tiistai 27. joulukuuta 2016

Angstia jälleen

FB ad/hd-ryhmässä julkaisin artikkelin, jossa oli suoritettu virallinen lääketutkimus kannabiksella AD/HD:n hoitoon. Pohjustin sen vielä, etten kannusta/suosi/yllytä mihinkään muuhun kuin avoimeen keskusteluun virallisesta lääketutkimuksesta laittomien aineiden käyttämisestä AD/HD:n hoitoon. 

No, ei siinä kauaa mennyt kun jo tuli kukkahattuhipit kommentoimaan, ettei tällaisista saa puhua. Joku vielä tekee jotain tämän keskustelun perusteella ja syyttää ryhmää yllyttämisestä tai ideoiden antamisesta.

Hetken tyrmistyksen jälkeen kirjoitin vastinetta, että internetistäkö ei saisi ideoita vaikkapa ostoskärryillä mäenlaskuun moottoritierampilla, sillä sellaistakin todistin kymmenvuotiaiden toimesta niihin aikoihin kun duudsonit tulivat ensimmäistä kertaa televisiosta?

Kysyin vielä, että meinaatteko tosiaan, jos alkaisin keskustelemaan riippu-, vaijeri- tms silloista niin tällä keskustelulla annan jollekin yllykkeen mennä hyppäämään sillallta?

Tästä alkoi moraalisaarna huumeiden vaarallisuudesta yms yms. ja pyysin sitten tutkimustuloksia antaa jossa kannabis on aiheuttanut vaikkapa kuoleman, poltteluseurueen puukotuksen tms väkivaltaisuuksia tms. jotka ovat aivan normaaleja juttuja kun alkoholia juodaan. 


Samalla pyysin numeerisia arvoja, että minkä verran kannabiksen haittavaikutukset ovat yhteiskunnalle ja laitoin perään tutkimustuloksen, jossa mm. alkoholismi maksaa yhteiskunnalle liki 15 mrd vuodessa.

No tätähän seurasi sitten vielä suurempi määkiminen ja jankkaus:"huumeet ovat vaarallisia"- mantra. Sitten kun erehdyin vielä kertomaan, että sokeri tappaa enemmän kuin muut huumeet yhteensä niin julkaisemani ketju poistettiin ylläpidon toimesta.

Olin juuri kirjoittamassa, kuinka mielestäni keskusteluryhmät tulisi poistaa käytöstä jos ei kerran aiheesta voi edes keskustella ilman pelkoa jonkin janipetterikultimussukan mielensäpahoittamisesta ja ideoiden keksimisestä.

Minä kaipaan aikaa kun tieto haettiin kirjastosta, se kesti niin kauan, ettei jäänyt aikaa ja energiaa tehdä typeryyksiä. Ihmiset myös lukivat asioita ja joutuivat tekemään työtä oppimansa eteen ja näin omasivat edes sen verran järkeä, etteivät ensin pöllöilleet ja sitten miettineet ketä muuta siitä syyttää kuin itseään.

Hitto kun jurppii internet ja kukkahattuidioottihipit siellä. Päätin kuitenkin seurata tilannetta, ei olisi pitänyt. Kun yksi henkilö keksi, että THL:n sivuilla alkoholismin kustannukset ovat alle 1 mrd vuodessa ja minun pitäisi faktat tarkistaa. Niin minä sitten linkitin uutisen, jossa THL:n edustaja kertoo haittojen olevan laskutavasta riippuen 4-14,5 mrd vuodessa. 

Tämän jälkeen kyseinen sankari kyselee minulta, miksi linkitin kyseisen uutisen ja miten se liittyy keskusteluun kannabiksesta? Silloin minulta paloivat sulakkeet! Voiko oikeasti näin himmeillä valoilla kulkevia ihmisiä edes olla? Jos kerran pyydetään faktoja ja sellaiset toimitan, niin miksi aletaan kysymään miksi niitä olen toimittanut? Voi elämän kevät.

Eikä se onni ja autuus vielä tähän loppunut. Kun kysyin miksei asioista voi keskustella, vaikka ne ovat laittomia? Toinen vain jänkkää, ettei voi verrata alkoholia ja kannabista, koska toinen on laiton. Kysyin sitten, että mitäs tehdään tilanteessa kun suojatien eteen pysähtyneen auton ohittaa pysähtymättä toinen auto? Sekin on laitonta ja sellaisesta on viime aikoina uutisoitu ja keskusteltu? Tämä olikin kuulemma todella huono vertaus. Myönsin itsekin sen olevan, sillä esimerkkini on hyvin tappava kun taas lääkekannabis ei ole.

En edelleenkään ole asian puolestapuhuja tai kannusta mihinkään laittomuuksiin. Ihmettelen vain tätä kiihkon määrää kun puhutaan laittomasta asiasta. Kuitenkin tuollakin on lääkitty ihmisiä kauemmin kuin lääketeollisuuden voimin. 

Sekin muuten on mielenkiintoista, että Bayer kehitti kokaiinin ja sillä lääkittiin ihmisiä aivan vapaasti 1900-luvun alkupuolella. Myös LSD:tä käytettiin ahdistuksen hoitoon 60-luvulla ja kuuluisin potilas lienee Sean Connery, joka tuota nautti kun Bond-elokuvien myötä nousi superjulkkikseksi.

Onko alkoholismi liian tavanomaista, jotta siitä ei nouse vastaavaa kiihkoa aikaiseksi? Onko se toisin sanoen hiljaisesti hyväksytty, että Pertti Perussuomalainen kännää joka viikonloppu ja pahimmassa tapauksessa hakkaa vaimon ja lapset ja ryyppykaverit? Se on ihan ok, sillä valtio myy viinaa, joten verotuloja tulee. 

Pertti riehuu kännipäissään kaljakuppilassa ja rikkoo siellä paikat. Sillä on työllistävä vaikutus; tarvitaan vartijoita, poliiseja, sairaalahenkilöstöä ja remonttimiehet ja näiden ympärillä pyörivän organisaation. Näin siis maamme BKT taas lähtee nousuun kun yksi juoppo riehuu ja työllistää välillisesti ja välittömästi parikymmentä ihmistä?

Samoin ihmettelin vetoamista siihen, että kasvi on laiton ja AD/HD-lääkkeet ovat lääkärin määräämiä. No niin, otetaanpa vaikkapa Elvanse-niminen lääke, jossa vaikuttavana aineena on: lisdeksamfetamiinidimesilaatti. Eli amfetamiinijohdannainen lääke ei mukamas ole huume, koska se on lääkärin määräämä? 

Tämän ollessa ok, poltin proppuni ja jälleen kerran pettyneenä ihmiskunnan ahdasmielisyyteen, päätin vetäytyä takaisin luolaani ja keskustella vaimoni ja oravan kanssa. Orava on muuten yllättävän hyvä keskustelukumppani ja toisin kuin yleensä luullaan, se kyllä kuuntelee erittäin hartaasti, kunhan sillä on pähkinä purtavana, jos sallitte sanaleikin…

Koomisinta tässä on sitten näiden silmät ja korvat tukittuina kannabiksen laittomuutta huutavien sokeus sille, että (suora lainaus wikipediasta): 

"AD/HD-lääkityksessä yleisin käytetty lääkeaine ”Metyylifenidaatti (kauppanimellä Ritalin ja Medikinet sekä pitkaikaisvaikutteisena Equasym Retard, Concerta ja Medikinet CR) on psykoaktiivinen aine, jota käytetään eräiden neuropsykiatristen sairauksien hoidossa. Sillä on myös väärinkäyttöpotentiaalia, ja se luokitellaan monissa maissa, kuten Suomessa, huumausaineeksi.[1] Metyylifenidaatti on psykotrooppisia aineita koskevassa yleissopimuksessa kielletty aine.”

Pakkohan minun oli pikkusieluisena mennä vielä ilkkumaan, että toivottavasti tunnette piston sydämessänne kun olette suureen ääneen möykänneet, ettei laittomista aineista voi jutella ja kuitenkin liputatte yhtälailla laittomien aineiden perään. Ja jos kuvittelette Metyylifenidaatin olevan jollain tavalla sallitumpi kun lääkäri sen reseptin kirjoittaa, niin voi tulla yllätyksenä, että niinpä kirjoittaa tarvittaessa myös kannabis-reseptin, että näin sitä vastoin parempaa ymmärrystä vouhkataan asioista suorastaan uskon hurmoksessa, eikä ollenkaan ymmärretä, mistä täällä yritetään keskustella.

En vain pysty käsittämään toisaalla ilmenevää ääretöntä typeryyttä. Useasti toistin, etten halua yllyttää laittomuuksiin, omiin kokeiluihin tai muuhunkaan sellaiseen toimintaan, vaan haluan keskustella linkittämästäni virallisesta lääketutkimuksesta. Niin tästä huolimatta ihmisillä kääntyi sanoma niin, että kehotan kaikkia pössyttelemään kun se on turvallisempaa kuin kokaiinijohdannainen Ritalin(metyylifenidaatti) tai amfetamiinijohdannainen Elvanse (lisdeksamfetamiinidimesilaatti).

Internetin tuoma anonyymiteetti kyllä tuo pahimmat puolet ihmisistä esiin tai sitten ne ovat aina olleet olemassa, tilastolliset todennäköisyydet vain niiden kohtaamiseen ovat olleet merkittävästi vähäisemmät.

Näin introverttinä osaan arvostaa internettiä, mutta kaipaan kyllä aikaa, jolloin tieto piti etsiä kirjastosta. Se oli vaivalloista ja aikaa vievää, mutta ennenkaikkea opettavaista. Se mittasi todella tiedonjanoa kun oli valmis kuluttamaan aikaa ja energiaa saadakseen asioita selville. 

Nykyisin vastaukset löytyvät internetistä ja joutilaat mielet voivat joutoajalle tehdä ties mitä typeryyksiä ja lopulta sitten vedota muihin, että sai idean muualta. Sitten sitä muuta tahoa rangaistaan kun antoi ideoita toisten mieliin. Entisinä aikoina tuota sanottiin skitsofreniaksi, kun ”joku muu syötti tämän idean päähäni”. 

Varmaan tälläkin kirjoituksella pahoitan ties kuinka monen mielen, mutta olen lippaan asti täynnä kaikenlaista hyssyttelyä ja edessä olevien töyssyjen siloittamista. 

En itse ole kovin fiksu, mutta olen sen oppinut, että elämä on sarja vastoinkäymisiä ja sitten kuolet. Mitä pikemmin sen hyväksyy, sitä pikemmin voi siitä nauttia ja yrittää käyttää se rajallinen aika oppiakseen asioita ja ajattelemaan omilla aivoillaan, sen sijaan että imee valmiit mielipiteet mediasta.


perjantai 23. joulukuuta 2016

Pullopostia jouluna

Näin Jouluna mielessä liikkuu kaikenlaista. Itse huomaan pohtivani sitä, miten tämä on nyt toinen Joulu, jonka vietän ilman äitiä. Tämä on myös toinen Joulu sen jälkeen kun katkaisin välit isääni. 

En rehellisyyden nimissä en ole varma monesko Joulu tämä on niin etten näe isääni, sillä äidin vielä ollessa elävien kirjoissa, en suostunut tapaamaan isääni jos hän oli päissään. Useasti hän oli Jouluna juonut, vaikka yritti silloin ja usein sen jälkeen kivenkovaan väittää olleensa selvä. Kieltämys elää vahvana alkoholistin mielessä. 

Nykyään jo huvittaa ne kerrat kun minulle yritettiin mongertaa, että on otettu vain pari saunakaljaa. Lausunnon uskottavuutta söi hieman se kun näki isän olevan siinä kunnossa, että hetkenä minä hyvänsä tulee sammumaan istualteen… Silloin ei huvittanut.

Yritin ponnistella ja löytää muistoista niitä jouluja, jotka olivat hauskoja hetkiä perheen kesken. Eivät vaan muistu mieleen, olen varmasti silloin ollut todella nuori tai sellaiset Joulut ovat olleet todella harvassa. Vanhojen valokuvien kaltaisia välähdyksiä muistuu mieleeni, mutten enää voi olla varma, onko kyseessä aito muisto vai muistanko vain tilaisuudesta otetun valokuvan, jota olen katsellut jälkikäteen?

Kuitenkin jäin miettimään suomalaisuutta ja juhlapyhien viinankulutusta. Se yksi päivä vuodesta, jonka katsotaan nykyisin olevan ennenkaikkea perhejuhla niin silloin monet sen korkin aukaisevat ja rännin käynnistävät tai entistä jatkavat. 

Vuodessa on ties miten monta erilaista pyhäpäivää, puhumattakaan kaikenlaisista kissanristiäisistä ja pihatonttujen nimeämisjuhlista. Niin on se kumma, miten ei löydetä selkärankaa edes yhtenä niistä olla selvä ja yrittää olla pilaamatta sitä juhlaa muilta.

Harvalla alkoholin pauloihin joutuneella käy edes mielessä, minkälaisena lapsi sen joulun näkee. Tai voi hyvin muistaa mm. oman lapsuutensa, mutta päättää laittaa pahan kiertämään. Äitini kertoi isoisäni olleen samanlainen juomatavoiltaan kuin isäni ja isä vihasi sitä suuresti.

Muistan miten sitä Jouluna toivoi ja odotti, ei suinkaan lahjoja tai erilaista ruokaa vaan että Joulu olisi nopeasti ohitse, jotta kodin kireä ja teennäinen ilmapiiri vaihtuisi takaisin arjen kireään ilmapiiriin, silloin ei ainakaan tarvinnut teeskennellä tavanomaista enempää, että talossa asuu juoppo.

Joulu, kuten niin moni muukin pyhä on menettänyt merkitystään alkoholismin varjossa kasvaneena. Toisinaan jopa kokee vihaavansa erilaisia juhlapyhiä, vaikkeivat pyhät ole siihen syypäitä, minkälaisia kokemuksia itsellä niistä on. Alkoholismiin sairastunut varmasti onnistuu tärvelemään minkä tahansa viikonpäivän omalla juomisellaan.

En juuri muista lapsuuden Jouluja. En edes muista lapsuuttani, jota näin aikuisena olen havahtunut miettimään, että mahtoiko sitä lapsuutta oikeastaan koskaan edes olla? Muistan kyllä monet kerrat kyllästyneeni seikkailemaan tuntikausia tupakansavun kyllästämissä baareissa kun isällä oli tärkeitä juttuja kavereiden kesken. Muistan halunneeni usein kotiin, johon aina vastattiin:”Otan vielä yhdet, sitten lähdetään”. Lopulta kun pääsimme lähtemään, oli isä siinä kunnossa, etteivät jalat kunnolla kantaneet alla. 

Tätä muistamattomuuttani olen lähtenyt purkamaan lukemalla. Olen lukenut mm. läheisriippuvuudesta ja huomaan sairastavani sitä. 

”Koska läheisriippuvainen kantaa vastuuta toisista, hän ei aina pysty erottamaan, mikä kuuluu hänen vastuulleen ja mihin hänen ei tarvitse tai pidä puuttua. Hän ei osaa kieltäytyä avunpyynnöstä eikä työtehtävistä, koska hän on kasvanut olemaan olemassa muita varten.

Nimenomaan tästä ominaisuudesta aikanaan löydettiin käsite läheisriippuvuus: tarpeesta huolehtia alkoholiriippuvaisesta omaisesta niin ettei tälle jää tilaa eikä tarvetta raitistua ja toipua riippuvuudesta”. (Ben Malinen; Taakkana läheisriippuvaisuus)

Luen parhaillaan tuota kirjaa ja tämä kohta osui silmiini. Itse tunnistan aina vain enemmän läheisriippuvaisen oireistoa kun tuota kirjaa luen eteenpäin. Hetkittäin olen jopa kauhuissani siitä, että onko tämä kirja kirjoitettu minusta, sillä oirekuvaukset ovat niin osuvia.

Läheisriippuvuus on opittu käyttäytymismalli, joka periytyy sukupolvelta toiselle. Läheisriippuvuus on selviytymiskeino joka omaksutaan tilanteeseen sopeutumiseksi. Läheisriippuvaisella on koko ajan tuntosarvet virittyneenä haistelemaan ilmapiiriä ja sopeutumaan siihen. Tämä kaikki vain siksi, ettei hermostuttaisi kotona voimakasta, hallitsevaa ja oikukasta persoonaa.

Suosittelen tutustumaan tähän ja kirjoittajan muihin kirjoihin. Ne toimivat hyvänä tukena paranemis- ja irtautumisprosessissa kun tuntuu, ettei itsellä keinot riitä ja oma hyvinvointi ei lisäänny. Kirjojen avulla voi oivaltaa asioita, etenkin miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy.

Lisääntyneen tiedon kautta voi ymmärtää itseään paremmin. Toki se on taatusti kivikkoinen tie opetella tuntemaan itsensä vasta aikuisena kun on koko ikänsä elänyt ja kasvatettu elämään toisten ehdoilla ja toisia varten. Se on kuitenkin erittäin tärkeä polku kulkea, jotta voi joskus löytää itsensä ja kenties rauhan menneisyyden kanssa.

Kaikille seitsemälle urhealle lukijalleni, olette kulkenee rinnallani jälleen yhden vuoden. Nyt on aika vetäytyä Joulun viettoon, siksi haluan toivottaa teille rauhaisaa Joulua ja onnellista uutta vuotta.





maanantai 19. joulukuuta 2016

Mielikuvamainontaa

Jälleen yksi työnantaja aukomassa leukojaan, ettei työttömiä kiinnosta työnteko:

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/yrittaja-timo-turhautui-tyottomiin-tarjolla-nelja-vapaata-tyopaikkaa-eika-yhtaan-hakijaa-24149168/

Yrittäjä Timo Thurmanilla on erikoinen ongelma: hänen kalusteasennusfirmallaan riittäisi kasapäin töitä, mutta työttömiä ei tunnu kiinnostavan.
Thurmanin REMmontera-niminen yritys aloitti toimintansa Tampereella lokakuussa. Siitä asti vapaana on ollut neljä työpaikkaa. TE-toimiston kautta näitä työpaikkoja ei ole hakenut yksikään ihminen.
Muutamia yhteydenottoja yrittäjä on saanut, mutta haastatteluun asti kukaan ei ole tullut.
– Eräs henkilö soitteli työpaikasta kaverinsa puolesta. Ei häntä työ kiinnostanut, koska hänellä oli juuri alkanut 500 päivän ansiosidonnainen, Thurman huokaa.
Vuokratyöfirman kautta Thurman on saanut säännöllisesti työkeikoille mukaansa yhden pätevän tekijän. Lisäksi hän on onnistunut palkkaamaan omien suhteiden kautta kaksi vakituista työntekijää.
Silti työkeikkaa riittäisi niin, ettei niin pienellä miehityksellä ehdi kaikkea tehdä.
Palkkaus ei pitäisi olla este
Heti ensimmäiseksi tietysti herää kysymys: onko REMmonteralla ongelmia työehdoissa tai palkkauksessa, kun kerran ketään ei kiinnosta?
Ei ole, Thurman vakuuttaa.
– Kaikki on kunnossa ja palkka on työehtosopimuksen mukainen.
Millaisesta palkkasummasta kuukaudessa puhutaan?
– Kyllä se yli 2 000 euroa on, ja siihen vielä kilometrikorvaukset päälle.
Onko työn vaatimukset sitten niin korkeat, ettei päteviä tekijöitä löydy?
– Ei meillä ole suuria koulutusvaatimuksia. Puualan tai metallialan koulutus on eduksi, mutta jos nyt vähän käsillään jotain osaa, niin se riittää.
– Mutta tärkeintä on, että on jonkinlaista kokemusta käytännön hommista.

Millaisesta työtä kyse?

Thurman kertoo, että REMmonteran työnkuvaan kuuluu keittiön asentaminen kaikkine vaiheineen.
– Saamme viestin asiakkaalta, joka on halukas asennuttamaan keittiönsä. Sitten tavarat toimitetaan kohteeseen ja me suoritamme asennuksen. Kokonaisuuteen kuuluvat kaikki palvelut: sähkötyöt, putkityöt ja maalaustyöt.
Työntekijöiden löytäminen on ollut vaikeaa myös Thurmanin kollegoilla.
– Kaikki, joiden kanssa olen jutellut, ovat samaa mieltä: vaikeaa on. Myös puutyöalalla on jatkuvat puute työntekijöistä.
Ennen REMmonteran perustamista Thurman on ehtinyt pyörittämään Remholz-yritystään yli 20 vuotta.
Remholz Oy on erikoispuusepänliike, joka tekee julkisitilojen kalusteita ja vaativia erikoiskalusteita
Firmassa työskentelee seitsemän puuseppää, ja se toimii Tampereella Leinolassa. Viime vuonna yrityksellä oli noin miljoonan euron liikevaihto.Remholzin pitkäaikaisin työntekijä on ollut mukana perustamisvuodesta 1994.
Thurman toimii molempien yritysten johdossa.

”Ryhtiä touhuun”

Lokakuussa 2016 Tampereella oli yli 20 000 työtöntä työnhakijaa. Se tarkoittaa 17,5 prosenttia työvoimasta.
Tamperelainen kansanedustaja ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin (sd.) totesi hiljattain Ylen A-studiossa, että työttömyyden isoin ongelma on työpaikkojen puute. Hänen mukaansa työttömät kyllä ottavat työtä vastaan, jos sitä tarjotaan.
Thurmanin näkökulmasta asia on aivan toisin. Mikseivät hänen firmansa hommat sitten kiinnosta?
– Kyllä laiskuus on suurin syy. Nykyään halutaan vain tehdä siistejä sisätöitä. Eikä ammattikouluista tule tarpeeksi pätevää väkeä.
Samaan aikaan korkeakoulutettuja työttömiä on Suomessa noin 50 000.
– On liikaa henkilöitä, jotka haluavat tehdä kevyitä töitä, joista saa hyvän palkan.
– Pikkuisen tarvittaisiin ryhtiä tähän touhuun. Kyllä Suomen kokoisesta valtiosta luulisi töitä kaikille löytyvän. Kaikki hommat eivät vain ole niitä mieluisimpia.

Sitten pureudutaan aiheeseen tarkemmin:

"Onko työn vaatimukset sitten niin korkeat, ettei päteviä tekijöitä löydy?
– Ei meillä ole suuria koulutusvaatimuksia. Puualan tai metallialan koulutus on eduksi, mutta jos nyt vähän käsillään jotain osaa, niin se riittää."



Ei meillä suuria vaatimuksia ole, mitä nyt omat työkalut, oma auto ja BC- ajokortti... Veikkaan, että noita tuskin kovinkaan monelta työttömältä löytyy?

Tämä on aivan käsittämätöntä piittaamattomuutta toimittajalta, ettei tuon vertaa voinut tarkistaa taustoja. Toisaalta, jos toimittaja on juonessa mukana ja tarkoituksena on ainoastaan luoda mielikuvaa ansiosidonnaisen varassa makoilevista työttömistä niin silloin on onnistuttu kunnolla.

Viime aikoina on paljon puhuttu median riippumattomuudesta ja tässä jälleen yksi esimerkki tarkoitushakuisesta uutisoinnista. Tarvitseeko sitä oikeastaan ihmetellä, miksi työssäkäyvät ovat tuntevat katkeruutta maksamistaan korkeista veroista kun näin uutisoidaan, että niillä rahoilla mahdollistetaan toisten sohvailu ja kaljan juominen.

Miksei kukaan kysy, että miksi työtä tekevät ja työttömät yritetään usuttaa toistensa kimppuun? Kuka hyötyy tästä vastakkainasettelusta? Itsekin olen lähipiirissäni saanut todistaa tätä, kuinka helpolla ihminen on vietävissä uutisoitavien mielikuvien ansiosta.

Päivitys 20.12.2016:

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/puuliitto-vastaa-tyottomiin-turhautuneelle-yrittajalle-ovela-julkisuustemppu-24152450/?_ga=1.48039783.1526196572.1473080280


Aluetoimitsija Pauli Ukkonen Puuliitosta toteaa, että kalusteasentajalla on oltava tulityökortti sekä luvat sähkö-, vesikaluste- ja kylmäkoneasennuksiin. Kun ilmoituksessa kerrotaan, että asentajalla on oltava omat perustyökalut ja auto kuorma-autokortteineen sekä kyky itsenäiseen asennustyöhön, hän on käytännössä melkein kuin yrittäjä tuntipalkalla.
– Tuokaan ei riitä. Kalusteiden asentamiseen pitää olla vastuuvakuutus, jos työmaalla sattuu jokin virhe. Vahingonkorvaukset saattavat olla isoja, jos asennuksessa tuleekin sekundaa. Asentajan on oikeasti oltava monitoimiosaaja, sellaista ei suoraan puusepänliikkeen hommista oteta, Ukkonen korostaa.
– Käytännössä työt ovat urakoita, pitkiä päiviä reissutöissä pitkin Suomea. Kalustevalmistajat tuovat kohteeseen ison kasan tavaraa, josta asentajan on selviydyttävä itsenäisesti. Kaikki tämä rajaa useimmat työttömät työnhakijat ulos. Harva kykenee esittämään tällaista osaamista.
Yrittäjän tarjoama palkka on Ukkosen mukaan suurin piirtein kohdallaan. Puuliiton tuorein TES kertoo, että kalusteasentaja kuuluu vaatimusryhmään kolme. Siinä peruspalkka on 2 200–2 350 euroa kuukaudessa eli 12,63–13,60 euroa tunnilta. Tähän lisätään vielä matkakorvaukset kilometreistä ja usein yöpymis- ja ruokakorvaus. Sovituista urakoista maksetaan erikseen.

Totuus valkenee. Ilmaista mainostilaa haettu vain. Todellisuudessa vaatimukset ovatkin aika reilut. Joten sitä suuremmalla syyllä on mietittävä toimittajan motiiveja kirjoittaa asiat näyttämään siltä kuin ne alkuperäisessä artikkelissa näkyivät?





maanantai 12. joulukuuta 2016

Työttömät lusmut

Runsaasti on mediassa käyty jälleen puolustelua siitä, miksei työttömille ole kelvannut työ tai miten köyhää se tukien varassa oleminen oikeasti on. Vaihteeksi virkistävää näin päin, mutta kuten arvata saattaa, ei tämä ole jaksanut nostattaa kunnon someraivoa toisin kuin silloin kun kerrotaan minkä verran työttömät saavat tukia, eivätkä edes halua töihin.

Yle kirjoitti hiljattain siitä, miten liki 1400 työtöntä kokee työttömyytensä:


Kun tarjolla on vain muutama tunti työtä viikossa ei palkka riitä elämiseen. Työtä ja työttömyyttä sekoittaen taas tukien saaminen voi siirtyä kuukausilla ja kenelläkään työttömällä ei ole sellaista puskurirahastoa, että voisi säästöillään elää hakemuksien käsittelyajan yli, sillä vuokra yms. laskut on maksettava ajallaan. Onko siten ihme, jos työtön ei halua ottaa itselleen lisää stressiä lyhyitä työkeikkoja seuraavia taisteluita byrokratian kanssa?

Olen miettinyt paljon tuota työttömien haukkumista laiskureiksi. Olen tehnyt 15 eri työtä urani aikana ja jokaiselta työpaikalta löytyy ahkera hikipinko, keskinkertaisten suorittajien valtajoukko ja pieni ryhmä laiskureita, jotka jostain luojan ihmeestä onnistuvat pitämään työpaikkansa, vaikka päätoimisesti välttelevät työntekoa. Koskahan media uskaltaisi tarttua näihin? Kilpailukykymme ottaisi jättiloikan jos nämä lusmuilijat vapautettaisiin työn orjuutuksesta ja tilalle otettaisiin työnnälkäisiä työttömiä.

Suomessa muutenkin on jo vuosikymmeniä vallinnut kollektiivinen hulluus työmarkkinoilla. Töihin päästäksesi sinulla on jo oltava työpaikka. On häviävän pieni prosentti, ketkä työllistyvät työttömyydestä, olisikohan alle 20% ja loppu 80% koostuu sitten työpaikan vaihtajista. Eli pienen piirin tuolileikki, kuten joskus aiemmin olenkin kirjoitellut. 

Tämä tarkoittaa sitä, että työttömän statuksella on liki hyödytöntä hakea töitä. Ainostaan siinä tapauksessa voi tärpätä, jos omaa alan palkallista työkokemusta ja/tai omaa myöskin suhteet haettavaan firmaan/avainhenkilöihin, muutoin ponnistelut ovat käytännössä hukkaan heitettyä aikaa&energiaa. Toki jos ei hae niin silloin pienentää mahdollisuuksiaan entisestään liki mahdottomasta olemattomaan, mitä tulee työllistymisen todennäköisyyksiin.

Olen jotenkin yllättynyt siitä, että vaikka olen nyt useamman kuukauden ollut opiskelija niin haluttavuuteni työmarkkinoilla on yhä pyöreä nolla. Opiskelen isännöitsijäksi, mutta silti haen yhä samalla apinan raivolle n. 3-10:ntä työtäpaikkaa viikossa, sellaisia tehtäviä joihin uskon kykeneväni. Siitä huolimatta haastattelukutsuja ei ole tullut ensimmäistäkään.

Reikäinen CV on varmasti yksi syy siihen, miksei haluttavuuteni työmarkkinoille ole kovin kummoinen. Menneisyyden valinnat usein luovat sen perustan, jonka päälle ura rakennetaan. Itse erehdyin valitsemaan jo opiskeluaikoina, että on tärkeätä saada työstään palkkaa, jotta voi laskut maksaa. Yhteiskuntamme vain ei toimi niin. Minun olisi pitänyt ottaa vaan velkaa ja elää sillä ja sen avulla sitten mennä vaikka palkattomaksi harjoittelijaksi oman alan firmoihin.

Sanon sen tässäkin yhteydessä, että jälkiviisaus on sitä helpointa lajia olevaa viisautta. Sillä enhän tosiasiassa voi tietää miten minun olisi käynyt jos olisin tuon jälkiviisaan tien valinnut. Linkedin:iä selaillessani vain huomaan entisten luokkatovereiden onnistuneen hankkimaan nousujohteisen uran siitä alkaen kun kesätöihin oman alan firmoihin menivät. Ne taas ketkä eivät oman alan töitä saaneet, noh heitä ei näytä linkedinnistä löytyvän, joten se kertoo jo erään tarinan.


Jos palaan vielä kirjoituksen aiheeseen työttömistä lusmuista niin on minun todettava heitä löytyvän aivan jokaiselta työpaikalta tai koulusta tai työttömien joukosta. On valitettavan helppoa tuomita koko joukko pelkästään muutaman yksilöiden valintojen vuoksi. Sama tapahtuu rasismissa yms. ilmiöissä. 

Ihmismieli on sillä tavalla alkukantainen, että tarvitsee joukkovoiman oman toimintansa tuekseen ja mikäpä yhdistäisi ihmisiä paremmin kuin etsimällä erilaisuutta ja tuomitsemalla se. Näin koetaan kuuluvansa johonkin yhteisöön, vaikka yhteisön teot olisivat monellakin tasolla moraalisesti arveluttavia. Samalla oma syyllisyys kyseisiin tekoihin  heikkenee, koska on toiminut samoin kuin toiset ja näin ulkoistanut omat teot yhteisön tekemiksi. Se taitaa olla sitä omantunnon valkopesua, jolla yksilö voi oikeuttaa itsensä toimimaan moraalisesti kyseenalaistettavalla tavalla siirtäen vastuun teoistaan yhteisön kannettavaksi ajattelematta ollenkaan, että millaiseksi yhteisö rakentuu kun kyseiset toimet katsotaan oikeutetuiksi.


maanantai 5. joulukuuta 2016

Unettoman yön pohdintoja

Jostain silmiini osui varsin mielenkiintoinen ajatus. Nimittäin, voisiko ollakin niin, että kasvit itseasiassa viljelevät ihmisiä? Kasvit tuottavat meille happea ja ravintoa ja vastineeksi saavat meistä sitten kasvualustan kun kuolemme ja maadumme.

Ei äkkiseltään tule mieleeni toista eliölajia, jonka populaatio kasvaa näin huikeata tahtia. Olemme lisääntyneet vajaassa sadassa vuodessa kahdesta miljardista liki kahdeksaan miljardiin. Eli likipitäin ihmisen eliniän aikana.

Sääli vain kasveja, sillä aika armottomasti me niitä käytämme ja luontoa saastutamme. Eivät osanneet huomioida sitä, miten arvaamattomia ja tuhovoimaisia olemme.


Eipä silti, jokainen elollinen päätyy lopulta kasvien ravinnoksi, mullaksi maan. Olen monesti ajatellut ihmiselämän olevan vain surkeata realityä jollekin kehittyneemmälle lajille. Vaikkakin, voimmehan olla myös tietokonesimulaatio eli elämme Matrix-elokuvien tyylisesti virtuaalimaailmassa kun todellisuudessa kehomme on valjastettu jotain tarkoitusta varten.

Olen myös miettinyt, että niin sanotut "hullut" ovatkin saattaneet nähdä totuuden ja menneet järkytyksestä sekaisin. Tässä olisi hyvä aihe pohdittavaksi, sillä mistä me tiedämme, ovatko ns. normaalit oikeastaan terveitä vai elävätkö vain massapsykoosissa tms kieltämyksessä?

Ehkä selvin lopputulema on, ettei pitäisi unettomina öinä miettiä turhanpäiväisiä juttuja niin paljon?


maanantai 28. marraskuuta 2016

Risusavottaan

Jotenkin voisin sanoa, että kerrankin karma palkitsee. Susanna Koski hiljattain päästi sammakon suustaan ja totesi A-Talk-ohjelmassa, että ”Riittää kun istuu autoon tai junaan ja katselee metsää, niin siellä on aika paljon sellaista työtä”.


Kuinka ollakaan, ei aikaa vierähdä kovinkaan paljoa kun jo uutisoidaan Metsähallituksen aikeista lomauttaa kaikki 357 metsuriansa:


Tässä jos missä meinaa toinen suupieleni saada pienen kouristuksen ja nousta liki virnettä muistuttavaan ilmeeseen..

Nyt jos koskaan toivoisin median tarttuvan tähän ja hieman tarjoavan ryöpytystä Koskelle. Sillä ei tuollaisessa asemassa oleva voi laukoa mitä tahansa sylki suuhun kuljettaa. Kun kerran elämme suvaitsevuuden aikoja niin ilmeisesti samat säännöt eivät päde työttömiin, sillä heidäthän voi aina ohjata risusavottoihin.



maanantai 21. marraskuuta 2016

Kansantauti

Mielenkiintoinen kirjoitus uudesta kansantaudistamme, välinpitämättömyydestä.

https://www.uusisuomi.fi/terveys/197857-kansantauti-johon-ei-ole-laaketta?ref=suosituimmat

Tähän samaan olen törmännyt liikenteessä valitettavan usein. Monesti itsekkyys ajaa yhteisen hyvän ohitse ja omista oikeuksistaan tiukasti kiinnipitävä voi aiheuttaa aikamoisen kaaoksen. Sitten kun tällainen egoisti joutuu jonkun toisen kaltaisensa egoistin takia seisomaan kaaoksessa, syntyy rattiraivo.

Polkupyöräilijät ovat pahimpia. En nyt välttämättä tarkoita mummopyöräilijöitä vaan näitä trikoo-ohjuksia, jotka ajavat pyörätiellä aivan liian lujaa ja autotiellä liian hiljaa.

Tapahtuipa eräänä päivänä; Kaksikaistainen tie, ajan vasenta kaistaa ja edessäni ambulanssi hälytysvalot päällä ja pillit huutaen yrittää päästä oikealle kaistalle mutta ambulanssin rinnalla on bussi ja ambulanssin edessä ajaa joku törttö kuka ei aja kovempaa pois tieltä. Lopulta ambulanssi joutui melkein pysähtymään että bussi oikealta meni ohi ja viimein pääsi ajamaan katukiveykselle, johon jäi parkkiin.

Pääsin vajaa 100m eteenpäin tulee toinen ambulanssi valot vilkkuen ja pillit huutaen. Ambulanssin edessä kaksi kaistaa täynnä autoja, mutta kääntyvien kaista tyhjä. Ambulanssi ajaa kääntyvien kaistalle ja on jo menossa autojonon ohi kun valot vaihtuvat ja ambulanssin rinnalla ollut jäbä päättää kiihdyttää niin että ambulanssin kaista loppuu ja hän melkein kiilaa ambulanssin liikenteenjakajaan.

Harvoin pahaa toivoo ihmisille, mutta tällä kertaa tekisi mieleni manata heille sellaista epäonnea, että kun ovat itse ambulanssissa niin samanlaiset törpöt osuisivat liikenteessä kohdille ja viivästyttäisivät hoitoa sen verran, että kärsisivät koko loppuikänsä jostain kroonisesta kivusta tms.

Hittolainen, mielestäni ambulanssien pitäs olla varustettu ohjuksilla et tuollaiset törpöt voisi räjäyttää pois tieltä.

Ehkä olemme vieneet yksilöllisyyden askeleen liian pitkälle, sillä kiinnittäessämme huomion vain itseemme, jää kokonaisuus hämärän peittoon. 


Olenkin miettinyt, että johtuuko tämä asenneilmapiiri puhtaasti siitä, että jo alakoulusta lähtien opimme kilpailemaan kaikesta toisiamme vastaan. Luokkatoverit eivät enää näy verkostoina tai ystävinä vaan pikemminkin sellaisina kilpakumppaneina, jotka seisovat oman menestymisen tiellä. Sitä satoa nyt sitten niitetään…






maanantai 14. marraskuuta 2016

Seiskan oppilas

Törmäsin uutiseen, jossa professori Juha T. Hakala mainostaa omaa kirjaansa, joka käsittelee varsin mielenkiintoista aihetta: nimittäin ylisuorittamista.


Itselleni on aina ollut tärkeätä tehdä asiat niin hyvin kuin ne voin rajallisella osaamiskapasiteetillani tehdä. Nyt kävi ilmi, että olenkin tehnyt aina väärin. Pitäisikin tehdä asiat vain kouluarvosanan seiskan arvoisesti. Tälläkö tosiaan saadaan Suomi nousuun ja kilpailukykymme paremmaksi? Tuottamalla samantasoista Kiinaroskaa, kuin mitä jo kyseisessä maassa tuotetaan?

En oikein tiedä miten pystyisimme kilpailemaan Kiinan kanssa tuossa kun meidän ja heidän välillä on vielä aikamoinen palkkakuilu..

Periaatteen toki ymmärrän. Pitää olla valmis tekemään vain juuri niin hyvää kuin asiakas on valmis maksamaan. Mutta eikö professorin lausahdus juuri tarkoita sitä, että saamme samaa roskaa, riippumatta paljon olemme siitä valmiita maksamaan?

Tämänkaltaisen ajattelin vuoksi joka neljäs asunto maassamme kärsii kosteusvaurioista, kun ne rakennetaan vain sinnepäin. Tarkoituksena kestää vain sen viisi-kymmenen vuotta, jonka ajan tekijä on työstään vastuussa. Tokihan käyttämällä väärin saa tuhottua rakenteet nopeastikin, mutta se onkin sitten toinen tarina.

Huomaan usein haikailevani entisaikojen perään, jolloin oma työnäyte toimi käyntikortti ammattitaidolle. Noina aikoina rakennettu hirsitalo saattaa olla vielä tänäkin päivänä, sata vuotta myöhemmin pystyssä ja rakenteet terveinä. Vaan kuinka onkaan rakennusbuumin 50-80-lukujen välissä tehtyjen talojen, puhumattakaan 90-luvulla tutuiksi tulleiden ”muovipullo”-talojen kanssa?

Miksei erikoistumisemme voi tähdätä laatuun? Kyllä minua ainakin hirvittäisi kulkea eri liikennevälineillä, jotka on tehty seiskan arvosanoilla. Muistan katsoneeni dokumenttia avoautojen kokoonpanosta. Siinä eritoten oli jätetty ihmisen hitsattavaksi turvakaari, jonka tarkoituksena oli suojata katon lailla jos auto pyörähtää ympäri. Tämä siksi, että ihminen tuntee olevansa vastuussa toisista ihmishengistä, hitsatessaan sitä turvakaarta ja täten tekee sen niin hyvin kuin ammattitaito ja oma etiikka sallii. 

Mutta ahneus ajaa tämänkin ohitse kun tehdään työtä luottaen todennäköisyyksiin, ettei mitään tapahdu. Autoohjelma Top Gear omisti yhden jakson Saabille. Tuossa kävi hyvin selväksi, miksi Saab oli liian hyvä auto markkinoille ja siksi General Motors tuhosi sen. Hyvänä esimerkkinä turvallisuudesta oli kun he käänsivät auton ylösalaisin ja nostivat auton kolmen metrin korkeuteen lopulta tiputtaen sen alas. Seuraukset olivat yllättävät; katto pysyi ehjänä ja ovetkin toimivat hyvin. Kun he tekivät saman vastaavalle BMW:lle niin katto painui kasaan ovien yläreunan tasalle.

BMW:ssä oli ihminen täten litistynyt niin pahasti, että henki olisi mennyt. Saabista taas olisi omin avuin noussut ylös. Toki ymmärrän GM:n kannan, että oli kallista valmistaa niin hyvää autoa, mutta miksei tuossa vaiheessa olisi ottanut tuota markkinointikeinoksi? Jo nyt julkisuuteen on silloin tällöin ponnahdellut Irv Gordon, joka on ajanut pyhimys Volvollaan jo 5 miljoonaa kilometriä. Tuosta jos mistä saa mielikuva, että Volvo kestää.

Toki järjellä ajateltuna kyseesssä on vain yksittäistapaus, mutta ajatus jää kytemään kyseisen merkin kohdalla; onko se todella niin kestävä ja helposti sitä ryhtyy netin syövereistä louhimaan dataa tämän ajatuksen tueksi/vastaan.

Pointtini kai oli siinä, että mielikuvilla ratsastetaan tänä päivänä niin paljon niin miksei sitä sitten voitaisi rakentaa laadukkaan tuotannon varaan? Kyllähän meillä muutamia laivojakin rakennellaan ja jos halvinta haluttaisiin niin silloin Aasian suunnalla varmasti riittäisi valikoimaa, mutta ei ne halutaan tehdä täällä, koska täällä ne tehdään hyvin ja kestämään.

Miksi sitten professorit puhuvat julkisuudessa, että pitäisi työt ja opiskelut tehdä vain sinne päin? Meidän tuottavuutemme on moninkertaistunut kolmessa vuosikymmenessä ja osan selittää tietokoneet ja automaatio, mutta valitettavan paljon selittää myös se, miten työ- ja kouluelämä on muuttununut hektisemmäksi. 

Jo minun aikana yksi opintoviikko oli 40h ja se tarkoitti 30h opetusta ja 10h kotona tehtävää työtä. Se lopulta muuttui 25h opetusta ja 15h kotihommia ja samalla tiivistettiin opetusta kun osa siitä siirtyi kotiin tehtäväksi. Tästä seurasi ainoastaan se, että vaikka näennäisesti opetussuunnitelman mukaan koulu loppui aiemmin, opiskelijoille ei tullut vuorokauteen lisää tunteja vaan opinnot venyivät kun enemmän joutui painiskelemaan asioiden kanssa yksin ja ottamaan selvää asioista, jotka opettaja olisi hetkessä osannut selittää. 

Tuon ansiosta monilla venähti nelivuotinen koulu viisivuotiseksi. Kaikki vain tehokkuuden nimissä? Itse edelleenkin haluaisin tehdä laadukasta jälkeä, sillä suunnittelutoimistossa työskennellessäni meillä oli sanonta:”Koskaan ei ole aikaa tehdä töitä kunnolla, mutta aina on aikaa tehdä samat työt kahdesti”. Tuota en edelleenkään näe fiksuna, sillä kerralla kun tekee kunnolla, säästää se aikaa ja rahaa, eikä se turhauta työntekijöitä niin pahasti kuin mitä säästöpolitiikalla tehdyt työt turhauttavat.


Lisäisin vielä tähän loppuun, että kuinka mielellään sitä käyttää terveyspalveluita tietäen, että sinut leikkaava kirurgi on seiskan arvosanalla läpäissyt kurssit? Aivan!




maanantai 7. marraskuuta 2016

Sota työttömiä vastaan

Saku ”Uuninpankkopoika” Timonen kirjoitti erinomaisesti käynnissä olevasta sodasta työttömiä vastaan.


Opetushallitus on linjannut, ettei kouluissa enää puhuta tytöistä ja pojista. Tuli ajatus mieleen, että meneeköhän kauan kun nuo kuvaavat termit poistuvat kaikkialta muualtakin? Silloin joutuu Sakukin muuttamaan bloginsa nimen..


Teräviä havaintoja siitä tosiasiasta, josta tunnutaan vaiettavan. Työttömyysturvan omavastuupäivät ulotetaan nyt koskemaan kaikkia työttömiä aiemman ansiosidannaista saavien lisäksi. Joten miten ihmeessä tällaiset ihmiset, jotka ovat pudonneet perusturvan varaan oikein löytävät mistään töitä muutamaksi päiväksi? Hehän ovat olleet työttöminä yli 500 päivää kun ovat tippuneet peruspäivärahalla.

Itsekin usein olen tippunut tuolle peruspäivärahalle, koska tuhansista haetuista työpaikoista huolimatta töihin ei pääse. Kuten Saku sen totesi, tässä on käynnissä sota työttömiä vastaan, ei työttömyyttä. Hallituksemme on aivan selvästi nostanut kätensä pystyyn ja lausunut ääneen puhekielessä niin tutun ilmaisun EPEK (Ei Pysty Ei Kykene). Työttömyyttä on yritetty suitsia jo 90-luvun lamasta lähtien erittäin laihoin tuloksin. Jo tuolloin keksittiin sitten osallistava sosiaaliturva ja kaikenlaisen tilastojen siivoamiseen tähtäävät tempputyöllistämiset Tarja Filatov:n johdolla.

Tuolloin työelämästä syrjäytettyjä ei olla vieläkään onnistuttu palauttamaan takaisin työelämään, vaan työttömyys koskettaa yhä vain useampia. Se ero entiseen toki on, että työttömyys on tasa-arvoisempaa kuin tuolloin, sillä nykyisin koulutus ei enää suojaa työttömyydeltä yhtä tehokkaasti kuin se suojeli 90-luvulla.

Tasa-arvovaltuutetut voivat täten nauttia hyvin tehdyn työn hedelmistä ja todeta Suomen olevan tässäkin mielessä maailman edistyksellisin maa. Surullisia ihmiskohtaloita tämä ei vain tunnu poistavan, eikä tämäkään saavutus ole millään tavoin tavoittelemisen arvoinen ruohonjuuritason ihmiselle, joka on parhaat nuoruusvuotensa uhrannut opiskeluun, jotta voisi turvata itselleen paremman tulevaisuuden.


Lupaukset on petetty ja hallitus tarjoilee vain lisää keinoja eriarvoistaa kansalaisiaan. Toisaalta nerokasta hyödyntää jo muinaisen Rooman oppeja, jossa kylvettiin eripuraa yhteiskuntaluokkien välille, jotteivat he keskinäisiltä nahisteluiltaan huomanneet kuka niitä naruja loppujen lopuksi pitää käsissään ja kuka todella hyötyy tästä kaikesta?


maanantai 31. lokakuuta 2016

Autovero


Iltasanomissa ja monessa muussakin lähteessä on viime aikoina uutisoitu autoveron ja vuosittain maksettavan ajoneuvoveron poistosta. Samassa yhteydessä on ollut puhetta työpaikan ja kodin välisestä liikkumisesta mahdollisesti verotuksessa vähennettävistä työmatkakuluista sekä työajosta saatavista kilometrikorvauksista.

On todella mielenkiintoinen yhtälö, jos tuo enimmillään 7000€:n verovähennys työmatkakuluista poistetaan. Karkeasti arvioituna tuo 7000€:n raja menee rikki jos työpaikka sijaitsee 50-60 km:n päässä.

Samaan aikaan hallitus kuitenkin on suurentanut työnhakijan työssäkäyntialuetta 80 km:n tai ajallisesti kolmeen tuntiin päivässä. Väkisinkin ajattelen tämän olevan osa suurempaa suunnitelmaa, jossa pyritään haja-asutusalueet ja taajamat tyhjentämään. Kun kaikki väki saadaan kaupunkialueille asumaan, on infran ylläpitö merkittävästä halvempaa. Näillä uudistuksilla se vielä onnistuu, että taajaman ulkopuolella asuvat vain omavaraiset ja sopimusviljelijät. 

Vaikka itse autohulluksi tunnustaudunkin, ei minulla ole mitään sitä vastaan, että ajatellaan ympäristöä ja yritetään estää sitä tuhoutumasta. Nykyisellään vain kun liikenteestä kerätään jo 8 mrd erilaisina veroina ja maksuina ja ne katoavat ties minne kaikkialle muualle, paitsi ympäristön suojeluun, on pakko kyseenalaistaa taas uusi veronkeruusysteemi, jonka tarkoitusperät ovat puhtaasti fiskaaliset.

Ei Suomi tai edes Eurooppa voi yksin pelastaa koko maailmaa. Jokin järki täytyisi tähänkin hommaan löytää. Näillä alati kiristyvillä ja tavallisen ihmisen elämää haittaavilla asetuksilla tiputamme itsemme kelkasta. Muut maat vähät välittävät säädöksistä ja onnistuvat hankkimaan sillä keinoin etua kilpailussa, jonka me häviämme, jos emme pelaa samoilla säännöillä.