lauantai 28. marraskuuta 2015

Vuosikatsaus

On kulunut jo vuosi siitä kun esiinnyin TV-ohjelmassa :"Vaalien välissä:pätkähallituksen kuntotesti" (jonka voi halutessaan katsoa blogin oikeasta reunasta löytyvästä linkkilistasta) ja ajattelin vähän muistella, mitä kuluva vuosi on tuonut tullessaan.

Nyt on siis hyvä aika tarkastella, mitä kaikkea tuo parin minuutin julkisuus muutti minun elämässäni. Internetin keskustelupalstoilla virisi asiasta jonkin verran keskustelua, loppujen lopuksi ehkä vähemmin kuin olisin toivonut. Siis ei itsestäni vaan työttömyydestä.

Muutama päivä esiintymiseni jälkeen tapetille nousi tasa-arvoinen avioliittolaki, joka oli myös erittäin tärkeä asia käsiteltäväksi, mutta kiinnitin huomiota siihen, kuinka nopeasti se syrjäytti työttömyyden käsittelyn mediassa, eikä muutamaan viikkoon kuulunut halaistua sanaa koko työttömyydestä.

Oliko minulle hyötyä tuosta julkisuudesta? Ei sitten minkäänlaista. Keskustelupalstoilla sain kyllä neuvoja laihduttamiseen ja pukeutumiseen. Sain myös nimettömältä hyväntekijältä lahjakortin ruokakauppaa, joka lämmitti mieltäni erityisesti! Toisaalta, sain myös paljon positiivista palautetta rohkeudestani, että uskalsin omalla nimelläni ja kasvoilla esiintyä valtakunnallisessa ohjelmassa, tuoden vieläpä suhteellisen häpeällisen asian julki, nimittäin työttömyyteni. Ehkä sitä kautta olen kokenut saavuttaneeni enemmän itsevarmuutta tai sitten olen vain kyynistynyt, etten vain välitä..

Monelle työttömyys tuottaa häpeää, minulle ei enää. Olen jo hyväksynyt, ettei tässä maailmassa yksinkertaisesti riitä työtä kaikille.

Tähän väliin laittaisin tuoreimmat lukemat työministeriöstä:

Syyskuun lopussa työ­ ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan 620 000 työnhakijaa, mikä on 47 800 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

(lähde: https://www.tem.fi/files/44012/TKAT_Syys_2015.pdf)

Avoimia työpaikkoja sen sijaan on vain 11477. 
(lähde:)


Jos hakuehtoja muutetaan niin, että jäljelle jätetään täysipäiväiset, toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet, eli ns. vakituiset työsuhteet, niin jäljelle jääkin enää 4119 kpl.

Toki olen kuullut, että julkisesti ilmoitetaan vain 20% avoimista paikoista ja loput ovat ns. "piilotyöpaikkoja". Jos nuo piilotyöpaikat huomioidaan niin lukema nouseekin huimaan 57385:een työpaikkaan.

Hyvältä näyttää? Ei minun mielestäni. En tiedä olenko tyypillinen työtön työnhakija, mutta jos minut sellaiseksi voitaisiin lukea, niin miten voisin noihin piilossa oleviin hakea kun en tiedä mistä ne löydän? Sitten saattaa olla myös matemaattisesti himpun haastavaa saada kaikki työttömät töihin. Nimittäin jos siitä 620 000:sta työttömästä työnhakijasta vähennetään tuo 60 000, ketkä teoreettisesti täyttivät nuo esillä ja piilossa olevat työpaikat, niin jäljelle jää vielä 560 000 ihmistä vaille töitä.

Miksi siis tuntea häpeää siitä, ettei minulle riitä töitä, kun se numeroiden valossakin näyttää aika epätodennäköiseltä, että koskaan töihin pääsisin. Voisin tietysti odotella sitä luvattua suurten ikäluokkien eläköitymistä ja sitämyöten vapautuvia työpaikkoja, mutta senkin huippu taisi mennä jo 2012 ohitse. Eikä silloin vapautunut työpaikkoja yhtään sen enempää kuin nytkään. Huijausta koko hypetys eläköitymisen tuomasta helpotuksesta työttömyyteen.

Niin, mitä kaikkea vuoteen onkaan mahtunut. Meinaa ajatukset karata aina välillä ja koko kirjoituksen punainen lanka hukkua...

  • Vaimoni sai minut houkuteltua avantouinnin pariin. 
  • Äitini sairastui ja kuoli. 
  • Pääsin 7kk kestävään palkkatuettuun työhön, josta nyt loppu on käsillä. Työtodistukseen saan kiitettävät arvostelut ja jos kaupungin rahapuoli olisi kunnossa, olisi esimieheni palkannut minut vakituiseksi. No, kelläpä sitä rahaa nykypäivänä olisi sijoittaa työntekijöihin... 
  • Välit isään katkesivat kun jätti minut yksin hoitamaan kaiken äidin kuolemaan ja hautaamiseen liittyvän ja keskittyi itse ryyppäämiseen. Koko jutun kruunasi se kun ei kerennyt ryyppäämiseltään käydä katsomassa äitiä sairaalassa kuin kerran ja silloinkin niin päissään, että kaverin piti pyörätuolilla häntä kuskata. Saman kaverin laittoi soittamaan minulle, että jättäisinkö vaimoni Turkuun ja muuttaisin kotiin hoitamaan isää. Eli käytännössä halusi minusta henkilökohtaisen palvelijan, jotta juominen onnistuu helpommin. Sen kuuluisan kamelin selän katkaisi viimein se kun äidin tuhkien sirotteluun isä tuli niin päissään, että invataksikuski joutui pyörätuolilla häntä työntämään. 

Menneistä blogeista selviää yksityiskohtaisemmin tuntoja ja ajatuksia kuluneesta vuodesta.

Nykyhetkessä olo ja vointi on jotenkin turta. Niin monet olivat toiveikkaita, että julkisuus toisi helpotusta työttömyyteeni. Itse tiesin sen vaikutuksen olevan mitätön, mutten halunnut läheisteni toiveiden romahtavan oman kyynisen realismin alla.

Tulevaisuus on jälleen auki. Nyt on edessä vain työhakemusten lähettelyä massoittain eri yrityksiin. Voisi sitä ehkä jopa roskapostittamiseksikin sanoa. En enää usko laatuun saati määrään. Niissä useissa suorittamissani työnhakukoulutuksissa on oikeastaan jäänyt poimittavaksi vain yksi yleishyödyllinen tiedonjyvä työnhakuun liittyen. On osuttava paikalle juuri oikeaan aikaan. Kuinka se sitten on mahdollista, kun tilanteet muuttuvat työelämässä nopeastikin? Ajattelin massoittain ja toistuvasti lähetellä avoimia hakemuksia ja odottaa, että tilastollinen todennäköisyys kääntyy jossain vaiheessa puolelleni.

Olen myös miettinyt uudelleenkouluttautumista. Älyllinen vajavaisuuteni ja kultakalaakin heikompi keskittymiskykyni pitävät minut poissa akateemisista aloista. Niinpä olen yrittänyt ajatella, että mitä ihmiset tarvitsevät tänä päivänä? Ensimmäinen mieleentuleva asia oli ihmiskunnan hävittävä meteoriitti..., mutta vakavasti ottaen tulin siihen tulokseen, ettei työelämä tule helpottamaan. Siitä johdattelin itseni ajatukseen, josko kouluttautuisi hoitajaksi mielenterveys- tai päihdepuolelle. Nykyisin yhä vain enemmän väkeä käy töissä lääkkeiden voimalla, samoin kuin sitten vapaa-ajalla nollaavat itsensä ties millä päihteillä. Joten tuossa voisi olla työnsarkaa tiedossa, vaikkei ehkä ihan kultakaivos olisikaan? Kommentteihin kuulisin mielelläni ajatuksia ja kokemuksia asiasta!

Niin, vaikka tänä vuonna onkin muutama isompi juttu tapahtunut sekä työ- että henkilökohtaisessa elämässäni niin loppujen lopuksi, menneen vuoden saldona taidan kuitenkin olla vain vuoden vanhempi!

7 kommenttia:

  1. Onnea uuteen vuoteen ja uusiin alkuihin! Itsekin tässä mietin, että mitä seuraavaksi. Kouluttautuminen olisi yksi vaihtoehto, mutta enää ei oikein tahtoisi jaksaa sitäkään, koska varmasta työllistymisestä ei ole takeita. Niinpä siis vain ajelehdin päivästä toiseen. Terveydenhuoltoala ei enää nykyään ole varma työllistäjä, tosin sinulla miehenä voisi olla paremmin saumaa. Jos opiskelu kiinnostaa, niin miksi ei? Tosin itsekin lasisen lapsuuden viettäneenä mietin, olisiko päihdehuolto ollut se paras vaihtoehto. Ehkä olisi liipannut liian läheltä? -Jakojäännös

    VastaaPoista
  2. Itsekin joudun painiskelemaan asian kanssa, jotta mitä kokeilisi seuraavaksi. Hirvittävästi ei löydy hinkua opiskella uutta ammattia vain huomatakseen ettei siltäkään alalta töitä löydy...

    Ajelehtiminen on oiva termi nykytilaan. Jos osaisi ottaa asian zen-mäisen rennosti niin eikai tässä hätää olisi, mutta haluan tehdä töidä ja saada aikaan jotain. Hiljalleen siihen yrittämiseen kuitenkin turtuu kun ei ponnistelut tuota tulosta.

    Leuka rintaa ja kohti uusia pettymyksiä...

    VastaaPoista
  3. Kannattaisiko harkita työnhakua ulkomailta? Oman kolme vuotinen työttömyysputkeni katkesi kun sain oman alan töitä Ruotsista. Täällä sentää yli 50-kymppinenkin on näemmä arvokasta työvoimaa eikä pelkkää ongelmajätettä.

    VastaaPoista
  4. Voisi sitä kenties harkita. Toistaiseksi en ole ollut kiinnostunut muuttamaan ulkomaille. Kulttuurishokkeja kokenut jo riittämiin kun olen asunut Kotkassa, Seinäjoella ja Turussa aikuisiällä.

    Hieno homma, että olet löytänyt töitä. Termisi on aika kuvaava, ongelmajäte. Jostain olen lukenut, että nykyisin jo neljänkympin kieppeillä tiput ongelmajätteeksi... Siinähän hallitus sitten nostelee eläkeikää...

    VastaaPoista
  5. Minäkin mietin uutena alana sosiaalialaa ja tuota mielenterveys- ja päihdepuolta. Ajattelin aloittaa sosiaalityön perusopinnot avoimessa yliopistossa. Katsotaan nyt, miten opinnot hurahtavat käyntiin. En ole mitenkään kovin innokas, sillä työllistymistä opintojen avulla ei voi taata kukaan. Mutta on toki mukavaa, että voi kysyttäessä sanoa olevansa opiskelija, ei työtön. TE-palveluiden kirjoissa olen edelleenkin työtön työnhakija, mutta tarvinneeko tuota kaikenmaailaman puolituttujen tietää. Haen opintojen aikana koko ajan oman alani töitä, sillä tekisin tietysti mieluummin niitä töitä, joita varten olen vuosikausia yliopistossa opiskellut.

    Eräs ystäväni oli silminnähden pöyristynyt, kun kerroin hänelle harkitsevani päihdetyötä. Hieno tapa reagoida toisen tulevaisuudensuunnitelmiin, irvistää. Suu sanoi ''jaa, sepäs kivaa'', mutta kasvojen ilme kertoi todellisen mielipiteen. Ehkä hän luulee, että päihdetyö on haisevien ukkojen hyysäämistä. Voi kai se sitäkin olla, mutta suurin osa päihdeongelmaisista, varsinkin alkoholiongelmaisista, on ns. tavallisia, työssäkäyviä ihmisiä. Osa alkoholisteista kieltää ongelmat, koska suoriutuvat työssäkäynnistä. Tai koska eivät juo väkeviä, vain olutta tai vuosikertaviiniä. Mutta silti elämä pyörii alkoholin ympärillä. Terveys prakaa ja ihmissuhteet murenevat. Ei ongelmaa. Haluaisin olla se tyyppi, kenen kanssa tullaan juttelemaan ja miettimään omia juomatottumuksia.

    Joudun itsekin tietoisesti rajoittamaan juomistani ja asettamaan itselleni juomasääntöjä. Jos juon enemmän kuin pari annosta, niin lopputulos on todennäköisesti se, että mopo karkaa ja yritän juoda kaikki maailman viinat. Jossakin vaiheessa join kotona yksin, sillä julkisilla paikoilla örveltäminen nolotti. Ensin tuntui, että tässähän se ratkaisu on, julkisesti otan sivistyneesti vain muutaman ja kotona sitten rennosti enemmän. Onneksi viimein tajusin, ettei se kotona kännääminenkään kovin ylevää touhua ole. Nyt minulla on kaapinovessa lappusysteemi. 12 lappua, joilla kullakin saa ostaa kotiin pullon viiniä. Kuukaudessa saa kuluttaa yhden lapun ja viinipullon saa kitata kerrallaan tai lasi illassa, sillä ei ole väliä. Pullo viiniä kuukaudessa ei maailmaa kaada, eikä räjäytä työttömän budjettia. Kodin ulkopuolella muiden seurassa sitten pitäydytään siinä parissa. Ihme systeemi, joka toimii minulla, muttei varmasti toimi kaikilla. Tahdon vaan sanoa, että minulla on omakohtaista kokemusta alkoholin vetovoimasta ja tiedän kuinka alkoholistin mieli toimii. Luulisin tästä olevan hyötyä päihdetyössä. Osaisin ehkä kysyä oikeita kysymyksiä ja olla empaattisempi. Tämän blogin kirjoittajallakin olisi varmaan hyvät eväät päihdetyöhön. Ja minäkin arvelen, että sillä alalla työsarkaa tullee tulevaisuudessa olemaan nykyistä enemmän.

    VastaaPoista
  6. Työsarkaa varmaan päihdetyössä riittää, mutta epäilen, onko työlle maksajia. Edessämme ovat kovat ajat. Suomeen vyöryvät turvapaikanhakijat vievät liikaa resursseja ja sinä päivänä kun velkaa ei enää saada, joutuvat suomalaiset luopumaan yhä enemmän ulkomaalaisten hyväksi. Suosittelen ottamaan ammatillisestikin ilon irti maahanmuutosta, sillähän valtaapitävätkin tiliä tekevät. Parhainta onnea uusille urille ja hyvää itsenäisyyden muistopäivää!

    VastaaPoista
  7. Haasteita riittää työllistymisen saralla. Itsekin olen miettinyt sitä, kuinka paljon päihdetyössä oikeasti joutuu haisevia juoppoja hyysäämään? Sellaista touhua lapsuuden verran katsoneena voisi olla parempi suuntautua suoraan mielenterveystyöhön. Jos jokin on tänä päivänä varmaa niin mitään takeita työllistyä, ei taida olla millään alalla. Jossain vaiheessa sitä vain on ylittänyt sen pisteen, että nykytila olisi siedettävä. Ikää alkaa olemaan sen verran, että kipeästi tarvitsisin työvuosia, jotta olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet olla töissä jatkossa. Pahin pelkoni on elää lopun elämääni uudelleenkouluttautumiskierteessä, aina valmistuen työttömäksi...

    VastaaPoista