa virheistä tulee ensin huutoa ja tämän jälkeen saat pysyvän epäonnistujan leiman otsaasi ja jatkossa olet automaattisesti syntipukki kun jotain virheitä tapahtuu. Pahimmassa tapauksessa päädyt vielä koulu-, työ- tai vapaa-ajan kiusatuksi.

Eräällä tuotantokaudella oli erittäin lahjakas kokki, joka menestyi keskivertoa paremmin jatkuvasti. Hänen epäonnekseen, eräässä joukkuehaasteessa hänen joukkueensa hävisi erään joukkuetoverin tekemän virheen johdosta. Tästä seurasi se, että hän ja joukkuetoverinsa joutuivat kokkaamaan toisiaan vastaan ja huonoiten kokannut tippuisi pois koko kilpailusta. Niinhän siinä sitten kävi, että tuo vahva kilpailija, vastoin kaikkien odotuksia, teki pienen virheen kokkaamisessa ja tippui koko kilpailusta pois.

Millä tavalla nämä kaksi aiemmin mainitsemaani asiaa liittyvät toisiinsa tai ylipäätään mihinkään? Yritän selventää ajatuksiani ja kirjoittaa mitä oivalsin aiheesta.

Elämässä on monia asioita, joita ei pysty hallitsemaan, eikä niihin vaikuttamaan. Kuten tuossa autopelissä en pysty ennakoimaan miten takanani ajetaan tai MasterChef:ssa ei pysty vaikuttamaan miten joukkuetoverit kokkaavat. Silloin elämän epäsäännönmukaisuus astuu kuvioihin ja sattuma hämmentää tapahtumia.

Toisten tekemien virheiden vuoksi, voi helposti joutua itse kärsimään. Aivan samalla tavalla myös omista virheistä kärsii, useimmiten. Tähän soppaan voisi sekoittaa myös moraalin kuten esim. millainen mahtoi olla Nokian renkaiden toimitusjohtajan moraali kun myi kaikki omistamansa Nokian renkaiden osakkeet juuri ennenkuin tuli julki tieto rengastestien väärentämisistä? Teon ajankohta antoi selvästi ymmärtää, että hänellä oli sisäpiirin tieto asiasta, että pian osuu se kuuluisa tavara siihen tuulettimeen...En kuitenkaan pohdi moraalia tässä yhteydessä, se ansaitsee kokonaan oman kirjoituksensa.

Niin, sekä tuossa pelissä että MasterChef-kilpailussa voi helposti tippua hännille ja jäädä sinne. Kaikki se kerrytetty oppi, kokemus ja eteneminen kilpailussa muuttuu hyödyttömäksi muutamassa sekunnissa kun joko omasta tai jonkun toisen tekemästä virheestä tippuu pistesijoissa alemmalle tasolle ja pahimmillaan pois koko kilpailusta.

Huolimatta siitä, miten taistelutahtoa riittää, on jokaisessa kilpailussa kuitenkin vain rajallinen aika käytettävissä. Jos olet käyttänyt aikaa 3/4 kilpailua noustaksesi sijalta 24 sijalle 3, ei aika kertakaikkiaan riitä enää voittoon jos tuossa vaiheessa tipahdus tapahtuu.

Koko nuoruuden ja varhaisen aikuisuuden sitä kilpailee ikätovereitaan vastaan ja kehittää itseään työelämää varten. Kun viimein on koulut käyty ja työelämään olisi tarkoitus päästä niin siinä on vaivainen kolmen kuukauden mittainen ajallinen ikkuna, joka ratkaisee koko loppuelämäsi urakehityksen. Tuon ajan jälkeen mahdollisuutesi päästä töihin tippuvat muutamaan prosenttiin ja jos työttömyysaika vierähtää kuuteen kuukauteen, ryhdytään puhumaan jo promilleista.

Valmistumisajankohtaasi voit hieman vaikuttaa, mutta maailmalla vallitsevaan taloustilanteeseen et. Jos onnistut valmistumaan koulusta juuri talouden laskusuhdanteessa, puhumattakaan täysiverisestä lamasta, ei urakehityksesi tule mitä todennäköisimmin koskaan lähtemään käyntiin.

Hieman voi siis tuntua katkeralta, epäreilulta ja ehkä jopa petetyltä, jos on tehnyt kaiken oikein ja viisaampien oppien mukaan ja siltikään lopputulos ei ole luvatun kaltainen. Sen hetkinen ymmärrys oikeudenmukaisuutta kohtaa menee varmasti katkolle ja on jokseenkin vaikeata ymmärtää lopputulosta. Aivan yhtä hämmästynyt sitä olisi, jos makeannälkään tekisi kaakaon itselleen. Ottaen esiin tarvittavat aineet: maidon, kaakaojauheen ja sokerin. Vielä varmistuakseen raaka-aineiden oikeellisuudesta, maistaa jokaista erikseen, että ne todella ovat sitä mitä kuuluukin ja kun sekoitat ne annetun ohjeen mukaisesti ja lopputulokseksi saatkin suolaiselta maistuvan juoman....Sitä ei pieni mieli pysty helpolla ymmärtämään, miksi niin kävi, etenkin jos sama resepti on toisilla toiminut kuten kuuluu.

Yhtälailla olen kokenut hämmästystä ja epätodellisuuden tuntoa kun päivästä toiseen vain tulee hylkäyskirjeitä hakemistani työpaikoista. Olen sentään muutaman koulun käynyt ja ammattikoulusta valmistuin stipendin kera, joten ei opiskelumenestykseni ihan huono ole voinut olla. 

Kuitenkin piakkoin lähestyvä insinööriksi valmistumiseni kolmastoista vuosipäivä herkistää ja laittaa miettimään, missä oikein meni pieleen? Onko nykytila johtuva itse aiheutetusta virheestä vai onko minulle vain käynyt niin onnettomasti, että olen väärään aikaan syntynyt, mikä melko suoraan määrittää ne ajankohdat, jolloin valmistun eri  kouluista? Ne vain sattuvat osumaan talouden huonojen aikojen kanssa merkillisesti yhteen?

Usein kuulen puhuttaneen syrjäytyneistä. Kunnollisista ihmisistä, jotka syystä tai toisesta eivät pääse työelämään. Pahimmillaan kokevat yhteiskunnan pettäneen heidät ja siirtyvät rikollisuuden pariin, sillä toimeentulo on jollain tavalla hankittava ja jollain tasolla tuokin on elämässä eteenpäin kulkemista.

Harvemmin kukaan uskaltautuu ääneen tunnustaa mahdollisuuden, että osa voisikin olla syrjäytettyjä. Työttömyys voisikin olla tahallaan aiheutettu ilmiö. Olen törmännyt talouden termiin NAIRU(Non Accelerating Inflation Rate of Unemployment) eli alhaisin työttömyysaste, joka voidaan saavuttaa inflaatiota kiihdyttämättä.

Lainaan tähän Juha Remeksen kirjoituksen aiheesta, sillä itselleni talouselämä tarkoittaa vain niitä harvoja lantteja, jotka lompakkooni eksyvät ja lopulta kaupan kassalla kaurahiutaleisiin vaihtuvat..

http://jremes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123439-tyottomyys-on-tahallisesti-aiheutettu-ilmio


NAIRU on johdettu niin sanotusta Phillipsin käyrästä, joka kuvaa inflaation ja työllisyyden välistä vuorovaikutusta. Kun inflaatio on matala, työttömyys on korkea. Ja kun työttömyys on matala, inflaatio laukkaa. Tällä hetkellä inflaatio on luonnottoman matalalla, ja yritykset irtisanovat väkeä kilpaa. Näillä massairtisanomisilla ylläpidetään matalaa inflaatiota, ja matala inflaatio on ollut Suomen Pankin tavoitteena 1970-luvulta lähtien. Matala inflaatio ja kilpailukyky on ollut suomalainen mantra jo ties kuinka pitkään, mutta yhden asian poliitikot jättävät mainitsematta: tosi asiassa työttömyyttä on ylläpidettävä näiden asioiden saavuttamiseksi.
Miksi? Rahapolitiikka. Tällä hetkellä virallinen työttömyys on 7,8% ja syyskuussa inflaatio oli 2,7%, joka on suhteellisen matala luku ottaen huomioon EKP:n rahapolitiikan, jonka tämänhetkinen tarkoitus on ylläpitää inflaatio matalalla ja hinnat kurissa. Oikeasti työttömyys on paljon suurempi, ainakin NAIRU-hypoteesin mukaan. Niin kuin se onkin - virallisiin tilastoihin kun ei olla laskettu mm. työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohteena olevia. Meitä siis rahvaanomaisesti sanottuna kusetetaan, koska poliitikot haluavat vakuuttaa kansalaiset siitä valheesta että matala inflaatio ei nosta työttömyyttä. Esimerkiksi arvonlisäveron nostamisen seuraukset taidettiin kyllä täsmälleen tietää Arkadianmäellä, mutta silti kyseinen operaatio toteutettiin. 
Huomioitavaa tässä on se, että NAIRU riippuu täysin reaalisesta palkkatasosta. Reaalipalkka on palkan ostovoima sen saamishetkellä. Tämä luku saadaan jakamalla ansiotaso elinkustannusindeksillä. Kuten elinkustannusindeksistä (Kuva 3) huomaa, elinkustannusindeksi on ollut nousussa jatkuvasti 1970-luvulta lähtien (matala inflaatio rahapolitiikan tavoitteena), joten nyt huomataan että jokin on pielessä ja pahasti. 
Entä mitä tapahtui EKP:n seinien sisällä? EKP pakotettiin ostamaan roskaobligaatioita ja käynnistämään setelipainon. Kun setelipaino käynnistetään, inflaation pitäisi nousta. Suomessa ja muissa euromaissa se ei tosin noussut, koska rahapolitiikka. Inflaatio pidettiin keinotekoisen matalalla, mutta joku siitä maksoi - nimittäin työttömiksi joutuneet. Tämän uhkapelaamisen seurauksena saattaa olla stagflaatio: inflaatio kiihtyy mutta työttömyyskin nousee. Malliesimerkki siitä mitä tapahtuu kun korporaatiokommunismin ja "tuhokapitalismin" (voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan) nimissä peukaloidaan markkinatalouden lakeja. 
Pari lohdutuksen sanaa työttömille: Teidän ei tarvitse syyttää itseänne työttömyydestä, oikeat syylliset ovat Arkadianmäellä ja pankkien johtoportaissa. Vielä kun tavallinen kansalainen ymmärtäisi miksi työttömyyttä esiintyy, ja äänestäisi sen mukaan.
Tuota en olisi osannut blogiini suomentaa, koko kirjoitus kertoo oleellisen. Valtaosa meistä on vain pelinappuloita pelissä, jonka koko ja vaikutus ylittää käsityskykymme.
Tilastoja katsellessani huomaan, etten ole asian kanssa yksin. On olemassa muitakin ikäpolveni edustajia, jotka ovat joko omasta tai jonkun toisen virheestä tippuneet jonon hännille, menettäneet suurella työllä saavutetun sijoituksensa ja tulevat jäämään vaille mahdollisuutta tavoitella palkintosijoja, pysyvästi.



keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Insinööripula uhkaa Suomea

Otsikonmukaista tuubaa työntää vuorostaan ilta-Sanomat. Jokseenkin kyllästyttää tuollaiset katteettomat lausahdukset. Vanhemmat polvet muistavat hyvin tuota tismalleen samaa hoetun jo 70-luvulta lähtien, kun ihmisiä lähti massoittain Ruotsiin töiden perässä.

Itse kuulun siihen ikäpolveen, ettei meistä koskaan ole kilpailtu työmarkkinoilla. Pikemminkin päinvastoin. Meidän on pitänyt kilpailla koulutuspaikoista ja töistä. Lisämausteena meidän aikana on lanseerattu kaikennäköiset työkokeilut ja työelämävalmennukset, jotka hienoista termeistä huolimatta tarkoittavat sitä, että teet töitä ilman palkkaa ainoastaan 9€/pv ylläpitokorvausta vastaan, josta 6€ menee edestakaisiin bussimatkoihin... Toki köyhyyttä kauan kokeneena osaa jo kokata kolmella eurolla ruokaa niin ettei pääse nälkään nääntymään.

Opiskelujen alkuaikoina (99-01) olin järjestöaktiivina ja tuolloin joka vuosi insinööriopinnot aloitti n. 10 000 nuorta. Valmistui 4000 ja töitä riitti 2500:lle. Vasta 2012 aloituspaikkoja karsittiin, joten kovasti ihmetyttää, että vain kymmenessä vuodessako tänne saapuu se mystinen työvoimapula? Eivätkös ne suurten ikäpolvien eläköitymisen huippu saavutettu jo 2012, jolloin piti tuoda maahan 100 000 uutta työntekijää.

Hmm, taidankin olla sekaisin termeistä. Artikkelissa puhuttiinkin nimenomaan osaajapulasta. Miten osaajaksi sitten päädytään? Hatara mielikuva osaajaksi päätymisestä on sellainen, että ensin aloitetaan pohjalta ja osaamisen karttuessa saadaan lisää vastuuta ja ennenpitkää sitä päätyy vaikka pääministeriksi. Entäs sitten he, joiden työura tyssää siihen, ettei pääse edes koulutustaan vastaaviin kesätöihin kun ei ole työkokemusta alalta?

Siinä on mielenkiintoinen dilemma. Työmarkkinat kaipaavat viiden vuoden päästä valmiita osaajia, mutta sellaisia ei synny ilman pitkää kokemusta. Nuorisotyöttömyys on maassamme ollut korkea jo vuosia ja hallituksemme ratkaisu asiaan on korottaa eläkeikää ja pitää seniorit työssään entistä pidempään, jos siis eivät saa YT-arpajaisissa voittoon oikeuttavaa tikettiä nelikymppisinä ja sen myötä syrjäytetä työelämästä pysyvästi. Nyt pitäisi palkata runsaasti insinöörejä töihin, jos kuvitellaan viiden vuoden päästä tarvittavan osaajia. Osaaminen muodostuu hiljalleen kokemuksen karttuessa. Maamme työelämä vain on niin vinoutunut, että kuvitellaan koulun penkiltä saatavan valmiita ammattilaisia, jotka innovaatioillaan nostavat yritykset uuteen kukoistukseensa. Ei se ihan niin mene. Teoria ja käytäntö usein soljuvat yhteen kuin vesi ja öljy.

Joskus tuntuu, että pitäisi muuttaa muualle. Tämä ei enää ole maa, johon synnyin 70-luvulla ja tunsin sen vielä omakseni opiskellessani ja tulevaisuutta rakentaessani. Toistuvasti lupaukset petetään ja X-sukupolvi, joka vietti parhaat nuoruusvuodet nenä kiinni oppikirjoissa, toivoen saavuttavansa lopussa siintävän palkkion, työuran. 

Jokseenkin sanattomaksi jälleen kerran jää kun tuota uutista lukee yhä vain uudestaan. Voivatko meidän vaikuttajat olla todellisuudesta näin pihalla? Sanotaan, että äänestämällä voit vaikuttaa. Ihmiset tuolla ovat vaihtuneet ja parempaan ei olla menty. Siksi minusta yksikään edustaja ei ole osoittautunut oikeutetuksi ajamaan asioitani ja näin saada ääntäni. Sillä Maamme makaa edelleen syvällä suossa ja tämänkaltaisia julkilausumia kun tulee tasaiseen tahtiin esille iltapäivälehtiin, sitä pakostakin ryhtyy miettimään, mikä on se isompi kuva kaiken tämän takana?

Itselläni ei ole ratkaisua maamme talouden tilanteeseen. Olen erikoistunut materiaali- ja tietovirtojen ohjaukseen ja suunnitteluun, logistiikkaan. Talouden osaaminen rajoittuu lähinnä siihen, kuinka pärjätä summalla x kuukauden ja varautua muutamaan muuttujaan....

Mielenkiintoista, kuinka artikkelissa mainittiin lähtöpalkaksi 2700€/kk, mikä on sattumoisin identtinen insinööriliiton alkupalkkasuosituksen kanssa. Ennen talouskriisin iskemistä päälle, hesarissa pohdittiin, millä palkkasummalla kannattaa lähteä pääkaupunkiseudulle töiden perässä. Vuonna 2008 kuukausipalkka täytyi olla vähintään 2800€/kk kattaakseen kalliimman elämisen tuolla seudulla, verrattuna muuhun Suomeen. Ei tuo siihen nähden kovin häävi ole tuo palkkasuositus. Itse kun 2008 aloitin työt suunnittelutoimistossa niin palkkani oli 2000€/kk. Toki olin iloinen päästessäni töihin. Kieltämättä hieman tunsin pettymystä kun olin 2001 kesätöissä tienannut 2500€/kk ja asuin pikkukaupungissa, jossa vuokraa maksoin 204€/kk niin rahaa jäi käytettäväksi hieman eri tavalla kuin 2008 Turussa.

Palkka, asia josta ei varmaan yhdelläkään työpaikalla puhuta kollegoiden kesken. Se on harmi, sillä se edistäisi läpinäkyvyyttä. Toki työntekijän tuottavuus vaikuttaa palkan suuruuteen, mutta avoimuudella vältyttäisiin räikeiltä ylilyönneiltä. Palkan merkitys töitä tehdessä on jonkinmoinen, monille se saattaa olla ainut motivaation lähde ylipäätään tehdä töitä. Itsellä ei ikinä ole ollut paljoa rahaa niin en sitä sillä tavalla osaa edes kaivata saati tavoitella. Yhtä hyvin pääsen kauppaan vanhalla nissanilla kuin uudemmalla nissanilla.

Aikamme vaan suosii jostain syystä hysteeristä kulutusta ja raha on mennyt tärkeydessään inhimillisten arvojen ohi. Olen ollut havaitsevinani, että mihin tahansa hankkeeseen kun ryhdytään niin ensimmäisenä lasketaan hankkeen mahdollinen tuotto ja kannattaako siihen ylipäätään ryhtyä. 

Hiljattain luin, ettei Terminator Genisys elokuva saa jatkoa, sillä se tuotti maailmanlaajuisesti vain 440 miljoonaa dollaria. (http://dome.fi/elokuva/terminator-genisys-saakaan-jatko-osaa/). Tuo määrä dollareita ei ollut riittävästi voittoa, jotta jatko-osa tehtäisiin...Mietin vain, mikä on maailmassa pielessä, sillä melkein millä tahansa mittarilla tarkasteltuna 440 000 000 on aivan järkyttävä määrä rahaa ja silti se ei ole riittävästi uuden elokuvan toteuttamiseen. Vanha sanonta lienee totuudenmukainen tässäkin tapauksessa:"Köyhälle riittää vähän, rikkaalle paljon ja ahneelle ei mikään".

Jossain vaiheessa eteemme tulee tilanne, jossa töiden jakaminen tulee ajankohtaiseksi ja automaation verotus rankemmaksi. Lähestymme sitä tilannetta, jolloin yhä vain harvempi käy palkkatöissä ja osaltaan ruokkii alati kasvavaa sosiaalitukien varassa elävää ihmisjoukkoa. Jossain vaiheessa työtä tekevien verotus saavuttaa sen pisteen, että työelämästä jättäydytään tukien varaan kun käteen jäävä erotus palkan ja sosiaalitukien välillä muuttuu niin vähäiseksi, ettei työssäkäyminen enää ole järkevää taloudellisesti saati ajankäytöllisesti. 

Vaikka monen monta kertaa onkin katkeruus minussa nostanut rumaa päätään, niin aina toisinaan muistan myös olla kiitollinen siitä, miten etuoikeutetussa asemassa olenkaan ollut. Menetetyn rahan ja ajan vastapainoksi olen saanut viettää runsaasti aikaa minulle rakkaimman ihmisen seurassa. Vaikkei meillä ole ollut runsaasti rahaa tehdä kaikennäköistä rahaa vaativia aktiviteetteja, niin kuitenkin me olemme saaneet elää yhdessä enemmän kuin yksikään töissäkäyvä. Joka päivä meillä on n.9h enemmän aikaa toisillemme verrattuna työssäkäyviin ja se on jotain mistä on aiheellista olla kiitollinen.

Alla linkki ja varmuuden vuoksi koko uutinen lainattuna:

Insinööripula uhkaa Suomea. Insinöörin koulutuksen saaneista on viiden vuoden kuluttua noin 1 500 osaajan vajaus, työryhmä laskee.
Jos haluaa itselleen varman, turvallisen ja hyväpalkkaisen työn, kannattaa lukea insinööriksi.

Työpaikkoja on jo nykyisin avoinna enemmän kuin ammattikorkeakouluista valmistuu insinöörejä. Osaajapula uhkaa pahentua entisestään, sillä insinöörejä jää lähivuosina paljon eläkkeelle.

– Ehkä jossain hammaslääkärin koulutuksessa voi olla paremmat näkymät, Insinööriliiton puheenjohtaja Jarno Välinen vertaa ammatteja.

Välinen opiskelee Jyväskylässä ammattikorkeakoulussa. Hän erikoistuu tietoverkkoihin.

Nokia-kupla on voinut antaa työmarkkinoista sellaisen kuvan, että ala kärsii työttömyydestä. Välisen tapaisella verkkoekspertillä on kuitenkin hyvät työnäkymät. Maailma digitalisoituu ja automatisoituu. Jonkun pitää osata rakentaa digitaalisia järjestelmiä.

Välinen muistuttaa, että insinöörin koulutus ei ole niin sidottu tiettyyn ammattiin.

– Matematiikan ja luonnontieteen koulutus antaa valmiudet moneen, Välinen kehuu.

Insinööriliiton työmarkkinatutkimuksen perusteella insinöörin työssä pääsee nopeasti hyviin ansioihin.

Lokakuussa 2015 tehdyn tutkimuksen mukaan viime vuonna valmistuneiden keskipalkka oli yli 2 700 euroa kuukaudessa. Pääkaupunkiseudulla vastavalmistunut pääsi lähes 2 900 euron kuukausituloihin.

Insinöörejä tapaa lentokoneissa Opetusministeriön asettama työryhmä suosittelee insinöörikoulutuspaikkojen lisäämistä. Työryhmä laskee, että valmistuneiden insinöörien ja avoimien työpaikkojen välillä on vuosittain noin 250 osaajan vajaus.

– Jos laskee työvoimavajauksen ja sen lisäksi ottaa huomion sen, että eläköityminen kiihtyy, vuonna 2020 meillä on pula noin 1 500 insinööristä, Vaasan ammattikorkeakoulun rehtori Tauno Kekäle laskee.

Insinööreillä hankalin tilanne on Kekäleen mukaan yli 50-vuotiailla vanhan tekniikan taitajilla. Yt-neuvotteluja ovat käyneet telealan yhtiöt, muun muassa Vaasassa vaikuttava Anvia.

– Työt loppuivat vanhan lankapuhelimen osaajilta. Samaan aikaan palkataan elektroniikka-alan asiantuntijoita.

Insinöörin ammatti on muuttunut, Kekäle peilaa. Insinööri ei ole yksinäinen näpertelijä, vaan sosiaalisissa ympyröissä viihtyvä kosmopoliitti.

– Ennen insinööri oli kopissa, teki laskelmia ja piiruksia. Nyt insinööri istuu lentokoneessa. Hän menee johtamaan jotain voimalan tai laivan rakentamisen hanketta.

Kekäle sanoo, että aikoinaan kun Suomea rakennettiin, tarvittiin paljon insinöörejä.

– Nyt meidän insinöörimme menevät maailmalle ratkaisemaan ongelmia.

Kekäle toivoo, että erityisesti tytöt innostuisivat insinöörin töistä.

Voi päätyä vaikka pääministeriksi Opetusministeriön asettama työryhmä esittää insinöörin koulutuksen aloituspaikkojen lisäämistä varsinkin tekniikan ja liikenteen alalla.

– Maailmalla valmistuu vuodessa yli miljoona insinööriä. Suomi ei voi kilpailla määrällä, vaan laadulla, insinööritempauksessa maanantaina Helsingissä puhunut opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen linjasi.

Grahn-Laasonen hehkutti, miten insinöörejä odottaa monipuolinen työ.

– Insinööri voi päätyä mihin tahansa ammattiin, vaikka pääministeriksi.

Opetusministeriö aikoo keskustella kevään ja syksyn aikana yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa opetuspaikkojen lisäämisestä.

Heidi Vaalisto




lauantai 12. maaliskuuta 2016

Päivän oivallus

Kofeiinin piristävä vaikutus on tunnettu tosiasia. Kun tarkkaavaisuushäiriötä sairastava juo kofeiinia, niin silloin on peto irti...

Puolen vuoden tauon jälkeen päätin kokeilla taas kahvia, kun en enää muistanut miten se minuun vaikuttaa... Ehkä kuvaavinta on vaimon tokaisu sen jälkeen kun olin vartin pölöttänyt mitä kummallisimmista asioista, lainkaan vetämättä henkeä välissä...

Aamulla vaimolta kuultua:

"Kulta, miksi sinä oikein juot tota kahvia kun se yhdessä sun adhd:n kanssa tekee sinusta pysäyttämättömän? Mitä jos vain nuuhkaisisit sitä, niin saisit riittävän annoksen kofeiinia..."

On siinä hyviäkin puolia kun astuu välillä oman ja etenkin vaimon sietokyvyn ulkopuoliselle alueelle, sillä toisinaan voi tulla oivalluksia, jotka ainakin itsestä tuntuvat siinä kofeiinipörinöissä erinomaisen kuvaavilta ja osuvilta. Ajattelin jakaa tämän lukijoideni kanssa, vaikka nyt jo kofeiinin haihtuessa kehostani, olen aika vakuuttunut oivalluksen naurettavuudesta ja naiiviudesta.

Tässä tulee:

"Jostain mieleeni tulvahti elämän olevan kuten tiskirätti. Paketista otettuna olemme hieman karheita, joustavia ja erinomaisen imukykyisiä. Muoto on erittäin säännöllinen, useimmiten neliö tai suorakaide. Käytön jälkeen kuitenkin kaikkea mikä on tarttunut meihin, emme saa sitä puhdistettua irti. Ajan kanssa, muodon säännöllisyys alkaa menettää merkitystään ja jotenkin muutumme jäykemmäksi, osaltaan varmaan niiden epäpuhtauksien johdosta, joita emme saa karistettua irti itsestämme. Kun riittävästi kuluu aikaa ja meitä hierotaan elämän polulla mitä ihmeellisempiä sotkuja vasten, alamme haurastua. Kykymme ottaa vastaan likaa heikkenee ja alamme nukkaantua. Meistä alkaa irtoamaan palasia ensin pieni pala kerrallaan ja myöhemmin muutumme repaleisiksi. Kun aikamme on täysi, joudamme roskikseen, jolloin teemme tilaa jälleen uudelle rätille, jonka vuoro on kokea elämä sen kaikessa raadollisuudessaan ja uuden rätin on koettava oma haavoittuvaisuutensa ja ymmärrettävä, että mitä repaleisempi lopussa onkaan sitä täydellisemmän elämän on elänyt."


keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Tähtää korkealle

Meitä on moneen junaan ja valitettavan moni on jäänyt asemalle. Sanonta, jonka joskus opin jostain. Eräs entinen kollega lisäsi vielä, että osa ei taatusti ole edes löytänyt sitä asemaakaan, sen verran kujalla tuntuvat olevan. 

Jälleen on yksi ihminen tullut julkisuuten suuren huolen kanssa, kuinka nuorisoa ei kiinnosta kouluttautuminen ja kuinka firmoilla on vaikeata löytää osaajia. Ottamatta sen suurempaa tunnekuormaa tuosta, ajattelin palata miettimään noita asioita, joista olla huolissaan:


Koneen johtaja huolissaan: Suomen nuoriso ei tähtää tarpeeksi korkealle

Hissiyhtiö Koneen design-johtaja Anne Stenros opettaa sivutyönään Aalto-yliopistolla kansainvälistä design-liiketoimintaa (International Dedign Business Management). Opiskelijoita tavatessaan hän on tehnyt erittäin huolestuttavan havainnon.

"Olen huomannut vakavan asian: meillä on edessämme sota lahjakkuuksista. Viiden-kymmenen vuoden kuluessa meillä tulee olemaan huutava pula johtotason ihmisistä", Stenros sanoi tiistaina Etlan Aineettoman arvon metsästys -seminaarissa. 

70-luvulta lähtien on huudeltu työvoimapulaa. On toisaalta mukavaa, ettei sitä olematonta sutta enää huudella. Samalla toive tekijöistä on tarkentunut. Nyt kaivataan lahjakkuuksia. Pulaa tulee olemaan myöskin johtotason ihmisistä. Hmm, jos nuoret eivät pääse edes kesätöihin nykyään niin miten voidaan kuvitella, että sitä pääsisi jonnekin johtotehtäviin, täysin vailla näyttöjä minkäänlaisista töistä? Kun urapolku tukitaan jo kalkkiviivoilla niin miten kukaan korkeasti koulutettu tai lahjakkuus pääsee minnekään osaamisensa tasoisiin töihin? Meillä on jo nyt suuri määrä korkeasti koulutettuja vailla minkäänlaista työtä. Osaamistaan vastaaviin ei pääse ilman kokemusta ja osaamistaan vaatimattomiin tehtäviin ei pääse, koska on korkeakoulutus.

Stenrosin mukaan osaajapulan syy ei ole vain sukupolvista ja entistä pienemmistä ikäluokista. Kyse on myös opiskelija-aineksesta.

"Aallon IDBM-opiskelijoiden joukossa on vähemmän suomalaisia kuin mitä voisi kuvitella. Innostuneimmat opiskelijat tulevat usein ulkomailta. He tulevat jopa Soulista asti hakutilanteeseen - ilman tietoa sisäänpääsystä. Suomesta ei viitsitä laittaa edes hakupapereita."

Stenros kärjistää, mutta on tosissaan. "Sukupolvi Y ei ole kovin kiinnostunut kouluttamaan itseään korkealle tasolle. Kyllä heidän aasialaiset täällä kouluttautuneet ystävät ottavat sitten nämä (korkeat) positiot."

Voisiko kiinnostuksen puutteeseen vaikuttaa näköalattomuus? Eli se kun kotimaassa ei tietyllä ajanjaksolla tarkasteltuna ole ollut kyseisiä töitä vapaana (kun kyseiset rekrytoinnit taidetaan tehdä hiljaisina hakuina niin opiskelija kuvittelevat ettei kys. töitä ole olemassa kun niitä pidetään piilossa) niin ei kukaan tulevaisuuttaan suunnitteleva nuori lähde kys alalle opiskelemaan. Hyvänä esimerkkinä paperiteollisuus. Vuodesta toiseen vaan julkisuudessa kerrotaan kyseisen alan menevän alamäkeä niin ei sinne kukaan hakeudu.


Kilpailua kiristävät myös aasialaiset suuryritykset, jotka perustavat tuotekehitysyksiköitään Euroopan suurkaupunkeihin. Aasialaisten leivissä työskennelläkseen ei jatkossa tarvitse työskennellä kaukoidän saasteisissa suurkaupungeissa.

Stenrosin mukaan Koneella osaajapula on havaittavissa jo nyt.

"Mietin juuri, mistä saan meille seuraavan desing managerin. Tälläkin hetkellä on yksi pesti auki, mutta ei vain tunnu löytyvän henkilöä, jolla on riittävästi kokemusta. Olen huolissani."

Lähde: Talouselämä


Vai sitä ollaan huolissaan, ettei löydy riittävän kokenutta henkilöä tehtävään... Edelleen, mistä niitä kokeneita löytyisi kun ei ns. entry level-töihinkään pääse. Siinä on työnantajilla peiliin katsomisen paikka.

Miksei nuoret sitten tähtää korkealle? Onko syy siinä, ettei ole järkevää tavoitella latvaa kun ei ensimmäiselle oksalle yletä? Onko nuoriso sitten nähnyt kenties omien vanhempien polttavan itsensä loppuun työnteolla ja heidän kaatuvan hautaan ennen eläkeikää? 

Ehkä on tapahtumassa hiljainen arvomaailman muutos, jossa nuorempi polvi osaa arvostaa kestävää kehitystä, tuntee ihmisarvon tärkeyden, tavoittelee inhimillisyyttä ja täyttää elämänsä kokemuksilla sen sijaan että tavoittelisi materiaalista yltäkylläisyyttä tekemällä järjettömästi töitä ja unohtaen elää. Vähemmälläkin pärjää ja pian sitä oppii, ettei onneen tarvita joka kolmas vuosi uutta autoa, viimeisintä kulutuselektroniikkaa tai tarvetta selkeästi suurempaa taloa.

Kilpailu naapureiden kateudesta on vain markkinatalouden meille syöttämä valhe, jolla meidät saadaan aivottomina kuluttamaan omaisuutemme ja terveytemme täysin tarpeettomaan materiaan ja meidät saadaan syömään teollista roskaa, jota kautta menetämme terveytemme, mutta ruokimme lääkeaineteollisuuta. Ja mikä on kaikkein karmeinta, nuo edellä mainitut vievät meiltä kyvyn ajatella omilla aivoillamme kun antaudumme helppouteen ja valmiiksi mietittyyn(voittojen maksimoimiseksi laskettuun) elämäntapaan.



keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Ikkunaostokset

Jokainen meistä on varmaan jossakin elämänvaiheessa harrastanut ikkunaostoksia? Silloin käytännössä kävellään kaupungilla katsellen näyteikkunoita ja haaveillaan kaikesta kauniista&kivasta. Noina kertoina kun olen itse kierrellyt vailla tarkoitusta ostaa mitään, en osannut ajatella siitä tulevan merkittävä osa aikuisuuttani. En toisaalta koskaan ole ollut mikään shoppailija vaan olen useimmiten ostanut vain tarpeeseen.

Opiskeluaikoina kun harrasti hyllyjen välissä tätä samaa periaatetta, sitä mietti Rainbow-merkin ja Heinz-merkin välillä ja totesi, että sitten valmistumiseni jälkeen ostan kyllä tuota kalliimpaa ketsuppia ja muistelen kaiholla näitä aikoja kun laskeskelin kilohintoja ja yritin etsiä edullisinta vaihtoehtoa.

Opiskeluajat toimivat erinomaisena valmentavana kouluna elämään koulun jälkeen. Edullisimman ruuan löytää jo ihan rutiinilla ja vaikka olisi silloin tällöin varaa ostaa kalliimpaa niin sitä ei enää osaa, kun koskaan ei tiedä yllättävistä kuluista, jotka vaanivat joka nurkan takana.

Hetkittäin palaan tuohon aikaan nuoruuden ja haaveiden kun tuli ikkunoiden takana haaveiltua ja mietittyä:"Sitten kun koulut on käyty ja olen töissä niin rohkenen ostamaan tuonkin itselleni". Eipä aina käy kuten haaveissa. Koulut on käyty ja täydennyskoulutuksia on myös suoritettu ja yhä vain olen tilanteessa, että haaveilen ikkunan takana.

Eräällä tavalla työttömyys on tarjonnut mainion opetuksen irti materiaalisen elämäntyylin palvomisesta. Sitten kun tulee eteen aika, jolloin tarvitsee uudet kengät, vanhojen 10+ vuotta katuja nähdeiden tilalle, sitä ajattelee, että ainakin elää oppien mukaan nuukasti, eikä haaskaa ennestäänkin rajallisia luonnonvaroja. Tämä aate on puhtaasti itsepetosta ja huomion kääntämistä syrjään siitä tosiasiasta, että on elänyt köyhyysrajan alapuolella siitä lähtien kun armeijaan lähti...

Surkuhupaisaa miten elämä muuttuu. Nuoruudessa sitä haaveili niistä tuotteista siellä näyteikkunan takana ja aikuisuudessa sitä haaveilee töistä. Olen huomannut nykyään tekeväni näitä ikkunaostoksia työpaikoista. Kerta toisensa jälkeen katselen niitä eri lähteistä ja pyrin toteuttamaan toiveeni, mutta aina vaan saan tyytyä haaveilija rooliin. 

Kun 1500+ kertaa saa kuulla olevansa epäsopiva jälleen yhteen työhön, niin auttamatta sitä alkaa miettimään omaa asemaansa maailmassa. Suomessa ei ole kastijakoa, mutta sanaton mittari ihmisarvolle on olemassa. Korkeinta arvostusta nauttivat lääkärit. Sen jälkeen tulee suurinpiirtein kaikki muut ammatit. Sitten tulee siivooja->työtön/pakolainen. 

Tilannetta ei helpota yhtään vanhemman polven edustajat, jotka korkeammasta asemasta käsin laukovat mitä eriskummallisempia kommentteja liittyen työttömyyteen ja sosiaaliturvaan. Tällä siis viittaan Hesburgerin perustajan viimeaikaiseen möläytykseen, jonka mukaan sosiaalituet laiskistavat ihmiset makaamaan ennemmin sohvalla kuin tarttumaan työntekoon. 

Tämä tietämättömyyden taso nykymaailmanmenosta voisi aiheuttaa kiukkua ja raivoa minussa, joka työttömyyden synkemmän puolen olen kokenut. Sen sijaan tunnen sääliä ja myötätuntoa ihmistä kohtaan, jonka täytyy kärsiä alzheimerin taudista tms. iäkkäämmälle tyypillisestä, kognitiivisia kykyjä heikentävästä sairaudesta, sillä tuollaiset julkilausumat vain paljastavat, miten ymmärrys nykymaailman tilasta on todella vajaa tai harhainen.

Ei ole hyvien sosiaalitukien syy, että TE-toimiston kirjoilla on liki 700 000 ihmistä vailla täysipäiväisiä töitä. Samaan aikaan avoinna on vain vajaa 16 000 työpaikkaa ja kun hakukriteeriksi laittaa yli 12kk kestävän työn niin tulokseksi tulee alle 9000 työpaikkaa. 

Miten saataisiin apua tälle "Hesen" edustamalle ikäpolvelle, joka elää yhä siinä uskossa, että korkeakoulusta opiskelevista nuorista kilpaillaan, kuten heidän nuoruudessaan vuonna kivi&käpy? Opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta edes valita työtään, sillä lähestulkoon jokaiseen avoimeen tehtävään hakee 200+ ihmistä. Hiljattain lakutehtaalle haettiin tuotantoon henkilöstöä niin tehdas sai yli 1000 hakemusta.

Työpaikkojen ikkunaostokset herättävät yhtäaikaa toivonkipinän ja sitten toisaalta kerta toisensa jälkeen saa huomata edessään olevan lasiseinän, joka estää pääsyn sinne työmaailmaan.