torstai 30. marraskuuta 2017

Haastattelukutsu

Sain perjantaina muutamaa minuuttia vaille klo 16 sähköpostiini kutsun työhaastatteluun. Haastatteluaika oli maanantaina klo 16. Näin pikainen kutsu haastatteluun tarkoittanee minulle, että rekrytointi tulee tapahtumaan vauhdilla, toisin kuin erääseen paikkaan kun hain niin sain 10kk myöhemmin viestin, että rekryprosessi on hieman venähtänyt...

Olen varmaankin onnistunut päästämään irti työnhakemisen stressistä, sillä tämä kutsu tuli aivan puun takaa. Minulla ei ole mitään muistikuvaa, että kyseiseen tehtävään olisin koskaan hakenut, saati että mitä kys. tehtävä edes pitää sisällään...

En ajatellut valmistautua haastatteluun mitenkään vaan mennä sinne täysin omana itsenäni ja tyhjänä astiana. Elämähän on kuin suklaarasia, koskaan ei voi tietää, mitä yllätyksiä tulee.

Melkoisen sekavat tunnelmat noin muuten. Yritin ties mistä netin syövereistä kaivella esille tietoja kyseisestä tehtävästä, löytämättä yhtään mitään. Kerrankin pääsee haastatteluun mieli tyhjänä. Tai no kaipa mieleni nykyinen olotila suurinpiirtein kumisee tyhjyyttään kun en aktiivisesti enää ole osaamistani kehittänyt.

Ehkä valehtelin, pelkästään mielen tyhjyyden mainitseminen pamautti mieleen värssyn:

"Synkkyydessä astelen,
vastoinkäymisestä seuraavaan,
vain pimeys ympärilläni luo vertoja sisälläni vellovaan tyhjyyteen...”

Takaisin asiaan! Mielenkiintoiseksi tämän rekrytoinnin tekee se, että se on Turun kaupungille ja kaupungin rekrykäytäntöjen mukaisesti HR-ihmiset poistavat CV:stäni personointitiedot, jättäen jäljelle vain tiedot työ-ja kouluhistoriasta.

Eli tällä kertaa pääsen haastatteluun kun pärstäni ei näy CV:ni pikkukuvassa. Onkohan tästä kattavasta (yhden kerran) otannasta pääteltävä, että ulkoisessa olemuksessani on jotain karmivaa, ettei minua sen vuoksi haluta tavata henkilökohtaisesti?

Niin tai näin, tämä alustus on kirjoitettu jännittyneissä tunnelmissa muutama tunti ennen haastattelua. Ajattelin täydentää fiiliksiä haastattelun jälkeen.

EDIT: Nonni, sitten olisi haastattelussa käyty. Aika vauhdilla vetivät haastattelijat läpi koko haastattelun. Tosin aika tuntui muutenkin kuluvan vikkelästi kun jutusteltiin aiheen ympäriltä aika vapaasti, niin sekin voi vaikuttaa positiiviseen kokemukseeni haastattelusta. 

Mukavinta on ollut huomata, että tämä oli jo toinen haastattelu, jossa ei enää kysytty perinteistä:"missä näet itsesi viiden vuoden päästä?"-kysymystä. Ehkä haastattelijatkin ovat sen verran nähneet rikkinäisiä uria (ja ihmisiä) ja huomanneet, ettei elämänmittaisia työuria enää juurikaan ole.

Hommaan haki 22 ihmistä, viisi haastateltiin ja kolme niistä pääsee testeihin, josta sitten valitaan yksi sopivin. Jotenkin oli jännä fiilis kun minut otettiin tuonne ilmeisesti sen vuoksi, kun olen paljon hakenut  kaupungin paikkoja... En viitsinyt täsmentää, että olen hakenut paljon kaikkia paikkoja. Antaa haastattelijan olla siinä uskossa, että innokkuuteni työskentelyyn kaupungilla näkyy hakemieni paikkojen määrässä...

Taidankin jättää tämän kirjoituksen luonnokseksi ja päivittää taas kun tiedän jotain uutta.

Noniin. Nyt tiedän. Kuten arvata saattaa, en saanut sitä työpaikkaa, en päässyt edes toiselle kierrokselle psykologisiin testeihin. Ottaa päähän...taas kerran.

Nyt kun viikon on tunnelmat jäähtyneet ja ei ota päähän enää niin paljoa niin kaiken kaikkiaan tuosta jäi positiivinen kuva itselle. Eihän se nyt mitenkään yllättävää ole, että yhdyskuntatekniikan (kunnan vesi-ja viemäröinti) lupapuolelle valitaan sellainen henkilö, jolla on alan koulutus ja työkokemusta. 

Vähäisen määrän lohtua sain ammennettua haastattelijalta, kun kyselin syitä siihen, miksen kelvannut. Tässä vastaus:

"Hei XXX,

Anteeksi vastaukseni viipyminen, olen taas ollut työmatkalla.
Olit kysellyt, miksi et tullut valituksi. Ja viisaasti kyselet juuri itsesi kehittämisen kannalta.

Sinun asenteesi työtä ja itsesi kehittämistä kohtaan on erinomainen!

Mutta, nyt lopullisessa valinnassa painoi työkokemus rakennustyömailta. Eli käytännönkokemus liikenteen järjestelyistä ja katurakenteista.

Rekrytoinnissa haetaan aina sekä ihmistä että kokemusta. Ja valitettavasti, jos viivalla on useita `sopivia´ ihmisiä, pisimmän korren vetää se, jolla on myös kokemusta.

Älä lannistu. Paperisi, ja ennen kaikkea asenteesi on kohdillaan.

Hyvää jatkoa toivotellen,

XXX"

Kyllähän tuollainen palaute herkistää tällaisenkin veneen alta ryömineen pultsarinnäköisen körilään ja palauttaa muutamaksi sekunniksi uskon ihmiskuntaan ja sen asukkaisiin. Ennenkaikkea ja kenties tärkein kohde sille uskon ja luottamuksen palautumiselle on oma itse. 

Näinä vastoinkäymisten vuosina oma ammatillinen ja miksei myös siviilin itsevarmuus ja -arvostus matavat alempana kuin käärmeen vatsa, joten positiivista palautetta on toisinaan mukava saada, vaikka syvällä sisimmässään tietää, ettei sen tuoma pörröisen lämpöinen fiilis kestä yhtään pidempään kuin silmäkulmasta vierivän kyyneleen matka poskelle.