tiistai 13. tammikuuta 2015

Euron tunti

Aikaa kun on käytettävissä runsaasti, niin usein tulee luettua uutisia ja ihmeteltyä tätä nykyistä maailmanmenoa. Helsingin uutiset kertoi pizzeriayrittäjästä, joka maksoi orjapalkkaa eräälle työntekijälleen. Palkan ollessa 1,6-3,3€/h pääsee orjaluokkaan ja ylittää uutiskynnyksen. Mietin, miksei kuntouttavasta työtoiminnasta, työkokeilusta, työvoimakoulutuksista sitten kukaan älähdä, kun silloin tekijä saa vain 9€/pv?
Viimeaikaisin tietoni bussilipun hinnasta oli 3€/suunta kaupungin sisällä (Turussa), joten tuosta kulukorvauksesta jää sitten 3€/pv ruokaan ja muuhun elämiseen. Tuolla summalla taitaa saada Hesburgerista ranskalaiset ja paneroidun sipulirenkaan? en ole varma, koska en muista milloin olisin tuolla käynyt syömässä... Aina ei harjoittelupaikoissa ole mahdollisuutta omien eväiden tuontiin tai ruuan valmistukseen saati mahdollisuutta tallustella sinne Hesburgeriin syömään, joten pahasti menee omasta pussista tuokin lisäkustannus.

Onneksi täällä ei olla vielä samassa tilanteessa kuin briteissä, jossa harjoittelupaikasta joutuu maksamaan tuhansia puntia ja suosituskirjeestä, useita satoja puntia. Realistina odotan tämän suuntauksen rantautuvan tännekin jonkin ajan kuluttua.

Moni mielellään tekisi vapaaehtoistyötä aikaa tappaakseen, mutta se(ja moni muu itsensä kehittäminen) on työttömältä kielletty. Keskisuomalainen kirjoitti:


Miten tulkitaan sääntö, jonka mukaan vapaaehtoistyö ei saa olla palkkatyön korvike? Jos esim. menet palkkatuettuna töihin järjestöön, tukikauden päätyttyä et voi jatkaa samalla toimenkuvalla vapaaehtoisena. Toinen rakenteellinen ongelman on se, että työtön ei saa tehdä vapaaehtoistyötä yrityksessä.


Sen verran innokkaasti työkkärin puolelta ohjataan näihin aktivointitoimiin, ettei ole pelkoa vapaaehtoisena yritykseen menemisestä. Heillä on erittäin hyvä työkalu suostutteluun, nimittäin tukien poisto. Valmiiksi jo tiukalla taloudelle elävän on lähes mahdotonta kieltätyä näistä aktivointitoimista. 

Itsellänikin näyttäisi olevan työllistymissuunnitelmassa edessä parin kuukauden päästä työkokeilu. Olen ollut 12 työpaikassa elämäni aikana ja ihmettelen kovasti sitä tarvetta lähteä kokeilemaan työntekoa. Suurempi tarve minulla olisi kokeilla minkälaista on kun saa palkkaa tekemästäni työstä.

Olen kahteen työvoimakoulutukseen osallistunut ja niihin kumpaankin kuului 4 kk:n työharjoittelu. Kovasti siinä tuli tehtyä työtä samalla tavalla kuin ne kaverit siinä vieressä, tosin sillä erotuksella, että he saivat palkkaa, kerryttivät eläkettä ja -lomia ja heillä oli firman puolesta toimiva työterveyshuolto. Minulla näihin ei ollut oikeutta. Työpaikkojen puolesta ei huomannut, olinko ilmaiseksi opettelemassa työntekoa, porukka otti omakseen, kuten kenet tahansa uuden työntekijän.

Olen törmännyt mielenkiintoisiin asenteisiin työhaastatteluissa, joissa minulle on kerrottu, ettei koulutukseen kuuluvaa työharjoitteluani voida lukea työkokemukseksi. En oleta kaikkien työnantajien ajattelevan näin, mutta jos edes pieni osa ajattelee, niin ketä oikein palvelee lähettää työtä vailla olevia tekijöitä harjoittelemaan työntekoa, jos siitä ei edes saa työkokemuspisteitä ansioluetteloonsa?

Marraskuun TEM-työllisyyskatsauksen mukaan näissä aktivointitoimien piirissä on jo 147 100 henkilöä(työnhakijoita reilu 591 000). Valtava joukko ihmisiä on oppimassa työelämän taitoja, saavuttamatta kuitenkaan sillä mitään sellaista, jonka voisivat ansioluetteloonsa laittaa. 

Miten vääristyneeksi muuttuu työmarkkinat kun tarjolle tulee ilmaisia tekijöitä, ei kukaan yrittäjä pysty kilpailemaan sellaisten kanssa, joilla työvoima ei kustanna mitään. Itseasiassa, se mitä moni ei tiedä on se, että työnantajat saavat 10€/pv näistä aktivointitoimiin kuuluvista tekijöistä.

En yllytä, enkä kannusta ilkivaltaan tai muuhun vahingolliseen toimintaan, mutta jollain tavalla täytyy viesti saada perille, ettei tällaiset työllistämistoimet ole hyväksyttäviä. Tarvitsemme työtä, jolla voi elättää itsensä ja perheensä, sen sijaan että ruokkisimme kasvottomien sijoittajien ahneutta ja tukisimme toimillamme heidän elämäntapaansa.

Ikäpolvelleni on hoettu mantraa tulevasta työvoimapulasta niin kauan kuin kykenen muistamaan. Tämän johdosta työnantajat tulevat suorastaan kilpailemaan siitä kuka saa parhaat työntekijät. Selvin indikaattori työvoimapulasta pitäisi mielestäni näkyä kyseisen alan palkkatasossa ja en tällä hetkellä osaa nimetä yhtään alaa, jolla olisi selvästi suuremmat palkat muihin vastaavan tason tehtäviin nähden. 
Joten se siitä, se juna tuli ja meni jo, ikäpolvemme jäi asemalle käpyjä keräämään.



lauantai 3. tammikuuta 2015

Merkityksen katoaminen

Joulu ja uusivuosi tuli vietettyä enemmän ja vähemmän kotoisissa maisemissa. Oli mielenkiintoista havaita, kuinka nuoruuden maisemista menettää tunnesiteen. Kaikkialla näytti tutulta, muttei mikään kuitenkaan tuntunut enää siltä. Joko kotiseutuni oli muuttunut tai sitten olin minä. Onneksi löytyy kolmaskin vaihtoehto, maailma ympärillämme.
Uskaltaisin veikata kaikkien näiden kolmen osatekijän muutosta syylliseksi siihen, miksei ennen turvallisilta tuntuvat seudut enää herätä niitä samoja tunteita. Toki seutu muuttuu, vanhoja rakennuksia puretaan, uusia rakennetaan ja tutut metsät kasvavat, kuten myös vanhat metsäpolut kasvavat umpeen ja uusiakin syntyy.
Kohta tulee kuluneeksi 12 vuotta siitä, kun muutin pois synnyinseudulta ja edellä mainitut muutokset herättävät eräänlaista turvattomuutta sen takia, ettei ole itse päässyt mukaan noihin seudullisiin muutoksiin. Nuorempana tuli metsäpolut pyöräiltyä moneen kertaan läpi ja jopa tehtyä muutamia uusia. Se antoi turvallisuuden tunteen, jossa koki tekemisillään olevan vuorovaikutuksessa välittömän ympäristön kanssa.  Se myös toi tunteen, että olet sidoksissa paikan ekosysteemin kanssa.
Pitkään muualla asuneena saa huomata, ettei oma panoksesi enää näy tutuissa ympyröissä, joku muu tekee uudet polut ja huomaat menettäväsi sen turvallisuuden tunteen, missä koit olevasi osa seudullista kehitystä.
Myös työmaailma muuttuu, usein niin nopeasti, ettet pysy edes kouluttautumalla perässä. Aloittaessasi uuden opiskelun, et voi millään tietää mikä on maailman tilanne 3-5 vuoden päästä suunnitellun valmistumisen aikoihin. Tarkoitan tällä puhtaasti sitä, ettet ole vuorovaikutuksessa ympäröivään maailmaasi. Joku muu tekee ne työelämän uudet polut ja roolisi seudullisessa kehityksessä jää hyvin vähäiseksi. Voisi jopa sanoa, että osaksesi jää haikean katkera tunne ulkopuolisuudesta. Kaiken näyttäessä tutulta, et kuitenkaan saa tarttumapintaa siihen tunteeseen, missä olet turvallisesti mukana maailmanmenossa. Tiedon siitä, että olet ollut vuorovaikutuksessa työmaailman kanssa ja, että olet ollut mukana muuttamassa maailmaa.
Työttömänä olet tippunut pysyvästi vaihtopenkille. Miksi pysyvästi? Kun et koskaan pääse näyttämään kykyjäsi kentällä, ei kukaan niitä myöskään huomaa ja roolisi tässä näytelmässä on olla näennäisesti osa joukkuetta. Vierestä seuraat pelin kulkua, vaikket pääsekään siihen vaikuttamaan mitenkään.
Miten voi tuntea olevansa merkityksellinen, jos maailma mihin olet luotu, on kokonaan poissa? Jos olisit cd-levy, tietäisit tehtäväsi ja ymmärtäisit itsesi roolisi kautta. Tehtäväsi on tärkeä, koska musiikki ei leviäisi yhtä laajalle ilahduttamaan ihmisiä ilman sinua. Kukaan ei ole kertonut sinulle, miksi olet cd-levy tai miksi tehtäväsi on pitää sisälläsi musiikkia. Tiedät, maailman olevan pullollaan muita cd-levyjä ja tiedät täyttäväsi tärkeää tehtävää, elämäsi olisi näin merkityksellinen.
Maailman muuttuessa tulee mp3-soittimet ja suoratoistopalvelut ja sinä jäät tarpeettomaksi. Pahimmassa tapauksessa sinusta tehdään seinäkello ja olet loukussa seinällä. Seinältä katsot maailmaa, jota et enää tunne. Elämän merkitys, jota musiikin kautta tunsit on kadonnut. Kaikki on niin vierasta tässä uudessa maailmassa, jota ei tunne omakseen. Ainoa tunne, jonka saavutat on totaalinen lamaannus. Ei ole enää maailmaa, jossa roolisi musiikinsäilöjänä olisi ymmärretty.
Voi kuulostaa masentuneen puheilta, mutta maailma johon minä synnyin ja jossa kasvoin on poissa. Kasvoin aikana, jolloin Suomessa vallitsi lähes täystyöllisyys. Kasvoin ajassa, jolloin ahkeralla löytyi mitä tahansa töitä ja, että koulutus oli kannattava sijoitus tulevaisuuteen.
Viime aikoina on uutisoitu miten koulutettujen työttömyys on kasvanut 30% edellisestä vuodesta. Enää eivät ole edes koulutetut turvassa tässä vieraassa maailmassa, missä ainoastaan rahalla on merkitystä. Töissä olevien rooli on muuntunut työntekijästä kuluyksiköksi. Inhimillisyydestä ollaan siirrytty osaksi talouden terminologiaa.
Kaiken tämän vaurauden ja materian keskellä, olemme onnettomampia kuin koskaan. Prosentti väestöstä omistaa puolet maapallon varoista. Onko tämä enää ihmiselle tuttu maailma, jossa vain murto-osa pääsee peliin ja me loput seuraamme pelin kulkua vaihtopenkiltä käsin?