sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Todellisuus vai harha

"Muutaman kymmenentuhannen ihmisen työllistämisen ei pitäisi olla mahdotonta, Orpo uskoo."

Olen huomannut, että 630 000 kotimaisen ihmisen työllistäminen on ollut ylivoimaista viime vuosina, joten lausunto on hieman ristiriitainen todellisuuden kanssa!

"Orpo korostaa työn merkitystä. Työllistämisessä on hänen mukaansa otettava kaikki keinot käyttöön."

Jaa, ollaanko me kantasuomalaiset nyt eriarvoisessa asemassa kun meitä varten ei voida ottaa kaikkia keinoja käyttöön? Meneeköhän rasismi-kortin merkitys aivan uusiksi tässä yhteydessä?

"Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että palkoissa joustetaan alaspäin. Yritykset tuskin voivat maksaa kielitaidottomille samaa palkkaa kuin muille."

Sitä palkanmaksuhalukkuutta ei oikein tahdo löytyä edes "meille muille". Työharjoitteluun tms 9€/pv työntapaisiin kyllä riittää vientiä. 


Työmaailma on muuttunut ja tuskin parempaan suuntaan. Eräällä tavalla kaiholla muistelee 80-luvun aikaa, toki olin lapsi tuolloin, mutten muista puhetta, että kukaan olisi joutunut olemaan vailla töitä. Pikemminkin oli tilanne päinvastoin. Muistan useiden kavereitteni vanhempien, mukaanlukien omieni tehneen useampaa työtä saadakseen enemmän rahaa. Nyt tuo on vain kaunis muisto kun ei sitä puolikastakaan työtä tahdo riittää ihmisille.

En oikein tiedä elävätkö päättäjämme kieltämyksessä vai eikö heillä oikeasti ole käsitystä todellisuudesta, missä me muut elämme?

http://www.hs.fi/kotimaa/a1452841426406?jako=4748bc86d169f6857758112808b99f76&ref=tw-share


Maahanmuutosta vastaava sisäministeri Petteri Orpo (kok) on valmis poikkeuksellisiinkin keinoihin, jopa lainmuutoksiin, jotta maahanmuuttajat saadaan nopeasti töihin.
”Kaikki on tehtävä uusiksi”, sanoo Orpo ja tarkoittaa maahanmuuttajien kotouttamista. Sitä, että maahanmuuttajat löytävät paikkansa yhteiskunnassa ja ovat mukana sen rakentamisessa.
Orpo korostaa työn merkitystä. Työllistämisessä on hänen mukaansa otettava kaikki keinot käyttöön. 
Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että palkoissa joustetaan alaspäin. Yritykset tuskin voivat maksaa kielitaidottomille samaa palkkaa kuin muille. 
”Oppisopimuskoulutus, työssä oppiminen, työn ja koulutuksen joustava yhteensovittaminen”, hän luettelee mahdollisia keinoja.
Muutaman kymmenentuhannen ihmisen työllistämisen ei periaatteessa pitäisi Orpon mukaan olla mahdotonta. Helppoa se ei silti ole. Suomessa on tunnetusti paljon työttömiä entuudestaan. Osa on jäänyt pysyvästi työelämän ulkopuolelle.
Orpo vakuuttaa kuitenkin, että maahanmuuttajat ovat Suomelle mahdollisuus.
”Uhkaksi maahanmuutto muuttuu vain siinä tapauksessa, että kotouttaminen epäonnistuu”, maahanmuuttopoliittista työryhmää vetävä Orpo sanoo.
Maltilliseksi kuvattu sisäministeri ei halua ottaa kantaa hallituksen ministereiden viime aikojen lausuntoihin. 
Julkisuudessa kummastusta herättivät muun muassa pääministeri Juha Sipilän(kesk) kommentit katupartioista. Sipilä liitti katupartioinnin lasten harrastekuljetuksiin.
Maan hallitus teki Orpon mukaan tilannepäivitystä alkuviikosta. ”Totesimme, että kaikilla on nyt yksi viesti siitä, mitä maailmassa tapahtuu.” 
Poliisikin on kompastellut viestinnässään naisten ahdisteluun ja vuodenvaihteen väitettyihin ahdistelutapauksiin liittyen. Orpon mukaan poliisissa on nyt tekeillä kaksi selvitystä, joista ainakin toinen valmistuu ensi viikolla. Hän ei halua ottaa kantaa asiaan ennen sitä. 
Maahanmuuttokeskustelun kokonaisuudesta Orpo sanoo, että kokoomuksen viesti on koko ajan ollut ”humaani ja pragmaattinen.” Hän muistuttaa sanoneensa toistamiseen, että hädänalaisia ihmisiä on autettava. 
Ilkeämielinen sanoisi, että järjenäänenä esiintyminen on helppoa, kun ympärillä on lähes pelkkiä kiihkoilijoita. Orpo myöntää, että maahanmuuttovastaiset ”ääripäät” ovat olleet keskustelussa eniten äänessä. ”Suvaitsevainen puoli on ollut niin hiljaa, että korvia särkee.”
Maahanmuuttokeskustelu on vienyt julkisuudessa niin paljon tilaa, että huomattavasti suuremmat talouteen liittyvät kysymykset ovat jääneet vähälle huomiolle. 
Vaikutelma hallituksen tähänastisesta toiminnasta onkin, että vauhdikkaan alun jälkeen on jumiuduttu paikoilleen. 
Sipilän hallitus lupasi ohjelmassaan kestävää kasvua, kohenevaa työllisyyttä ja ratkaisua rakenteellisiin ongelmiin. Nyt näyttää siltä, että suunta on lähes päinvastainen. 
Kasvusta tai työllisyyden kasvusta ei ole tietoakaan. Rakenteelliset ratkaisut antavat yhä odottaa itseään. Tähän mennessä hallitus on lähinnä onnistunut kylvämään kauhua yliopistolaitoksessa leikkauksillaan. 
Orpo torjuu kritiikin kohtuuttomana. Hänen mielestään mikään hallitus ei pysty ihmeisiin puolessa vuodessa. 
Toisaalta kokoomusministeri on itsekin turhautunut. ”On ollut erittäin suuri pettymys, että kilpailukyvyn parantamisesta ei ole pystytty sopimaan.” 
Orpon mukaan pallo on työmarkkinajärjestöillä. ”Hakaniemen ja Etelärannan olisi kyettävä sopimaan asioista myös silloin, kun jaettavaa ei ole.”
Hän kehottaa osapuolia miettimään, minkä vuoksi uudistuksia ylipäätään ollaan tekemässä. ”Ilmeisesti vieläkään ei ymmärretä, kuinka vakava tilanne on.”
Orpo muistuttaa, että hallitus on luvannut miljardin euron veronalennukset palkansaajille, jos uudistukset saadaan pulkkaan. ”Siitä tulisi iso boosti talouteen.”


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Pullopostia osa X

On sen verran asiallista tekstiä, että lainaan sen suoraan tänne. Voisin melkeinpä sanoa, että osui ja upposi. Tarkoitan tietysti sitä, että neuvot ovat asiallisia ja jos vain niiden mukaan pystyy elämään, niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä oma elämä helpottuu.


Viekö huoli päihderiippuvaisesta voimiasi? Lopeta hyödytön huolehtiminen, kannustaa Janne Takala A-klinikkasäätiöstä.
Janne Takala toimii A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -hankkeen koordinaattorina ja tietää, miten läheisen päihderiippuvuuteen tulisi suhtautua. Tässä hänen vinkkinsä.

1. Ota asia puheeksi heti

Muisti pätkii, puoliso juo joka päivä ja hänestä tulee ärtynyt. On vaikeaa sanoa juomisesta heti, kun huomaat ensimmäiset huolestuttavat merkit. Tee silti niin.
Avauksesi voi saada vihamielisen vastaanoton. Myös se on huolestuttava merkki. Jos ihminen arvottaa alkoholin tuoman mielihyvän tärkeämmäksi kuin rakkaidensa huolen, päihdeongelma on todennäköisesti kehittymässä.
Päihteidenkäytöstä on hyvä keskustella läheisten kanssa silloinkin, kun ongelmaa ei ole.

2. Luovu syyllisyydestä

Muista, ettei sinun pidä kokea syyllisyyttä päihderiippuvaisen tilanteesta. Et voi hänen juomiselleen mitään. Motivaation pitää lähteä ihmisestä itsestään: jos läheiset voisivat päättää, ei maailmassa olisi juoppoja tai narkomaaneja lainkaan.
Et ole vastuussa aikuisen alkoholistin valinnoista. Jos läheisesi päihteidenkäyttö on vaurioittanut suhdettanne, asian korjaaminen ei ole sinun vastuullasi, vaan riippuvaisen. Hoitoon et voi pakottaa.

3. Ole rehellinen

Sinun tehtäväsi ei ole valehdella päihderiippuvaisen puolesta. Älä selittele hänen tekemisiään ystäville, suvulle tai työnantajalle. Joudut helposti peittelyn ja puolitotuuksien maailmaan etkä enää muista, mitä olet kenellekin kertonut. Se heijastuu väistämättä omiin ihmissuhteisiisi.

4. Älä anna rahaa

Älä anna alkoholistille rahaa, vaikka hän pyytäisi sitä ruokaan tai sähkölaskuun. Rahasi menee riippuvuuden rahoittamiseen.
Jos haluat auttaa, lämmin sukkapari tai ruokakassi on parempi vaihtoehto kuin käteinen.
Älä vastaa jankkaaviin puheluihin tai syyllistäviin viesteihin mitään.

5. Älä häpeä hänen puolestaan

Vaikka puolisosi konttaisi kadulla sammaltaen, ongelma ei ole sinun. Se on seurausta hänen omista valinnoistaan. Älä anna häpeän tai salailun vaurioittaa itseäsi tai siirtyä eteenpäin sukupolvien ketjussa.

6. Luovuta vastuu viranomaisille

Et ole juridisesti vastuussa päihdeongelmaisen elämästä. Ota reippaasti yhteyttä hänen kotipaikkakuntansa viranomaisiin kuten vastaavaan sosiaalityöntekijään tai kotisairaanhoitoon. Heillä on velvollisuus neuvoa ja auttaa. Akuutissa tilanteessa myös ambulanssin tai poliisin hälyttämisestä paikalle voi olla apua. 
Sinulla on oma elämä. Pidä siitä huolta.

7. Ole itsellesi armollinen

Ajattele muita asioita kuin läheisesi pulmia. Tee juttuja, joista sinulle tulee hyvä mieli: liiku, matkusta, harrasta, tapaa ihmisiä, joista pidät.
Jos stressi jäytää silti, hakeudu päihderiippuvaisten omaisille tarkoitettuihin vertaisryhmiin. Ammattiavun piiriin pääsee terveydenhuollon kautta.
Jos edes mietit, tarvitsetko keskusteluapua, tarvitset sitä. 

8. Nauti hyvistä hetkistä

Muista inhimillisyys. Jos läheisesi tosissaan päättää yrittää irti alkoholista, ole voimiesi mukaan valmis keskusteluun ja kannustamiseen. Yritä nähdä hyvän hetken arvo. Mukava muisto ei katoa, vaikka riippuvuus lopulta osoittautuisikin vahvemmaksi kuin halu toipua.



maanantai 18. tammikuuta 2016

Pullopostia: kun oli päästettävä irti

Omalla kohdalla en osaa sanoa, onko kyse onnistumisesta vaan lähinnä uudesta kivisestä polusta, jolla opetellaan itsenäisyyttä ja oman itsensä arvoa.

Puolitoista vuotta sitten ei tapahtunut mitään erityistä. Ei oivalluksen kaltaista välähdystä mielessä. Päässäni oli vain kysymys:"miksi?". Niinpä aloin säännöllisesti joka kerta kun isä soitti, tivaamaan häneltä, että miksi hän juo. Joka kerta kun isä sai omat asiat kerrottua ja esitin kysymyksen niin vastaukseksi sain vain korvaan lyödyn luurin.

Kun sitten äiti kuoli ja asiaan liittyvät paperiasiat hoidin isän keskittyessä juomiseen, aloin yhä enenevissä määrin vieraantumaan isästä. Kun viimein koitti äidin tuhkien sirotteluhetki ja isä sinne saapui jalattomana humalatilastaan johtuen ja vielä yritti diivan elkein "varastaa shown", päässäni kuului pim ja menin rikki.

En huutanut, enkä muutenkaan riehunut. Tyynesti silloin totesin, että tähänkään tilaisuuteen et sitten selvänä päässyt. Äiti oli yksin sairaalassa ja pelkäsi kun ei lääkäritkään saaneet selville mikä häntä vaivasi ja sinä vain kännäsit. Tähän isä jotain mumisi ettei äiti halunnut häntä sinne, johon totesin, ja sekö oikeuttaa jättämään toisen täysin yksin? Ja totta tosiaan äiti ei halunnut, että kukaan sairaalassa näkee millainen juoppo hänellä on miehenä.

Tuon jälkeen oli hiljaista ja seurueemme käveli parkkipaikalle ja invataksikuski työnti isää pyörätuolissa. Hyvästelin muun seurueen ja hyppäsin autoon. Olen saanut osakseni naljailua siitä, kuinka mummotkin ajavat ohitseni, mutta tuolloin läksin kaasu pohjassa pois (Nissan poloinen joutui leppoisan elämän lomassa ripeään laukkaan), koska tuntui etten pystynyt enää olemaan vanhassa kotikaupungissani.

Oli siis heinäkuun viides 2015. Kuukauden päästä isä yritti soittaa, mutten vastannut. pari kertaa sen jälkeen yritti uudestaan, mutta laitoin numeron estolistalle, joten enää en tiedä miten usein on yrittänyt soittaa ja hyvä niin. Ensimmäiset kuukaudet kieriskelin aivan hillittömissä syyllisyydentuskissa ja meinasin monta kertaa soittaa isälle ja kysyä kuulumisia. Onneksi olin ankkuroinut mieleeni tuon äidin tuhkauspäivän niin oli helpompi pysyä lujana.

Pikkuhiljaa alkoi syyllisyys helpottamaan kun tajusin, että minun on elettävä itseäni varten. Ei ole lapsen tehtävä pitää huolta vanhemmistaan, etenkään jos kykenemätön olotila on itse aiheutettu.

Toisinaan olen kokenut heikkoja hetkiä ja meinannut tarttua puhelimeen, mutta aina olen palannut tuhkauspäivään ja muistuttanut, miksi minun on tärkeätä pysyä erossa minulle haitallisesta ihmissuhteesta.

Nyt kun aikaa on kulunut reilu puolisen vuotta, olen aikalailla hämmästynyt siitä miten huojentunut oloni on. Eräänlainen huoli isän pärjäämisestä on taustalla edelleen, mutta aina vain vaimeampana. Ani Kellomäki kirjoitti yhdessä blogissaan osuvasti siitä, kuinka alkoholistien lapset eivät osaa elää ilman jatkuvaa draamaa, siihen malliin kun on kasvanut jo varhain. Alituinen taistele- tai pakene-tilan adrenaliinihuuman huuruisessa elämässä väkisinkin maailmankatsomus vinoutuu.

Nyt kuitenkin sellainen irtipäästäminen on ollut minulle pelastus. Ei elämä edelleenkään ole kukkaniityllä loikkimista seppele päässä, mutta huolet ovat omiani ja vihdoinkin minulla on voimavaroja keskittyä niiden ratkaisuun tai sopeutumiseen elämään niiden kanssa. 

Ei enää yhden ihmisen diktatuuria. Ei enää jatkuvaa tarkkailua ja ennakointia, että mitä seuraavaksi saattaisi tapahtua. Hetkeen sitoutuminen ja sen kokeminen ovat tuoneet rauhaa oman elämän arkeen. Tuntuu kuin olisin enemmän läsnä omassa elämässä, sen sijaan, että seuraisin todella surkeata reality-tv sarjaa elämästäni.

Pointtina kuitenkin, että voin vihdoin alkaa elämään itseni näköistä elämää. Tai no ainakin voin alkaa tutustumaan erilaisiin asioihin ja etsimään niitä asioita, joista pidän ja jotka tekevät minut vähemmin onnettomaksi


torstai 14. tammikuuta 2016

Askartelua

Vaikka Joulu onkin jo mennyt niin mieleeni tuli lyhykäisesti kertoa pienistä lahjoista, jotka päätin askarrella läheisilleni. Kyseessä siis on käsipyyhkeen tms. ripustin. 

Alunperin idea tällaisen härpättinen tekemiseen lähti minun turhautumisestani meidän keittiön käsipyyhkeeseen. Sille ominaista oli jatkuvasti pudota lattialle kun minä rähmäkäpälä yritin sitä seinän koukkuun laittaa. Pyyhkeessä siis ei ole ripustuslenkkiä lainkaan. 

Riittävän monesti kun lattian kautta tuon pyyhkeen käytin niin kynnys tehdä asialle jotain ylittyi ja lainasin jostain löytynyttä ideaa pyyheripustimesta.

Keittiöstä löytyy siis oma harjoituskappale, joten enää jäi mietittäväksi mielikuvani lahjan vastaanottavasta henkilöstä, jotta saan välitettyä palasen sielua työhön mukaan.

Sinänsä käsitöiden valtti on ainutlaatuisuus. Huolimatta vaikka kuinka ponnistelisi, niin tuskin kahta samanlaista työtä saa aikaan. Näin personointi on suhteellisen helppoa, se tulee lähestulkoon yrittämättä...

Lähtökohtana palanen lautaa, hiomapaperia, itsetehty puukko:






Vapaalla kädellä tuli piirrettyä sydämen muoto laudalle. Onneksi en siitä kuvaa ottanut. Jotenkin silmää miellyttävän sydämen muoto on tavattoman vaikea piirtää. Jälkeenpäin kävi mielessä, että olisin voinut käyttää joulupiparin muottia, sillä se on mielestäni kaunis. Toisaalta, silloin olisi vesittynyt ajatus luomistyöstä ja käsityön kautta itsensä löytämisestä. 

Minulle etenkin se on vaikeaa kun olen insinööri ja pidän symmetrisyydestä. On haastavaa työskennellä itsensä kanssa kun ensinnäkin käsin piirretty ei näytä symmetriseltä ja toisekseen käsin piirretty ei vastaa lähellekään sitä kuvaa joka mielessä on...

Työvaiheita ei järkyttävän paljoa ole, aluksi vuollaan summittainen muoto ja sen jälkeen käsin hiotaan, hiotaan, hiotaan, hiotaan ja vielä kerran hiotaan, kunnes ollaan kypsiä, eikun tyytyväisiä työn jälkeen...

Seuraavana taisin porata sydämen läpi reiän 4mm terällä, jotta pääsen pujottamaan narun lävitse.

Seuraavana istutin sydämen itsetehtyyn telineeseen ja maalasin sen valkoiseksi.

Seuraavaksi vapautin vaimon ja hän decupagesasi kuvat molemmin puolin. Kuvien kestävyyden takaamiseksi hän myös lakkasi pinnan. Tämä ei ole välttämätöntä, mutta kun molemmat olemme insinöörejä niin silloin varmuuskertoimet ovat asetettu merkittävästi tavallisten ihmisten vaatimuksia korkeammalle.

Seuraavaksi pujotin rautalangan sydämen läpi ja sidoin siihen 20 cm juuttinarua keskikohdastaan. Tätä samaa tekniikkaa käytetään sähkötöissä kun vedetään johtoja uppoasennuksissa.

Seuraavaksi pujotin verhonipsun juuttinaruun ja solmin narun lenkiksi. Ruuvimeisselin avulla sitten työnsin solmun sydämen sisälle. Ensimmäinen syy oli se, että minusta sydän näyttää siistimmältä kun siinä ei näy solmua ja toinen syy on se, että solmu lukitsee narun&sydämen paikalleen ja kiinnityslenkin ja nipsun korkeuden saa säädettyä haluamalleen korkeudelle.

Lopputulos:











torstai 7. tammikuuta 2016

Tapahtui eräänä torstaina..

Tiedättehän tunteen kun saunomisen lomassa piipahtaa takapihalle jäähylle ja kuulee tosi vaimeasti palohälyttimen piipityksen? En minäkään ennen tätä päivää.

Tuli tovi pihalla seisoskeltua ja pyöriskeltyä ympyrää siinä toivossa, että onnistuisin paikallistamaan, mistä suunnasta ääni oikein tuli. Ääni katosi välillä ja oli näin erittäin haasteellinen paikallistettava. Päätimme vaimon kanssa palata saunaan ja sen jälkeen tulla tarkistamaan tilanne uudestaan.

No, eihän se piipitys minnekään ollut kadonnut, joten vaimo päätti mennä etupihalle, jos siellä kuuluisi ääni selvemmin. Ja kuuluihan se. Tässä vaiheessa olin hämmennyksen vallassa, sillä tunsin vatsani pohjassa jotain, mikä ei ollut nälkää. Samalla hetkellä otsalleni nousi kylmä hiki. Varmistaakseni epäilykseni, pyysin vaimoa avaamaan pihavarastomme oven...Lopun varmaan arvaattekin. Piipitys voimistui. 

Ei näkynyt liekkejä, saati savua, joten huokaisin helpotuksesta ja soitin häkeen ja kerroin tilanteen, että jos joku on soittanut sinne ainakin puoli tuntia huutaneesta palohälyttimestä niin se tulee sitten meiltä. 

Mitään hätää ei siis ole, muuta kuin meillä, sillä hälytin on pihavarastossa jossain n. 70:stä banaanilaatikosta, jotka eivät ole tyhjiä...

Puhelimen toisessa päässä kuului vaimea naurahdus, vaikka toisaalta, saattoihan se olla helpotuksen huokauskin kun ei ollut ammattilaisten apua vaativa tilanne kyseessä vaan puhtaasti amatöörimäinen moka meidän taholta. 

Itse en sillä hetkellä tuntenut oloani kovin helpottuneeksi, kun tiesin minkälainen urakka edessä vielä odottaa...

Olihan saunan päälle mukava reippailu -24 asteen lämpötilassa kaivaa yksi piipittävä palohälytin esiin. Onneksi sentään pääsi uudestaan saunaan kun se oli jo valmiiksi lämmin...

Ihan vinkkinä vain, kun pakkaatte tarpeettoman palohälyttimen varastoon, niin muistakaa poistaa siitä patteri...




lauantai 2. tammikuuta 2016

Videoitu haastattelu



Vuosi sitten kirjoittelin elämäni ensimmäisestä video-työhaastattelu -kokemuksestani. Jälleen kerran sellaiseen onnistuin itseni hankkiutumaan.

Tietyllä tavalla samat kysymykset nousivat mieleeni ja hämmästys oli yhä vain suurempi kun ohjeista luin, että vastaus saisi kestää puolesta minuutista puoleentoista minuuttiin. Vuosi sitten se oli vielä viisi minuuttia. Tällä tahdilla muutaman vuoden päästä lähetetään vain valokuva itsestä ja sen perusteella rekryhenkilö päättää oletko pätevä/sopiva.

Lähtipä ajatukseni lentoon ja naureskelin itsekseni, että viiden vuoden sisällä katsotaan pelkästään nimeä ja sen miellyttävyyden perusteella pääset jatkoon tai sitten et...

Hirtehistä huumoria, kenties, muttei tällä työttömyys-uralla enää taida edes kyyneltä pystyä tirauttamaan, sen verran on kyynisyys kerennyt tarttua te-toimiston käytäviä talsiessa.

Mielellään kuulisin kommenteissa muidenkin kokemuksia haastatteluista. Voi johtua iästäni, ettei some- ja muu virtuaalikanssakäyminen ole luonnollisen tuntuista. Toisaalta, voimakkaan introverttinä ja aspergerin piirteitä omaavana en muutenkaan tykkää olla huomion keskipisteenä. 

Sain puristettua videolle yhden lauseen per kysymys. Siitä en osaa sanoa olivatko ne lauseeni riittävän myyviä ja mediaseksikkäitä, mutta ainakin ne olivat minulle täyttä totta. Pidän suoraan asiaan menemisestä, enkä jaksa turhaa löpinää asian ympäriltä. (Tuo muuten saattaa myös selittää epäsuosioni naisten parissa kun olin nuori ja sinkkumarkkinoilla..).

On ollut myös mielenkiintoista huomata, nyt töistä vapauduttuani kun olen hakenut lukemattomia avoimia työpaikkoja, että hylkäyskirjeitä tulee sähköpostiin muutamia päivittäin. Hetken olin toiveikkaampi, että reilun puolen vuoden työkokemukseni olisi nostanut minut sieltä ö-kategoriasta edes b-kategorian vaihtoehdoksi. Sen sijaan vaikuttaa, ettei tuolla ollut mitään vaikutusta työnhankinta-urallani.