maanantai 14. elokuuta 2017

Pullopostia auttamisesta

Kuinka paljon voi toista auttaa? Olen paljon sitä miettinyt kun isälle joskus yritin saada kotisairaanhoitoa järjestettyä kun juodessa hänen jalkansa lakkaavat toimimasta ja sen vuoksi sitten isä istuu päiväkausia kuset ja paskat housuissaan. Ruokaa hän ei ole enää vuosiin syönyt, ainoastaan kaupan kiisseleitä nauttinut, koska niitä voi juoda…

Samoin yritin järjestää edunvalvontaa kun kaikki laskut menevät perinnän kautta kun ei niitä hoida. Kännissä ollessaan (eli 95% ajasta) hän ei erota tv:n kaukosäädintä puhelimesta...Ei mennyt läpi edunvalvonta kun hän kykeni olla selvä aina lääkärin ja sosiaalityöntekijän haastatteluissa. Aikaa kului vain muutama kuukausi kielteisen edunvalvontapäätöksen jälkeen kun tili oli tyhjä ja useita laskuja odottamassa veloitusta. Olin siis äidin sairastumisen aikaan laittanut kotivakuutuksen, sähkön ja veden menemään e-laskuna automaattisesti tililtä.

Isä on myynyt kuolinpesään kuuluvan auton omiin nimiinsä ja oletettavasti juonut rahat. Perunkirjoitustilaisuudessa sovittiin, että isä myy oman autonsa ja ottaa kuolinpesän auton käyttöönsä kun hän ajaa enää ehkä 1-2 tkm vuodessa. 

Äidiltä perimäni talonpuolikkaan ja oman puolikkaansa hän on luvannut perinnöksi siskolleen kun suuttui siitä, että katkaisin välit häneen. Viimeinen pisara oli kun äidin tuhkien sirotteluun hän tuli päissään invataksin avustuksella ja valitteli seurueelle miten vaikeata hänellä on ja yritti ns. varastaa show:n puhuen jatkuvasti päälle kun tuhkia sirotellessani luin itse kyhäämääni jäähyväisrunoa. Sen lisäksi vitsaili aika mauttomasti yhdelle seurueemme jäsenistä. Edellisenä päivänä kykeni olemaan selvä ja autolla olla liikkeellä kun oli perukirjatapaaminen. Tottakai sinne kykeni selvänä tulla kun siellä selvisi, että paljonko hän tulee saamaan rahaa...

Kyllähän tuo kirpaisi jättää toinen oman onnensa nojaan. kun vielä tuli alinomaan muistutuksia toisen olemassaolosta n. kerran kuukaudessa poliisilta tai sairaalasta tai naapurilta soiton muodossa, että milloin isä on löydetty kylmettyneenä lumihangesta auton viereltä tai milloin on jotain lääkkeitä ottanut liikaa tms. tai milloin on jättänyt saapumatta lääkärin vastaanotolle tai puhelimitse tavoiteltaessa ei ole ehtinyt juttelemaan kun äitini on juuri palannut töistä ja hänen kanssaan on jutut kesken. 

Aina se isä tuntui katkolta saavan vain uutta puhtia ja kropan ladattua taiteilijan elämää varten eli juomiseen. Tahti onkin ollut viimeiset viisi tai kymmenen vuotta niin, että n. 3-4 viikkoa enemmän tai vähemmin päissään ja 1-3 pv selvänä (tiedän kun muista ulkoa verkkopankin tunnukset niin vakoilen toisinaan tilitapahtumia, tilin avainlukukortti ei ole enää hallussani, niin en mitään siellä pysty tekemään).

Vielä kun tilillä oli perintörahoja niin isä oli ostanut uuden peräkärryn, moottorikelkan ja traktorikaivurin. Sitten ilmeisesti hämmentyi kun rahat olivat loppu ja oli käynyt konttorilta tilaamassa kolmen vuoden tulosteet tilitapahtumista 5€/kpl eli 180€ pelkkiin tulosteisiin, että näkee olenko kavaltanut sieltä rahaa...

Eli fiksuja ostoksia ja hyvin harkittua rahankäyttöä löytyy, muttei riittävän huolestuttavaa sosiaalitoimen puolesta…Niin kauan kun raha piipahtaa tilillä, eli kun säännöllinen sairaseläke sinne tulee ja vaikka kaikki menevät ulosoton kautta, ei sosiaalitoimella ole keinoja puuttua asiaan.

Nyttemmin kun isä tosiaan suuttui minulle tuosta kun uhkailin vieväni asian poliisille kun kuolinpesän omaisuutta möi. Hän katkaisi itse välinsä minuun, niin en enää ole kuullut mitään hänestä kun hän on laittanut siskonsa lähiomaiseksi viranomaisrekisteriin.

Se on itseasiassa ollut helpotus, etten ole senkään vertaa enää kuullut hänestä, eivätkä naapuritkaan enää ole soitelleet minulle mitään.

Paljon olen asioita miettinyt, mm. sitä; olenko tehnyt oikein katkaistessani välit ja jättänyt toisen nykyajan armoille. Hänhän ei omista tietokonetta, eikä sitä liioin osaisi käyttää. Vielä äidin ollessa hengissä, muistan kun keräsimme omenoita hiedän puistaan, jotta äiti pääsee tekemään hilloa niistä, niin talon sisältä kuului usein huutamista ja raivoamista kun TV:n kaukosäätimellä ei pystynytkään soittamaan saati, että puhelimella olisi kanavia voinut vaihtaa. 

Muistan kyllä ajan, jolloin pankeissa oli maksuautomaatteja, eli niitä pömpeleitä, joihin työnnettiin oma pankkikortti, näpyteltiin pin-koodi ja laitettiin lasku viivakoodin lukijaan ja painettiin ruudulta ”hyväksy”-nappia. Noihin aikoihin isä vielä vielä osasi tuollaista käyttää ja tietokoneajan tullessa, hän jätti kaiken äitini hoidettavaksi ja keskittyi itse vain juomaan rahojaan. Eräällä tavalla lohdutan siis itseäni, että itse isä on valinnut olla opettelematta asioita, jotta pärjäisi nykymaailmassa. 

Äiti teki myös sen virheen, että paikkaili noita isän kömmähdyksiä ts. järjettömiä ostoksia ja myyntejä. Äiti täten mahdollisti isän juomisen kun hän piti taloudesta niin hyvin huolta, ettei talous kaatunut ja koettu nälkää kun isä pisti tilin tyhjäksi. Mielestäni äidin olisi pitänyt kenties olla paikkaamatta tilannetta ja antaa meidän kärsiä nälkää ja isän jäädä ilman viinaa ja kenties pyytää naapureilta ruokaa niin ehkä hän olisi ymmärtänyt, etteivät heidän yhteenlasketut tulonsa riittäisikään hänen elämäntyyliinsä.

Pelkkää jossitteluahan tämä on, tiedä häntä vaikka joka kuukausi oltaisiin oltu ensimmäisen viikon jälkeen palkkapäivästä nälässä niin isän alkoholismi oli saattanut edetä jo siihen pisteeseen, ettei hän olisi asiaa ymmärtänyt saati siitä välittänyt. Sitä vain haluaisi toisaalta tietää, miten olisi käynyt, jos äiti ei olisi raha-asioita hoitanut taitavasti ja olisikin päästänyt perheemme kulissin tilanteeseen, jossa olisimme joutuneet myymään isän lelut ja autot ja muuttamaan pieneen kerrostaloon. Olisiko se havahduttanut isän?

Koskaan sitä en saa tietää, mutta joskus jokin puoli minusta ottaa vallan ja leikittelen vaihtoehtoisten todennäköisyyksien toteumisien kanssa. Joskus olen myös miettinyt, miten minun olisi käynyt jos äiti olisi eron ottanut jo varhaisessa vaiheessa kun isän juominen lähti hänen hallinnastaan? Toisaalta hukkaan heitettyä energiaa tällainen pohtiminen, mutta mitä muutakaan sitä voisi tehdä kuin yrittää ymmärtää, miksi toinen kaataa viinaa kurkustaan alas ja itse aiheuttaa itselleen alkoholismin, jossa perhe jää aina toissijalle?

Miettiessäni olen tullut siihen lopputulemaan, että toista voi auttaa vain tiettyyn pisteeseen saakka. Olen huomannut, että jos toinen on vajoamassa niin häntä voi auttaa vain määräajan, muutoin hän näkee omassa avuttomuudessaan keinon pitää sinua otteessaan, vetoamalla sympatiaan tms muuhun inhimilliseen piirteeseen. Se on alkoholistille aivan yksi keino monista hallita läheistään ja päästä toteuttamaan omaa elämäntehtävää, eli juomistaan.


Auttaa aina voi, kunhan muistaa aina pitää itsensä etusijalla. Jossain vaiheessa apu on katkaistava, jotta voi nähdä, haluaako alkoholisti edes itseään autettavan vai haluaako hän ainoastaan juomisensa mahdollistajan tukemaan hänen rakkainta elämäntehtäväänsä eli juomista.