perjantai 25. joulukuuta 2015

Pullopostia viihteenä, jälleen


Tovi sitten kirjoitin alkoholismista viihteenä, jossa pohdiskelin alkoholismin sallivan ilmapiirin vaikutuksia lapsiin ja näiden leikkeihin. On aika selvää, että aikuisilta matkitaan toimintamallit, jotka aluksi näyttäytyvät leikin muodossa, mutta aikuisiällä ovat jo syöpyneet niin syvälle selkärankaan, ettei edes osata ihmetellä, mistä juominen voisi olla lähtöisin.

Toisinaan tuntuu, kuin aihe olisi loppuunkaluttu, eikä oikein mitään uutta saa jäsennettyä omista aiheeseen liittyvistä sekavista ajatuksista. Siksi vaimo onnistui yllättämään täysin eräällä iltakävelyllä kun kysyi minulta, muistanko vielä Nasse-sedän? Tunnustettava oli, että näinkin kamala roolimalli oli tyystin päässyt unohtumaan.

Youtubesta piti muutama video katsoa muistin virkistämiseksi. Loiri on Suomen mittapuulla tarkasteltuna varsin merkittävä taiteilija ja onnistuu kyllä roolisuorituksessaan loistavasti. Toki roolihahmosta voidaan olla monenlaista mieltä...Tuosta suorituksesta puuttui vain se todellisuuden elementti, jossa Nasse-sedän käytös olisi täysin ennalta arvaamatonta.

En pystynyt noita useita pätkiä katsomaan loppuun asti. Komedia pätkistä tuttu taustanauru, teki jokaisesta videosta vielä hyytävämmän kuuloisen ja mieleni teki huutaa:"Ettekö oikeasti ihmiset ymmärrä, ettei tuo ole normaalia saati hauskaa!".

Niin tai näin, videon katsoja voi vetää omat johtopäätöksensä ja kommentoida halutessaan.



En tiedä onko kyseessä ajan henki vai viinan renki, mutta minun on pakko lisätä toinenkin video. En vanhempien kanssa etelässä koskaan käynyt, mutta asuntovaunureissut sukuloimisen merkeissä olivat kyllä tuon henkisiä:




"Voisitteko hoitaa tätä mun pikkulasta? kun mulla ois tärkeempää tekemistä" - Lyhyt kysymys, joka kiteyttää aika pitkälti ne prioriteetit alkoholistin elämässä. Olen aikaisemminkin purnannut siitä, miten olen havahtunut vasta aikuisiällä siihen, etten ole ollut vanhemmilleni riittävän tärkeä, vaan muut asiat ovat menneet ohitseni. Varmasti useampi lasisen lapsuuden viettänyt on kokenut saman.

Viha ja katkeruus ovat aika voimakkaita tunteita. Kurjinta niissä on se, että ne syövät kantajaansa sisältäpäin. Pikkuhiljaa, mutta varmasti elämä täyttyy negatiivisuudella. On ärsyttävää oivaltaa, ettei se tunnettu viha juuri koskaan tavoita oikeaa kohdettaan, eli sitä alkoholisoitunutta vanhempaa. Itse olen yrittänyt opetella päästämään irti noista kuluttavista tunteista. 

En ole valmis antamaan anteeksi, sitä en todellakaan ole, enkä tiedä tuleeko sellainen päivä koskaan, jolloin voisin anteeksi antaa. Kuitenkin yritän päästää irti negatiivisista tunteista, välillä jopa itseäni huijaten. Ajattelen, että aina kun olen vihainen isälleni, se tarkoittaa, että ajattelen isääni. Se taas tarkoittaa, että se huomionkipeä diiva on saanut haluamansa, eli minun huomioni, jälleen lyhyen hetken parrasvaloissa. 

Vaikkei diiva käytännössä saa huomiotani ja onnistu sillä ruokkimaan sammumatonta, kaikennielevää egoaan, on se lyhyt vihan tuntemisen hetki kuitenkin pois minun hyvästä olostani. Silloin vedän syvään henkeä ja mietin, haluanko todella antaa tämän tasapainoisen olotilan muuttua antautumalla vihan tunteeseen isää kohtaan, joka ei tee muuta kuin minulle huonon olon?

Toki tunteitaan on vaikea hallita ja ennenkaikkea liki mahdotonta vain unohtaa se vihan tunne jos on sen onnistunut käynnistämään. Kuitenkin tuon kysymyksen toistaminen on saanut minut ajattelemaan isää vähemmin. Samoin se on alkanut vapauttaa minua siitä taitavasti punotusta velvoitteen verkosta, jonka mukaan olisi minun vuoro pitää huoli aikuisesta lapsesta. 

Eräällä tavalla kylmästi ajatellen opettelen eroon siitä syyllisyyden tunteesta, etten ole palvelemassa isää, sillä todellisuudessa auttamalla häntä arjen asioissa vain mahdollistaisin hänen elämäntyylinsä. Siinä on hienoinen ero, että haluaako toinen oppia tulemaan toimeen omillaan, vai haluaako toinen, että häntä palvellaan jotta hän voi tehdä mitä haluaa, toisten kustannuksella. Siinä menee minullakin raja lähimmäisen rakkaudessa ja välittämisessä.


5 kommenttia:

  1. Miksei tuollaiselle huumorille saisi nauraa?
    Entä saako nauraa vaikka Tropic Thunderille, tai M*A*S*H sarjalle tahi jollekin muulle joka tekee sodan kauheuksista huumoria?

    Tiedän, ettei sinua varmasti naurata, ihan syystäkin, mutta ei kai se tarkoita, etteikö siittä voisi/saisi muut nauttia.

    Itse ainakin rakastan mustan huumorin eri alalajeja ja tyylejä.

    ps. tsemppiä työnhakuun

    VastaaPoista
  2. Kysyt erinomaisen kysymyksen. Kyllä varmaan kaikelle saa nykyään nauraa. Omat kokemukset lasisesta lapsuudesta ovat sen verran vinouttaneet näkemystäni hauskasta, ettei tuon tyylinen naurata, puhtaasti siksi, että minulle se oli arjen realismia.

    Toki se ei ole minulta pois jos joku sitä pitää hauskana ja nauraa. Omat näkemykset pohjautuvat kokemuksiini ja sen myötä mielipiteet aiheesta saattavat tuntua aika kärjistetyiltä.

    Kiitos! Kaikki onni on tarpeen, sillä useasta kymmenestä hakemuksesta huolimatta, alkaa pahasti näyttämään siltä että työmarkkinoiden silmissä olen käyttökelvoton hyödyke. Sen jo tiesin etukäteen, mutta harhaa elättämällä loin vaikutelman itselleni, että olen aktiivinen ja kehittyvä...

    VastaaPoista
  3. Edellinen Anonyymi kirjoittelija jatkaa:

    Todella tuskastuttavaa tuo töiden hakeminen nykypäivänä, etenkin kun ei ole kontakteja. Itse olen erittäin paskassa työpaikassa pyörinyt 8-9 vuotta, vissiin yks vuosi ollut niin, etten ole ollut pakkolomalla, joten eipä ole jäänyt pahemmin mitään "sukan varteen" noista duunaripalkoista. Ja välillä itsekin laittelen vaikka ja minne noita hakemuksia vaan eipä kuulu koskaan mitään. Ei edes kutsua haastatteluun.

    Ainakin täällä Oulun seudulla töitä on aika nihkeästi, oma äitikin ollut jo vuosia työtön, kelan päivärahoille tipahtanut. Hänkin puskee hakemuksia ihan mihin tahansa hommaan, ei tärppää ei.

    VastaaPoista
  4. On todella tuskaista, sen olen huomannut... Tässäkin aiheessa tuntuu, että Suomi on jakautunut kahtia; toisilla on katkoton ja nousujohteinen työura alkanut jo koulun penkiltä ja sitten taas toiset ovat saaneet voittoarvan jo ensimmäisistä YT-arpajaisista, jos siis ovat koulun päätteeksi minnekään edes työllistyneet.

    Itsellänikin oli katkoton kesätyöura insinööriksi valmistumiseen asti ja kun paperit sai kouraan niin työnsaanti loppui. Toki tuohon aikaan ajoittui myös muutto 300 km lännen suuntaan, kaupunkiin jossa ei ole mitään kontakteja.

    Monesti olen saanut kuulla suosituksia, että hakeutuisin Uudellemaalle. Valitettavasti nykyinen taloustilanne on saavuttanut jo senkin seudun, ainakin jos on siellä työskenteleviä ystäviäni uskominen.

    Taitaa työmarkkinoiden rakennemuutos edetä aika hallitsemattomasti ja päättäjien taholta eletään pää todella syvällä pensaassa, eikä suostuta näkemään sitä faktaa, että alamäkeen ollaan menty tasaisesti siitä lähtien kun EU:hun liityttiin.

    Taitaa se vain olla niin, ettei nykymaailmassa tahdo riittää töitä kaikille. Ei sitä sinänsä tarvitse ihmetellä jos reilussa 80:ssä vuodessa on maapallon väkiluku noussut kahdesta miljardista reiluun seitsemään miljardiin. Tähän kun ynnätään koneet&automaatio ja terveydenhuollon paranemisen myötä elinajan odotteen kasvu, niin ei ole pelkoa tulevaisuudessakaan, että kaikille riittäisi töitä.

    Vaikken ole poliittisesti aktiivinen niin joskus kyllä ymmärrys on koetuksella meidän päättäjiin. Nykyinen lama iski ensimmäisenä islantiin ja maa kyykkäsi kunnolla. Uhkapeluripankkien annettiin kantaa vastuunsa ja kaatua. Lama kesti heillä muutaman vuoden ja sen jälkeen siellä on ollut alle 4% työttömyys eli monilla mittareilla katsottuna täystyöllisyys.

    Päättäjillä on siis olemassa oikeasta elämästä otettu malli, miten toimia jotta lama päättyisi. Muutaman päivän päästä ollaan vuodessa 2016 ja lamaa on kestänyt kuusi vuotta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanomattakin selvää, että ikääntyvillä on vielä haasteellisempaa työllistyä. Joku vuosi sitten luin aihetta koskevan artikkelin, jossa kerrottiin 40-45 ikävuoden olevan se rajapyykki, jolloin työllistyminen vaikeutuu.

      Omalla kohdalla se raja tuli vastaan jo 25 ikävuotena, joten muutaman vuoden päästä saapuva 40 ei jaksa enää huolestuttaa...

      Pidän peukkuja äidillesi ja toivon, että onnistut vielä löytämään mielekkäämpiä töitä. Mikään työ ei kuitenkaan ole terveyden menettämisen arvoinen.

      Poista