maanantai 30. maaliskuuta 2015

Pääsiäisen taikaa

Mediassa on jonkin verran porua siitä, miten virpojilla ei tunnu enää löytyvän käytöstapoja. Lapset eivät ole vaivautuneet koristelemaan risuja, pukeutumaan asianmukaisesti ja jotkut tapaukset eivät edes vaivaudu loruja liruttelemaan vaan suoraan vonkaavat karkkia. Olipa yksi hävyttömin tapaus, jossa karkki ei ollut kelvannut vaan kerjättiin rahaa ja kun sitä ei tippunut, jätti yksi lapsista ulosteen muodossa vastalauseen pihanurmikolle.

Kävi meilläkin virpijia, mutta kaikki olivat asianmukaisesti tapahtumaan varustautuneet ja olivat karkeista ja jopa purukumista(kyllä, hampaistakin täytyy pitää huoli karkinsyönnin lomassa) innoissaan.

Jäin vain pohtimaan, onko kyseessä kotoa opittu ja kenties sosiaalitukien varassa elävien perheiden passiivisuudesta otettu esimerkki? Kotoa opittu, että kaiken saa, vaikkei työtä tekisikään? Aina tämä voi olla mahdollista, mutta toisaalta mistä opit ovat kotiin kantautuneet? Työpaikoilta, jossa opetetaan menemään siitä ylitse, missä aita on matalin. Jokapuolella kehotetaan tekemään vain se 80% tai niin vähän mistä asiakas on valmis maksamaan.

Toisaalta myös hävyttömyys voi kantautua tuolta. Puhtaasti yritysmaailman oppeja vanhemmat noudattavat kun pikku pilteille opettavat, että hölmöjä saa huijata ja kauaa ei kannata vongata karkkia vaan nopeasti siirtyy seuraavan uhrin kimppuun. Niinhän työmaailmassakin tehdään. Kun työntekijä väsyy, hänet korvataan toiselle. Tai pikemminkin ei korvata ja työt jaetaan jäljellä olevien kesken.

Jatkuvasti etsitään maailmankolkkia, jossa olisi halvempaa teettää työ. Pelkästään sen vuoksi, että saadaan se osakkeenomistajien odottama vuosittainen 20% kasvu aikaiseksi. Ikävä vain, että paikallisella tasolla tämä ajattelu heijastuu seuraaviin ja taas seuraaviin sukupolviin. En tiedä ehdinkö elää siihen asti ja näkemään vähäistenkin ihmisarvojen valuvan viemäriin, kaukana ei kuitenkaan enää olla.

Maailman kovettuessa vain vahvimmat selviävät. ikävä vain, että niitä vahvoja on vain pieni määrä ihmisistä, joten miten niiden loppujen käy? Muistan lukeneeni yhteiskunnan arvon olevan suoraan riippuvainen siitä, miten siinä pidetään huolta heikommistaan. Kehityssuunta ei ole lupaava.

Lähtölaskentaa tuntemamme yhteiskuntajärjestyksen romahduksen ensimmäisiä askelia, leipää ja sirkushuveja odotellessa...



sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Epäluottamus

Toisinaan teksteissäni ja etenkin ajatuksissani vallitsevana olotilana on epäluottamus. Joku voisi ajatella, että on turhaa henkisten voimavarojen kuluttamista ajatella kaikesta negatiivisesti. Olen toisinaan itselleni yrittänyt valehdella, etten ole pessimisti vaan realisti. Tavallaan tässä on totuuden siemen, en koe onnistuneeni kovinkaan monessa asiassa elämässäni, siitä johtuen maailma näkyy silmissäni negatiiviseen sävyyn.

Ruukinmatruuna kirjoitti asiasta erittäin osuvasti, en sitä voisi paremmin sanoiksi pukea:

http://takkirauta.blogspot.fi/2014/10/x-sukupolven-valintilinpaatos.html

Epäluottamus kaikkea kohtaan, juontaa juurensa tyhjiin lupauksiin, joita sukupolveni on eri auktoriteeteiltä saanut. On luvattu ikuista talouskasvua, - koulutuksen tuovan paremman elintason, -nopeamman urakehityksen, -työvoimapulaa ja ties mitä kaikkea. Ei tarvitse ihmetellä epäluottamusta kaikkea kohtaan, kun näin katkeroituneena aikuisena tajuaa, että sinulle on valehdeltu koko pienen ikäsi.

Olen hämmästellyt myös sitä asiaa, kuinka ensimmäisestä blogi-kirjoituksestani todella monet ovat tarttuneet kohtaan, jossa ihmettelen palkan pienuutta sekä tuotantotöissä että suunnittelutoimistossa. Onko koko tekstin sanoma tosiaan kiteytynyt siihen, että ruikutan kun en insinöörinä saakaan 5000€/kk palkkaa? Itse yritin tuoda sen esille osana suurempaa ongelmaa, että todellako tätä varten kannatti opiskella 25 vuotiaaksi, saadakseni pienempää palkkaa kuin kuukauden koulutuksen saanut bussikuski?

Taustalla kyti kiukku siitä, kuinka tuossakin asiassa on tullut huijatuksi. Alaluokilta lähtien korostettiin opiskelun merkitystä hyvän elämän perustana. Toki kukaan ei ennustajan lahjoja varmaankaan omaa, mutta huijattu olo siitä on jäänyt jokatapauksessa. Ei hankittu tieto koskaan hukkaan mene, mutta turhaan sitä on opiskellut, jos ne tiedot ja taidot jäävät vain omaksi iloksi. Puhumattakaan siitä, että hankittu koulutus muodostaa esteen työllistymiselle.

Kun koko elämä on ollut kilpailua murusista niin jossakin vaiheessa sitä on katsottava totuutta silmiin ja lakattava taistelemasta tuulimyllyä vastaan. Tietynlainen välinpitämättömyys kaikkea kohtaan leimaa monen ajattelua, mutta onko siihen itse syypää? Helposti voisi ajatella, että itsepähän valitsin insinöörin opinnot. Vaikutuksille alttiina ja kenties naiivina nuorena oli helppo saalis koululle. "Tule opiskelemaan meille, linjaltamme 94% työllistyy koulun jälkeen". Kukapa sitä haluaisi ajatella kuuluvansa siihen 6%:n ryhmään, joka tulee syrjäytymään.



torstai 26. maaliskuuta 2015

Työhön sitoutumisesta

Monesti tulee pohdittua työhön sitoutumista. Viimeeksi tänään sitä pohdin kun harmistuneena sain huomata, miten välinpitämättömästi on hiekoitushiekat kerätty pois pihoiltamme.






Aloin pohtimaan, onko kyse laiskuudesta, osaamattomuudesta vaiko tulostavoitteen mukaisesta työtahdista? Kun tavoitellaan jatkuvaa kasvua, tarkoittaa se yhtälailla kulujen karsimista kuin tehokkuuden lisäämistä. Kun katsoo tuota työn jälkeä, ei voi olla ihmettelemättä sitä seikkaa, että kuvitteleeko huoltoyhtiö oikeasti tuollaisen työnjäljen tyydyttävän asukkaita?

Pidän itseäni jonkin sortin perfektionistina ja en ole koskaan ymmärtänyt tätä ajatusta, että 80% työpanos riittää. Voi olla lievää aspergermaisuutta minulta, mutta ajattelen, että jos hommaan ryhtyy niin kannattaa se tehdä niin hyvin, että voi ylpeänä sanoa ettei olisi pystynyt tän hetkisillä tiedoilla&taidoilla parempaan.

Muistan suunnittelutoimistossa työskennellessäni, kuinka keskustelut aiheesta pomon kanssa aiheuttivat kipinöiden sinkoilemista ympäriinsä. Toki ymmärrän pomon tulosvelvoitteen ja tavoitteen saada työntekijänsä tekemään työt joka vuosi 20% tehokkaammin. Pomo ei vain ymmärtänyt, että tiettyyn pisteeseen asti voi lankaa venyttää kunnes se katkeaa. Tämä näkyi konkreettisesti siinä, että omaan työnjälkeen oli jätettävä virheitä, jotta vuosittain kiristyvissä aikataulussa pysyttiin. Itse tiesi, että viimeistään puolen vuoden päästä, joutuu saman projektin avaamaan uudestaan ja käyttämään ylimääräistä aikaa (jota ei olisi ollut varaa käyttää) orientoituakseen kyseiseen tehtävään. Firman sisällä työntekijöiden motto olikin:"Koskaan ei ole aikaa tehdä töitä kunnolla, mutta aina on aikaa tehdä ne kahdesti".

Tämä jos mikä kielii siitä, mikä on mielestäni pielessä nykymaailmassa. Kaikkialla tuotetaan vain keskeneräistä. Oli kyse sitten tuotteista tai palveluista, niin kaikki on jollain tavalla selkeästi puutteellisia/viallisia. Syy tähän on puhtaasti fiskaalinen. Tuottamalla sutta ja sekundaa, saadaan jälkimarkkinointina tunnettu organisaatio työllistettyä. On sekin yksi idioottimaisin termi minkä tiedän. Kas kun ei ole: 

-Ennakkomarkkinointi=kerrotaan uudesta tuotteesta
-Markkinointi=kerrotaan millainen tuote ja mistä saa
-Jälkimarkkinointi=huolto
-Loppumarkkinointi=tuotteen hävitys
-Arkeologimarkkinointi=100vuoden päästä maasta löytyy vain risoja tuotteita, alkuperäispakkauksissaan

Harhauduin aiheesta..Niin, pointtini taisi olla ennen harhapoluille eksymistä se, että on aivan käsittämätöntä miten kaikki tehdään puolivillaisesti pelkästään sen vuoksi, jotta saadaan tuotteen ympärillä työllistettyä mahdollisimman paljon erilaisia tahoja. Sama lienee tilaus-ja toimitusketjussa. Aikojen alussa maajussit vaihtoivat viljaa karjaan ja päinvastoin. Silloin tuottajan ja tarvitsijan välissä ei ollut kuin pieni närä toisen hintapyynnistä. Se närä on edelleen tallessa, mutta nyt tuottajan ja kuluttajan välissä on laskentatavasta riippuen 3:sta 50:een välistävetäjää.

Kahden kauppaa tekevän maajussin välille syntyi ajan kanssa luottamus kun hinnoista päästiin sopuun ja tuotteiden laatu oli hyvää. Nykyisin yritykset ovat kooltaan suuria, jolloin työnantaja on työntekijän silmissä vain sarja kasvottomia kirjainyhdistelmiä sekä vuosittain vaihtuvia slogane. Työntekijän rooli taas on työnantajalle pelkkä tulosyksikkö, joka isommissa organisaatioissa saa oman kirjain-&numeroyhdistelmän esim. ett09377. Työntekijän näkökulmasta ei olla enää kaukana siitä, että tuo koodi löytyisi siitä keltaisesta lapusta, mikä laitetaan karjaeläinten korvaan.

Työnhakijat vain elävät ajan hengessä mukana ja ovat ottaneet opikseen siitä, kun brändäys on kaikki kaikessa niin hän esittää sitä uskollisen työntekijän roolia, jota häneltä odotetaan. Kun työnantaja ei sitoudu työntekijään samalla tavalla kuin ennen, työntekijänkään lojaalius työnantajaa kohtaan ei ole itsestään selvää.







tiistai 24. maaliskuuta 2015

Köyhyys

Löysin erittäin hyvän kirjoituksen köyhyydestä. Vaikken koskaan ole tuntenut olevani köyhä, tilastollisesta tarkasteltuna sitä kuitenkin olen ollut lähes koko aikuisikäni. 

Ollessani palkkatyössä, kuuluin köyhiin, sillä vaimoni oli käyttänyt opinto-ja asumistukikiintiönsä ja käytännössä työlläni rahoitin molempien elämisen, miehinen unelmani perheen elättäjästä täyttyi tuolloin.

Olen myös tehnyt paljon matalapalkkaisia töitä, joiden johdosta en ole noussut edes keskiluokkaan. Töitä, joiden palkkaus on ollut niin matala, että juuri mitään ei ole jäänyt säästöön työssäkäyntikulujen jälkeen. Jos tätä lukiessa mietit, että on vain elämäntavoista kiinni jääkö mitään säästöön, niin luulisin hallitsevani säästämisen taidon. Armeijan päivärahoista jäi säästöön. Opiskeluaikoina pärjäsin mainosti opintorahalla ja -tuella, joten leveästi en ole vielä oppinut elämään.

Itse teksti köyhyydestä löytyy tuolta:

http://areena.yle.fi/radio/2710733

Lainaan tekstin kuitenkin tähän, siltä varalta, että yle sen tuolta poistaa. Tuon köyhyyden tilalle (tai lisäksi) voisi hyvin vaihtaa työttömyyden.


Professori Alf Rehn kirjoitti jokin aika sitten Helsingin Sanomissa osuvan kolumnin köyhyydestä. Siinä hän totesi, että köyhyyttä on vaikea ymmärtää, jos ei ole koskaan itse ollut köyhä. Köyhyys kun on niin paljon muutakin kuin tulojen vähyyttä. Köyhyys on kokonaisvaltainen kokemus. Mutta miltä köyhyys sitten tuntuu? Minäpä kerron. Köyhyys tuntuu hävettävältä. Köyhää hävettää, kun ei pysty itse hoitamaan omia välttämättömiä menojaan. Hävettää, kun laskujen eräpäivistä pitää neuvotella. Hävettää, kun puhelinliittymä katkaistaan. Hävettää, kun on kuljettava kuluneissa vaatteissa, koska rahaa uusiin ei ole. Hävettää, kun joutuu lainaamaan tuttavaltaan parikymppiä voidakseen ostaa syntymäpäivälahjan omalle lapselleen. Köyhyys tuntuu väsymykseltä. Yöllä ei tule uni, koska pimeät ja yksinäiset tunnit kuluvat miettiessä, onko tilanteesta koskaan ulospääsyä. Väsymys on myös henkistä. Köyhä on väsynyt ainaiseen taisteluun arjessa selviytymisestä. Väsynyt ikuiselta tuntuvaan murehtimiseen. Köyhyys tuntuu vihalta. Köyhä vihaa itseään, sillä kukapa olisi niin vahva, ettei edes heikkona hetkenä syyttäisi itseään tilanteestaan. Köyhä vihaa yhteiskuntaa, jonka sanotaan takaavan hyvinvoinnin kaikille, mutta köyhälle hyvinvointi on vain jotain, joka kuuluu muille. Köyhyys tuntuu pelolta. Köyhää pelottaa, meneekö asunto alta, jos ei pysty hoitamaan vuokraa. Köyhä pelkää kodinkoneiden hajoamista. Jos pesukone menee rikki, sitä ei ole varaa korjata. Köyhä pelkää sairastumista. Lääkkeisiin ei välttämättä ole varaa Kela-korvauksesta huolimatta. Köyhyys tuntuu ulkopuolisuudelta. Köyhällä, joka usein on työtön, on aikaa seurata uutisia. Niistä köyhä kuulee, millä kaikilla eri tavoilla poliitikot tuloero-ongelman tai työttömyyden ratkaisisivat. Köyhä tajuaa, että suurimmalla osalla uutisten puhuvista päistä ei ole mitään käsitystä siitä, miltä köyhyys oikeasti tuntuu. Köyhyys tuntuu nöyryyttävältä. On nöyryyttävää kiertää luukulta toiselle selvittämässä vieraille ihmisille omia tulojaan ja menojaan. Köyhälle tulee syyllinen olo. Samaan aikaan köyhä kuulee, miten häntä ja hänen kohtalotovereitaan pidetään sosiaalipummeina ja yhteiskunnan loisina. Köyhyys tuntuu ahdistukselta. Köyhän sydän särkyy, kun hänellä ei ole varaa lapsensa harrastuksiin tai lukion oppikirjoihin. Köyhää ahdistaa ajatus siitä, onko hänen lapsensakin tuomittu köyhyyteen. Varsinkin kun jo tiedetään, että huono-osaisuuskin voi periytyä. Köyhyys tuntuu mahdottomilta valinnoilta. Sellaisilta, joita hyväosainen ei osaa edes kuvitella. Köyhä joutuu valitsemaan esimerkiksi sen väliltä, antaako viimeisen vitosen setelinsä lapselleen opettajan lahjakeräystä varten, vai käyttääkö sen julkisen kulkuneuvon matkalippuun päästäkseen käymään taas kerran työvoimatoimistossa. Köyhyys tuntuu nälältä. Kun jääkaapissa on enää valo, ja kaupasta ei voi ostaa mitään, sillä tilikin on tyhjä - silloin ollaan ilman ruokaa. Silloin köyhän ainoa helpotus on tieto siitä, että edes lapsi saa koulussa lämpimän aterian. Köyhyys tuntuu pahalta. Se jättää pysyvän jäljen. Sen muistaa surullisen kirkkaasti vielä vuosikymmenten päästä, vaikka olisi ollut niin onnekas, että on pystynyt nousemaan hyvätuloisten joukkoon. Köyhyys ei unohdu. Minä tiedän, sillä minä olin se lapsi. «


On erittäin osuva ja koskettava kirjoitus aiheesta. Työtön tuntee häpeää sekä ulos että sisäänpäin. Aina uusia tai vanhoja tuttavuuksia kohdatessaan, viimeistään toinen kysymys on:" mitä puuhailet nykyään?". Toisin sanoen pyritään selvittämään toisen sosioekonominen asema ja sitäkautta nokkimisjärjestys. 

Sisäinen häpeä syntyy siitä, kun köyhyys valtaa yhä vain enemmän resursseja alati hupenevasta aivokapasiteetista. Kun toimeentulon miettiminen muuttuu ns. pikkupalojen sammuttamiseksi, eli käytännössä miettii miten pystyn maksamaan puhelin-tai sähkölaskun, mihin ruokaan minulla on varaa yms. niin sitä rajallista kapasiteettia ei jää enää hyödynnettäväksi itse varsinaisen ongelman ratkaisuun. Eli mikä sytyttää ne pikkupalot. 

Käytännössä siis ymmärtää, ettei nykyisellä osaamisprofiililla pysty&kykene elättämään itseään, niin voisi miettiä seuraavaa askelta kohti tilannetta, jossa itsensä elättäminen olisi mahdollista. Eli miettiä alaa, joka työllistää ja johon itse kykenee. Samalla miettii/selvittää, onko edes mahdollista kouluttautua kys. alalle. Sillä TE-toimistossa tunnutaan kieltävän kaikki työttömän työmarkkina-arvoa nostava koulutus.

Tiedän tämän, koska omat ajatukseni kiertävät kehää (tai no adhd:sta johtuen sinkoilevat kalloni seinältä toiselle...), enkä kykene irtautumaan siitä niin sanotusta "selviytymis"-moodista, jotta kykenisin tekemään isoja ratkaisuja kokonaisvaltaisen tilanteeni parantamiseksi. Olen elänyt köyhyysrajan alapuolella varmaan siitä lähtien kun armeijaan läksin eli kesästä 1998. Muutama koulutus on sen jälkeen tullut käytyä, eikä niistä mainittavaa apua ollut.

Alla valokuva vuodelta 1960. Siinä on mummini aktivistiryhmä. Silloin oltiin köyhiä, eikä tilanne näemmä ole viidessäkymmenessä vuodessa niin paljoa muuttunut. Materiaa on kaikki paikat pullollaan, mutta henkinen köyhyys ja pinnallisuus valtaa elämää nurkka kerrallaan.





tiistai 17. maaliskuuta 2015

Jotain ihan muuta II

Ensimmäisessä kirjoituksessa mainitsin saaneeni vain muutamia lommoja aikaiseksi rautakalikkaan, josta puukon terä olisi tarkoitus muovata takomalla. Näkyvimmät jäljet sain aikaiseksi kouriini rakkuloiden muodossa. Ehkä fyysiset ponnistelut raudan muovaamiseksi kasvattivat hieman hauistani, mutta suurin vaikutus taisi tulla psyykeen kun sai pienen hetken olla irti työttömyydestä.



Rautaa takoessa mieleeni juolahti ajatus, tai itseasiassa illalla voipuneena vuoteessa maatessa, unentuloa odottaessa se ajatus mieleeni tuli. Kuinka paljon kaikennäköistä osaamista sitä poistuukaan maailmasta sitä mukaa kun tekniikka kehittyy ja kädentaitojen merkitys arkipäiväisessä selviytymistaistelussa vähenee? Paljon on puhuttu vanhempien ikäpolvien ns. hiljaisesta tiedosta, joka katoaa tämän ikäpolven poistuessa työelämästä. 

Tästä ei voi syyttää muuta kuin markkinataloutta, jonka oppien mukaan osaavat ammattilaiset täytyy eläköittää ilman, että nuori pääsisi kulkemaan mukana ja oppimaan edes hieman tämän vanhan konkarin taitoja.

Vielä hurjemmaksi meno on yltynyt kun nykyisin ei enää oteta uusia perehtymään työntekoon vaan lähinnä kilpaillaan jo töissä olevista ammattilaisista. Tulevaisuus sen näyttää, kuinka tuleekaan käymään kun nämä ammattilaiset poistuvat työelämästä ja meillä on monta ikäluokkaa, jotka pääsevat vaihtopenkiltä suoraan toimintaan. 

En pidä miellyttävänä käyttää hokemaa romahdus, mutta väistämättä sellainen tulee kuvaamaan työelämää siinä vaiheessa kun täysin kokemattomat, vuosia sitten koulusta opitut taidot unohtaneet ihmiset tulevat näiden tehtävistä toisiin kiertäneiden ammattilaisten tilalle. 

Jos jo nyt mietitään Suomen kilpailukyvyn heikkoutta muihin verrattuna, niin miten se tulee kestämään tilanteen, jossa täysin ummikot tulevat valtaamaan työelämän? Osaamisemme taso tulee taantumaan muutaman vuosikymmen kun uusilla työläisillä ei ole käytettävissä sitä hiljaista tietoa, jonka kerryttämiseen vanhemmat polvet ovat käyttäneet koko ikänsä.

Takaisin aiheeseen. Sitä jaksaa ihmetellä, miten vaivattomasti opettaja tuon terän takoi kymmenessä minuutissa kun itsellä ja monella muulla kurssilaisella siihen meni nelisen tuntia. Toiston kautta oppii synkronoimaan käden ja silmän koordinaation niin hyväksi, että rautatangosta saa aikaiseksi jotain etäisesti puukonterää muistuttavaa.










torstai 12. maaliskuuta 2015

Työttömät ja valtionvelka

Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoi viime viikolla puolueen tiedotustilaisuudessa, että työttömyys ”tulee yksilötasolla erittäin kalliiksi mutta kalliiksi myös kansantaloudelle”. Hän vertasi Suomen käyttäneen vuonna 2013 työttömyyskorvauksiin 4,2 miljardia euroa ja ottavan tänä vuonna lainaa viisi miljardia.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3340105/nyt-se-on-tarkistettu-arhinmaki-puhuu-faktaa

Epäsuorasti tuosta uutisesta on pääteltävissä, että työttömien kasvavaa määrää elättääkseen, valtion on otettava x määrä velkaa. 

Näin perusrealistina voin jo nähdä aiheesta syntyvät uutisotsikot. Liian helposti ohjataan ihmisten syyttävä sormi osoittamaan kohti työttömiä. Jos heitä ei olisi, ei valtion tarvitsisi ottaa velkaa eikä korottaa veroja. Todella vaivaton syy->seuraus-päätelmä, joka työtätekevään kansaan helposti uppoaa kun se riittävän monelta taholta kerrotaan. Median kuvatessa työttömät taakaksi yhteiskunnalle, voi jokin ääriryhmittymä helposti miettiä yksinkertaista ratkaisua päästä eroon työttömistä?

Meidän työttömien onneksi, suomalainen on sen verran lauhkea, ettei ryhdy organisoimaan lynkkauspartioita, jolla työttömät voidaan ottaa päiviltä ja näin välttyä lisävelan otolta ja verojen korotuksilta.

Tässä ja monessa muussa tapauksessa, olen huomannut ongelmien ratkaisujen keskittyvän pikkupalojen sammuttamiseen, sen sijaan että mietittäisiin, miksi niitä paloja ylipäätään syntyy.





keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Avantouinnista..

Vaimo on kolmisen vuotta käynyt avannossa ja kinunnut minua mukaan. Toistaiseksi olen vedonnut laivastossa tehtyihin hypotermia-koulutuksiin, jotta välttyisin koko hommalta. Todellisuus oli kuitenkin sitä, että pelkuruuttani yritin löytää syitä olla menemättä jäätävään veteen. Kuka oikeasti haluaa uiskennella vedessä jääkuutioiden kanssa?

Selvää kuitenkin oli, että jossain vaiheessa oli annettava periksi ja toisaalta myös oma uteliaisuuskin alkoi heräilemään kyseiseen touhuun. Vaimo on aina ollut aikamoinen vilukissa ja ihmettelin, miten hän sitten pystyy uiskennella jäiden seassa.

Ensimmäinen kokemus olis suurinpiirtein niin karmea kuin kuvitella saattaa. Vesi on kylmää, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Toinen kerta meni ehkä aavistuksen helpommin, mutta kylmää se vesi edelleen oli. Kolmaskin kerta oli pakko kokeilla, ettei voi väittää että kyseessä on pari tilastollista poikkeusta uskalluksen suhteen.

No, tällä kertaa sitten olivat kohtalon vartijat vitsikkäällä tuulella. Siinä palellen kävelin laiturin päähän, josta olisi veteen tarkoitus mennä portaita pitkin. Vuoroin tulee mentyä etuperin ja vuoroin takaperin sinne veteen ihan vain pitääkseen homman jännittävänä ja tarjotakseen jotain vaihtelua, sillä vesi on joka kerta yhtä kylmää. 

Jostain syystä vesi tuntui hyytävän kylmältä tällä kertaa, varmaankin voimakkaan tuulen takia, joka tällä kertaa vaikutti siihen kun ensimmäiseen kastautumiseen ei mennä saunan kautta vaan suoraan pukuhuoneesta, joku avantouimareiden sääntö. Minä pidän säännöistä ja siksi noudatankin niitä, näin välihuomautuksena mainittakoon tällainenkin trivia-tieto.

No, ensimmän askel kohti hyytävän kylmää vettä meni mainiosti. Toisella askeleella oltiin nilkkaa myöten vedessä ja voi veljet sitä tunnetta kun nilkasta katoaa nanosekunnissa tunto ja heti perään alkaa jomotus kun kylmä vesi salpaa verenkierron raajassa...

Ei siinä mitään, ihan normaalia toimintaa vielä tässä vaiheessa. Ajattelen kastautuvani vain vyötäisiin asti tällä ensimmäisellä kerralla ja sitten käydä hakemassa saunasta vähän vauhtia seuraavalle kastautumiselle. 


Astun seuraavan askeleen, jolloin toinen jalkani kastautuu liki polveen asti ja juuri kun jalkani on tavoittamassa portaan, niin nilkkaa myöten oleva tunnoton toinen jalkani lipeää ja horjahdan taaksepäin.

Ei mitään hätää, kyynärvarteni ottavat iskun vastaan ja ne osuvat kaiteisiin, vetisiin, hieman leväisiin kaiteisiin, hyvin liukkaisiin kaiteisiin jääden kannattelemaan koko miesruhoani. Puolikkaan nanosekunnin aikana, kerkeän miettimään että onpa hyvä, että käsivarsissani on vielä hieman voimaa enkä tippunut rappusilla ja toisaalta miten karmaisevaa olisikaan ollut tippua hyytävään veteen.

Tässä vaiheessa kohtalon vartija (tai joku muu menninkäinen) käkätti kippurassa ja potkaisi minuun vauhtia, sillä kyynärvarret liukkaiden kaiteiden varassa, jalat irti portailta, liu'uin veteen vauhdikkaasti ja pulahdin upoksiin asti, mitä ei myöskään saisi tehdä ohjeiden mukaan. 

Tuon liu'un aikana suuni aukesi, päästääkseen ilmoille kauhun mylväisun, ikävä vain, että kylmän veden armoton syleily sai koko kropan jäykistymään niin, ettei suustani kuulunut pihahdustakaan. Tästä seurasi myös se, etten saanut suutani suljettua ajoissa kun vauhdilla veteen sukelsin. Jokainen on varmasti nähnyt avaran luonnon dokumenteista, kuinka hetulavalas kauhoo suuhunsa tonneittan sillejä? Vähän sama tunne tuli itselle kun veteen pulahdin, suu täysin avonaisena vastaanottamaan humuksella rikastetun samean meriveden antimet...

Tulipa vauhdikas alku taas tällekin reissulle...



Opintolinjan valinta

Opintolinjan valinta muuttui juuri vaikeasta äärimmäisen vaikeaksi. Eduskunta on hyväksymässä lain, jonka mukaan toista samantasoista korkeakoulututkintoa ei voi rahoittaa opintotuella, edes siinä tapauksessa, ettei ole opintotukia käyttänyt ensimmäiseen tutkintoon.

http://kioski.yle.fi/omat/hei-opiskelija-vaarin-valitseminen-taisi-juuri-tulla-paljon-kalliimmaksi

On aika käsittämätön siirto tällaisena talouden aikana tehdä tuollainen päätös. Nyt jos koskaan olisi tarvetta opiskelumaailmassa joustoille. Taustalta jo muistan kun olin järjestöaktiivi opiskeluaikoina ja 1999 yritimme ajaa aloituspaikkojen rajoittamista ammattikorkeakouluihin. 90-luvun puolessa välissä oli IT-huuman myötä nostettu aloituspaikkoja kun Nokia tarvitsi enemmän insinöörejä. Tämän seurauksena tuli tilanne, jossa vuosittain 10 000 nuorta aloitti opinnot, 4000 valmistui ja 2500:lle riitti töitä.

On sanomattakin selvää, ettei ole järkevää kouluttaa väkeä kortistoon, mutta jotenkin viesti siitä meni opetusministeriöön perille yli kymmenen vuotta myöhemmin, jolloin aloituspaikkoja viimein karsittiin. Kymmenen vuoden aikana saatiin koulutettua ammattikorkeasta 15 000 nuorta kortistoon.

Tällä uudistuksella tullaan tuskin purkamaan 50 000:n korkeasti koulutetun työttömän sumaa. Laki tekee käytännössä mahdottomaksi alan vaihdon. Kuinka moni oikeasti pystyy sanomaan, mitä haluaa tehdä työkseen kun on vasta 19 vuotias? Vielä parempi kysymys lienee se, että kuinka moni pystyy ennustamaan, mikä ala työllistää sitten 3-5 vuoden päästä kun viimein valmistut? Paperi-ja IT-alat ainakin keikahtivat nurin aika nopsaan.

Mitä etua kansantaloudellemme on kouluttaa väkeä, jos ei koulutusta vastaavaa työtä ole tarjolla? Vielä suurempi kysymys tulee mieleen, että onko järkeä kouluttaa niin paljon ihmisiä, jolloin koulutuksen arvo laskee? En tietysti osaa paljoa omaa napaani kauemmas nähdä asioita, mutta mikä idea on edellyttää kaupan kassalta tradenomin kolme ja puolivuotista koulutusta kun vielä 90-luvulla siihen riitti kaksivuotinen merkanttilinja?

Aletaan jo olemaan siellä pisteessä, ettei yksinkertaistakaan työtä pysty tekemään ilman kolmen vuoden ammattitutkintoa ja parhaassa tapauksessa siihen lisäksi joitain lyhytkoulutuksia päälle, esim. hygieniapassi, anniskelupassi, tulityökortti, työturvallisuuskortti jne. Pian varmaan tarvitaan ADR-luvat, jos sinulla sattuu olemaan CRC-purkki autossa. Enkä nae mahdottomana sitäkään, jos autossa sattuu olemaan tunkki ja työkalut renkaan irroittamiseksi niin tarvii käydä hakemassa ammattiajolupa...

Miten minunkaltainen ammatinvalinnan epäonnistuja sitten vaihtaa alaa? 

Ilmeisesti oppisopimus on vaihtoehto, jolloin työnantaja maksaa koulutuksen. Siinä on vain se pulma, että pitäisi olla se työpaikka ensin ja sitäkään en ole yli tuhannella yrityksellä onnistunut saamaan. 

Työvoimatoimistosta kehotettiin hakemaan sinne minne kiinnostaa ja paikan saatuani lähettää heille tiedon siitä, jolloin kasvoton lautakunta päättää parantaako kys. koulutus minun työllistymismahdollisuuksiani niin voisin työttömyyskorvauksella opiskella. Toistaiseksi heidän suositukset ovat olleet kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu. Siis ilmaiseksi työskentelyn eri termejä, joiden on tutkimuksien mukaan osoitettu parantavan työllistymismahdollisuuksia vain prosentin verran.

Kun omaan jo ammattitutkinnon ja ammattikorkeakoulututkinnon niin muuntokoulutus eri alalle parissa vuodessa on siten poissuljettu. Pitää siis tähyillä ylempää amk-tutkintoa, jonne hakijoita on viime kierroksilla ollut 200 ja paikkoja 15. Ylemmät ovat yleensä työelämälähtöisiä, eli näillä koulutuksilla pohjustetaan asiantuntijoiden valmiuksia siirtyä johtaviin tehtäviin. 

Yliopisto-opinnot ovat vaihtoehto, jos ei ota huomioon sitä, miten paljon on jo työttömiä korkeasti koulutettuja ja sitä, että amk-tutkinton on käyttänyt puolet opintotukioikeudesta ja yliopiston opinnot kestävät vuoden pari pitempään kuin amk-opinnot. Siis jos rahkeet edes riittävät sisäänpääsyyn, mikä ei ole itsestään selvää kun aivoja on viimeeksi käyttänyt 12 vuotta sitten ja ihan peruslaskut tuottavat ongelmia...

Todennäköisin vaihtoehto on vian istua sohvalla ja jatkaa tuloksetonta työnhakua tai pyrkiä johonkin työvoimakoulutukseen, ja sitä myötä ilmaistyöharjoitteluun. Vasta kirjoittelinkin tällaisesta koulutuksesta, joka kestää puoli vuotta ja siinä on lähiopintoja kolme viikkoa ja työssäoppimista 21 viikkoa...

Vasta luokkakaverin kanssa asiasta keskusteltiin ja yhdessä ihmeteltiin sitä opetusministeriön asettamaa tavoitetta, jossa ikäluokasta 70%:ia olisi korkeasti koulutettuja. Tämä jos mikä takaa sen, että työväki osaa teoreettisesti asioita kun taas työelämässä kaivattaisiin myös käytännön osaajia. Kun taloustilanne on tiukka, ei millään yrityksellä tunnu olevan aikaa tai kiinnostusta kouluttaa näitä teoreetikkoja käytännön tehtäviin. Sen seurauksena huudellaan osaajapulaa ja työperäistä maahanmuuttoa.

En tiedä onko päättäjillä käynyt mielessä, jos maan kulttuuria tunteva, kieltä puhuva, jonkun ammatti-/korkeakoulututkinnon hankkinut ei kelpaa töihin koulutettavaksi niin miten ihmeessä työperäinen maahanmuutto on ratkaisu tähän ongelmaan? Tulijalla ei ole kielitaitoa, ei kulttuurin tuntemusta, ei standardin mukaista koulutusta. Tällainen henkilökö on meidän työmarkkinoiden pelastus?

Vaikuttaa enemmänkin siltä, että tarkoitus on saada palkat poljettua mahdollisimman alas, pitämällä yllä runsasta työttömyyttä ja keskustelemalla jatkuvasti maahanmuuttajien hankkimisesta. 





tiistai 10. maaliskuuta 2015

Jotain ihan muuta 1

Työttömyydestä kirjoittaessani huomaan kiertäväni kehää. Toisaalta saa hieman helpotusta olotilaan kun saa purettua tuntojaan, toisaalta pinnalle nousee monenmoisia negatiivisia tunteita. Mitään uuttahan ei periaatteessa työttömyydestä saa irti, vaan voimavarat menevät olemassa olevien esteiden voittamisen pohtimiseen.

Toisinaan kuitenkin kaipaa jotain harhauttamaan ajatukset irti työttömyyden toistuvista negatiivisista asioista. Itse olen aloittanut alkuvuodesta työväenopistolla puukonteko-kurssin. Minulla oli tarkoituksena kirjoittaa siitä jo aiemmin, mutten vain ole saanut aikaiseksi. Jotenkin sitä luulisi, että saisi aikaiseksi vaikka mitä, kun aikaa on. Havaintojeni mukaan asia vain tuppaa olemaan juuri päinvastoin. Mitä enemmän on joutilasta aikaa tuhlattavaksi, sitä loivemmat liikkeet ovat. 

Hyvänä esimerkkinä vaikkapa aamukahvin juonti. Työelämässä ollessa, aamukahvista saatava tunne oli lähinnä laavavirtaa muistuttava korventava polte kurkussa kun sen lähes suoraan keittimestä joi yhdellä kiireisellä hörppäyksellä. Työttömänä ollessa, jopa kahvinjuonnista tuli reilun tunnin kestävä rituaali, kun sitä siemaili pieni hörppäys kerrallaan ja maisteli eri aromeja ja varoi polttamasta suutaan. 

Osittain tuokin rituaali oli venytetty noin pitkäksi, jottei olisi huomannut, miten paljon sitä joutoaikaa oikeasti oli käytettävissä. Jotkut voivat sanoa, että noin se kahvi tulisikin nauttia, hitaasti aromeja tunnustellen. Kieltämättä nautinnoksi sitä kai voisi nimittää kun yrittää elää hitaasti ja stressittömästi, mutta omalla kohdallani motiivi oli puhtaasti saada mieli pois ajatuksesta, että voi kahvin lipittämiseen kuluttaa niin paljon aikaa kun ei minua minnekään kaivata...

Niin, siitä puukkokurssista. Homma alkoi teorialla ja ennenkuin huomasinkaan, olin ahjon ääressä takomassa raudanpätkää teräksi. Olin viimeeksi takonut yläasteella ja muistin hämärästi, että pitää varovasti takoa, ettei mene terä liian ohkaiseksi. No, ei mennyt. Ihan eläimellisen raivon vallassa sitä hehkuvaa rautaa sai nuijia, anteeksi takoa ja siitä huolimatta, sain aikaiseksi vain pieniä lommoja...

Joko muistikuvat olivat aivan väärät tai sitten raudalle on tapahtunut jotain? Tietysti saatoin 15 vuotiaana olla fyysisesti paremmassa kunnossa kun ei ollut tietokoneita tai kännyköitä vaan itseään piti viihdyttää liikkumalla, omia lihaksiaan käyttäen...

Tästä se alkoi:



keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

AMK, tie onneen?

Iltasanomat uutisoi ensin ja Talouselämä heti perään, kuinka AMK-tutkinnoilla pääsee välittömästi yli 4000€/kk tienesteille.

http://www.talouselama.fi/uutiset/jos+painottaa+yli+4+000+euron+palkkaa+amk+on+suoraviivaisempi++is+kymmenilla+amktutkinnoilla+tienaa+heti+yli+3000+ekk/a2295313

Itse kärsin puolitoista vuotta työttömyyttä insinööriksi valmistumisen jälkeen ja vasta sitten pääsin tuotantotehtäviin 1250€/kk tienestille. Insinöörin tehtäviin meni viisi vuotta ja silloinkin suunnittelutoimisto tarjosi ruhtinaallisen 2000€/kk palkan. Joten ymmärrän motivaation tähdätä korkeampaan koulutukseen ja sitäkautta paremmille tienesteille.

Itse uutinen on hyvin harhaanjohtava, koska siinä puhutaan ylemmästä amk-tutkinnosta, joka on suoraviivaisempi tie tienaamaan, verrattuna yliopistoon. Toimittajalta olisin toivonut tutustumista taustoihin hieman paremmin. Yliopistotutkinnon voi suorittaa 4-7 vuodessa. Ylemmän amk-tutkinnon suorttaakseen täytyy ensin suorittaa amk-tutkinto, sen jälkeen hankkia alan työkokemusta 3 vuotta ja vasta sen jälkeen on kelvollinen hakemaan kaksi vuotta kestävään ylempään amk-tutkintoon johtavaan koulutukseen. Eli, valmistuminen ylemmän amk:n koulutusohjelmasta vie 4v+3v+2v=9v. 

En tiedä tarkoittiko toimittaja suoraviivaisuudella opintojen suoritusaikaa vai aloituspalkkaa. Suoritusaikaa katsottaessa, kyllä yliopisto on nopeampi tie. Ylempi amk taas on suoraan työelämään pohjautuva ja periaatteessa edellyttää valmiin työpaikan, jonne opintoihin liittyvä päättötyö myös tehdään. Tällöin on ura ollut jo kolme vuotta käynnissä verrattuna yliopistosta vastavalmistuneeseen. Entäs ne insinöörit/tradenomi, jotka eivät ole päässeet työelämään?

Itsekin olen ylempään hakenut jo kolmasti ja hakijoita on usein ollut toista sataa ja vapaita paikkoja 15. Tuurillani en ole päässyt edes varasijoille. 

Sitten herää varsinainen kysymys: Miksi tällaisia palkkaperusteisia uutisia julkaistaan aikana, jolloin päättävien taholta puhutaan palkkamaltista, maassa on taantuma kestänyt jo seitsemän vuotta, korkeasti koulutettujen työttömyys on kasvanut 30% edellisestä vuodesta, työttömien määrä on yli 600 000? Haetaanko tällaisella uutisella lisää syntipukkeja nykyiseen talouden tilaan? Ovatko amk:n ja yliopiston käyneet ahneudellaan syyllisiä talouden tilaan vai mikä on uutisen agenda?

On kuitenkin selvää, että kouluttautuneet ovat vain noudattaneet heille hoettua mantraa koulutuksen kannattavuudesta. Tulevaisuuteen investoiminen kouluttautumalla on aina riskibisnestä ja aina ei sijoitukselleen saa toivottua tuottoa. 

Näinkin korkeasti koulutetulla kansalla ei pitäisi olla vaikeuksia selättää nykyisiä talousvaikeuksia. Nousu maailman huipulle teknologisen kehityksen kärkeen ei pitäisi myöskään olla ongelma, koska olemme viisaita ja meitä on paljon. Jokin este vain tuntuu olevan edessämme, ettemme löydä tietä menestykseen. 

Liian helposti sitä osoittaisi syyttävän sormensa kohti maamme johtoa. Voisi nolous iskeä siinä vaiheessa, kun sitä tajuaisi ketkä viisaat ja koulutetut ovat heidät sinne äänestäneet... 





tiistai 3. maaliskuuta 2015

Työttömillä tienaus

Nyt en ole aivan varma olenko enää hereillä. Maa, jossa asun on tiettävästi Suomi, mutta uutiset ovat jotain sellaista, mikä ylittää insinöörin käsityskyvyn moninkertaisesti. Olen jokseenkin tyrmistynyt siitä, minkälaisiin mittasuhteisiin osallistava sosiaaliturva on oikein paisumassa. 

Asiaan! Luin Aamulehden jutun siitä, miten Tampereen kaupunki on keksinyt uuden keinon aktivoida työttömiä. Pitkäaikaistyöttömän työelämätaitoja parannetaan sijoittamalla henkilö oppimaan työntekoa oikeaan työpaikkaan. 

Mikä tässä oli uutta? Ei vielä mikään, mutta kaupunki on mittaamattoman suuressa viisaudessaan päättänyt maksaa yritykselle 48€/tunti työttömän aktivoimisesta. Tämän lisäksi yritys saa korvausta 10€/pv. Eikä pidä unohtaa sillä työpanoksella tuotettua voittoa. 

Niin, itse työtönhän saa tästä 9€/pv, jolla maksaa bussiliput (3€/suunta Turussa) ja työpaikkaruokailun(9€/annos).

Jokohan tässä rikotaan sitä lakia, ettei työttömän aktivoinnilla saa vääristää yritysten välistä kilpailutilannetta? Jos tuo systeemi leviää, niin pian meillä ei ole enää työssäkäyviä lainkaan...

Linkki uutiseen:

http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1194964550110/artikkeli/tyoton+voi+saada+palvelusetelin+yritykselle+korvausta+48+euroa+tunnilta.html